Lehtikuva/Vesa Moilanen

Lobbarien kädenjälki näkyy kaikissa EU:n suurissa linjauksissa, sanoo Jaana Kivi.

EU:ssa yritettiin saada aikaa pakollista lobbausrekisteriä, mutta sen synnyttämisen esti Alexander Stubb, väittää tutkiva journalisti Jaana Kivi kirjassaan Bryssel myyty – lobbausparatiisin kauppiaat (Into 2016). Rekisterin puuttumisen takia EU-kansalaiset eivät tiedä, ketkä pystyvät vaikuttamaan lainsäädäntöön EU:ssa.

Tapahtumat liittyvät aikaan, jolloin Stubb ei ollut ministeri, vaan Euroopan parlamentin jäsen.

– EU:ssa yritettiin saada aikaan pakollista ja lakisääteistä lobbausrekisteriä vuosina 2007–2008, mutta Alexander Stubb tukahdutti aloitteen. Stubb istui meppiaikanaan parlamentissa lobbausrekisterialoitteen päällä raportoijana, eikä nähnyt lobbausrekisteriä EU:n kannalta tärkeänä, Kivi sanoo.

Raportoijat on niitä meppejä, jotka tekevät kaikista komissiosta tulleista lakiehdotuksista mietintöjä parlamentin kuultavaksi ja raportoivat parlamentin kannan takaisin komissioon.

Kiven mukaan raportoijat voivat halutessaan luoda kovaa painetta sekä parlamentin että komission suuntaan, jotta jokin laki saadaan muutettua. Stubb oli parlamentin perustuslakivaliokunnan (Committee on Constitutional Affairs) raportoijana ja hänen toimillaan oli vaikutusta siihen, että EU:hun muodostui vain vapaaehtoisuuteen perustuva lobbausrekisteri.

Kivi perustaa tietonsa lobbausta tutkineen kansalaisjärjestö Corporate Europe Observatoryn Olivier Hoedemanin haastatteluun, joka on julkaistu kirjassa.

Vuonna 2014 Jaana Kivi kertoi Kansan Uutisten haastattelussa Stubbin painostaneen häntä Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerinä myönteisemmin TTIP-sopimuksesta. Kivi oli Suomessa ensimmäisiä, jotka kirjoittivat perusteellisesti ja kriittisesti Euroopan unionin ja Yhdysvaltain välisestä investointi- ja kauppasopimuksesta (TTIP) ollessaan Ylen toimittaja.

Tuntemattomat lobbarit vaikuttavat päätöksiin

Kivi esittää kirjassaan huolen pakollisen lobbausrekisterin puuttumisesta. Toisin kuin Yhdysvalloissa EU:ssa ei ole nähty tarvetta lobbauksen tarkkailulle.

Brysselissä työskentelee 30 000 lobbaria. Huolestuttavaa Kiven mielestä on se, että EU-poliitikot kuuntelevat enemmän lobbauskoneistoa kuin puolueettomia asiantuntijoita.

Kivi väittää, että EU:ssa ei ole yhtäkään suurta linjausta tai poliittista päätöstä tehty ilman, etteikö niissä näkyisi suuryritysten lobbareiden kädenjälki. Maastrichtin sopimus, rahaliitto EMU, leikkauspolitiikka, kilpailukyky ja vapaakauppa lukeutuvat kaikki niihin suuriin poliittisiin tekoihin, joihin lobbareiden on annettu vaikuttaa.

Koska pakollista lobbausrekisteriä ei ole, EU-kansalaiset eivät tiedä, ketkä pystyvät vaikuttamaan lainsäädäntöön.

– Tuntemattomaksi jäävät lobbarit vaikuttavat kaiken aikaa EU-lainsäädäntöön monien eri väylien kautta, mutta erityisesti lakifirmojen ja komission asiantuntijaryhmien. Eteenkään lakifirmat ja komissio eivät yleensä paljasta niitä lähteitä. Komissio saattaa myös itse tilata tai pyytää näitä tuntemattomiksi jääviä tahoja luomaan lakimuutosehdotuksia.

”Kellä on rahaa, on valtaa”

Kiven mukaan lakimuutosehdotukset tulevat suoraan lakifirmojen kautta komissioon. Lakifirmat eivät paljasta asiakkaitaan eli niitä keiden puolesta ja intressejä myötäillen ne muokkaavat lakeja.

– Hyvin harvoin yksittäisen lainsäädäntöehdotuksen ollessa pöydällä tiedetään varmana kenen lauluja lauletaan.

Kiven mukaan asia on yksinkertainen. Se, kenellä on rahaa, on valtaa vaikuttaa.

– Brysselissä päätöksenteon ja lainsäädännön ympärillä on tiiviisti verkostoituneena kovanluokan lobbareiden verkosto. Heillä on rahaa ja vaikutusvaltaa ostaa itsensä osaksi eurooppalaista lainsäädäntöä tai poliittista päätöksentekoa. He toimivat komission asiantuntijoina, teettävät maksettuja tutkimuksia ja luovat valmiita lakeja. Heidän kädenjälkensä vaikuttaa koko EU-politiikassa.