Tässä tilanteessa juuri finanssipolitiikan kautta tapahtuva elvytys on erittäin tehokasta ja useimmiten ainoa keino, kirjoittaa kansantaostieteen professori Matti Tuomala Palkansaajien tutkimuslaitoksen blogissaSuomen ongelmista. Fiskaalinen elvytys tarkoittaa julkisten menojen määräaikaista kasvattamista ja/tai verojen tilapäistä alentamista.
Suomen kansantuote romahti vuonna 2008. Elvytyspolitiikka käänsi sen nopeasti uuteen nousuun, mutta yhä jatkuva alamäki alkoi vuonna 2012, kun Kataisen hallitus asetti tavoitteekseen velkasuhteen taittamisen.
Tuomalan mukaan tavanomaisen rahapolitiikan keinot eivät toimi – eivätkä näytä toimivan epätavanomaisetkaan keinot. Hän kirjoittaa, että tarjolla olisi lähes ilmainen ”lounas”. Finanssipolitiikan kiristäminen tässä tilanteessa heikentää taloutta lyhyellä aikavälillä ja samalla huonontaa pitemmän aikavälin julkisen talouden ”kestävyyttä”.
Ideologista julkisten menojen vähentämistä
Elvytyksen kuitenkin pelätään kasvattavan julkista sektoria pysyvästi. Näin ”austerity”-politiikka on Tuomalan mukaan tarjonnut oivallisen tilaisuuden ideologiaperusteiseen julkisten menojen vähentämiseen. Erityisen kummallisena hän pitää tätä linjaa nykytilanteessa nimelliskorkojen ollessa nollan tuntumassa.
Fiskaalista elvytystä vastustetaan monilla perusteluilla. Yksi on se, että elvytys syö tulevien polvien mahdollisuuksia. ”Miten valtavaksi päästetty nuorisotyöttömyys voisi edistää nuorten ja tulevien sukupolvien asiaa?” Tuomala esittää vastakysymyksen.
Kysynnän puutteesta monia todisteita
Tuomalan mukaan Suomen on ongelma on puute kokonaiskysynnästä. Hän perustelee tätä sillä, että viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana inflaatiovauhti on hidastunut, kokonaistuotanto ja kaikki kokonaiskysynnän komponentit ovat pienentyneet.
”Jos meillä olisi tarjontapuolen ongelma esimerkiksi heikon kilpailukyvyn vuoksi, hintatason olisi pitänyt nousta. Hinnathan nousevat, jos tarjonta laskee. Jos ongelma todella olisi työvoiman tarjonnassa kuten jotkut väittävät, meidän it-sektorillamme pitäisi mennä nyt hyvin. Meillähän on viime vuosina ollut yllin kyllin tarjolla osaavaa it-väkeä.”
Hän vetoaa myös EK:n suhdannebarometriin, joka osoittaa kysynnän riittämättömyydestä kärsivien yritysten prosenttiosuuden hypänneen reilusta 30 prosentista lähes 50 prosenttiin juuri 2012, jolloin finanssipolitiikkaa oli jo kiristetty.
”Samanaikaisesti vuonna 2012 ammattityövoiman puutteesta kärsivien yritysten osuus itse asiassa väheni. Tämän havainnon perusteella voi vain ihmetellä puheita, että ongelmamme ovat ainoastaan rakenteellisia ja että työttömyys on luonteeltaan pääasiassa rakenteellista.”