Yle Kuvapalvelu

Psykologisen jännitysdraaman Margin Call (2011) alkajaisiksi pitkän tien analyytikko (Stanley Tucci) saa firmastaan kenkää.

Läksiäisiksi hän antaa kollegalle (Zachary Quinto) muistitikun. Sen faktojen pohjalta firman johdolla on edessä hätäkokous.

J. C. Chandorin käsikirjoittama ja ohjaama amerikkalaisfilmi hyödyntää mallikkaasti 2007–2009 finanssikriisin syntyhetkiä Wall Streetin sydämessä. Keskiössä on menestyvän sijoituspankin toiminta.

Tärkeimmät faktat tuntuvat olevan pääpiirteissään kohdallaan. Niistä tekevät selkoa eri tahot, viimeisimpiä on ”Big Bossin” (Jeremy Irons) valistus omantunnontuskissa käpristelevälle sisäpiiriläiselle (Kevin Spacey): rahaa se vain on.

Vastaavaa totuuspostia kuullaan pitkin elokuvaa ja monen suun voimin. Aiheeltaan erittäin kiinnostavan, fiksun ja intensiivisen draaman näyttelijäkollektiivi (naispääosassa on Demi Moore) tekee vahvaa työtä.

Margin Call ja parhaillaan teattereissa pyörivä The Big Short (2015) muodostavat saman aiheen tiimoilta vahvan kaksikon.

Margin Call. Yle Teema ti klo 22.55.