Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

EVAn asennetutkimus kertoo turhautumisesta poliittisten uudistusten hitauteen ja valmiudesta tinkiä omasta kilpailukyvyn hyväksi.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan tämän vuoden arvo- ja asennetutkimuksen julkaisu osui mielenkiintoiseen kohtaan. Juuri nyt on vaakalaudalla kilpailukykysopimus, jossa työntekijöiden pitäisi tinkiä saavutetuista eduistaan kilpailukyvyn hyväksi. Neuvotteluratkaisua vastustaa vain viisi sak:laista ammattiliittoa.

EVAn Sovinnon eväät -tutkimuksen perusteella sak:laiset sekä SDP:n ja vasemmistoliiton kannattajat näyttäytyvät kansalaisten silmissä talouden, politiikan ja työmarkkinauudistusten jarrumiehinä. Suomalaisista 65 prosenttia ajattelee, että Suomesta on tullut maa, jossa välttämättömienkin uudistusten toteuttaminen on lähes mahdotonta.

SAK:n jäsenet sekä sosiaalidemokraattien ja vasemmistoliiton kannattajat ovat ainoat väestöryhmät, joissa selvä enemmistö ei yhdy tähän ajatukseen.

Kilpailukyky oman edun edelle

Uudistusmieli ulottuu myös valmiuteen tinkiä omista eduista kilpailukyvyn hyväksi eli juuri siihen, mitä kilpailukykysopimuksella tavoitellaan. 83 prosenttia suomalaisista pitää vientiteollisuuden kilpailukyvyn turvaamista ratkaisevan tärkeänä maamme työllisyyden ja hyvinvoinnin kannalta. Joka toisen mukaan kaikkien suomalaisten pitäisi nyt tinkiä omista eduistaan maamme kilpailukyvyn turvaamiseksi. Vain 29 prosenttia ei näe tarvetta eduista tinkimiselle.

Kolmen vuoden takaisessa kyselyssä omista eduista tinkimisen torjui 42 prosenttia vastaajista, joten talouden taantuman pitkittyminen on vaikuttanut asenteisiin merkittävästi.

Erot palkansaajaliikkeen sisällä ovat suuret. SAK:n jäsenistä omastaan tinkimään valmiita on 33 prosenttia, STTK:n ja Akavan yli puolet.

Vasemmistoliittolaiset ovat aivan omilla luvuillaan sillä tätä ajatusta heistä vastustaa 81 prosenttia, toiseksi kriittisimmästä ryhmästä SDP:sta enää 59 prosenttia.

Paikalliselle sopimiselle kannatusta

Lisää kylmää kyytiä perivasemmistolaiselle ajattelulle: työehtojen joustamattomuus estää 64 prosentin mielestä Suomen taloustilanteen kohenemista. Paikallista sopimista halutaan laajentaa. Suomalaisista 44 prosenttia sopisi palkankorotuksista paikallistasolla, 27 prosenttia liitoissa ja 20 prosenttia valtakunnan tasolla.

EVAn vuosi sitten julkaisemasta vastaavasta tutkimuksesta olisi jo voinut ennustaa vasemmistoliiton velkaelvytykseen pohjautuneen eduskuntavaalistrategian johtavan tappioon. Elvytys lisävelalla ei edelleenkään saa suurta kannatusta. Velkaantumisen pysäyttämistä hinnalla millä hyvänsä kannattaa melkein puolet suomalaisista, 47 prosenttia. Määrä on sama kuin vuosi sitten. Toisaalta leikkausten vastustajien joukko on hieman kasvanut.

Vahvan johtajan kaipuu

Luottamus puolueisiin on matalalla, mutta sitä se on ollut viimeksi kuluneet 30 vuotta, vaikka kiinnostus politiikkaa kohtaan on viime vuosina kasvanut.

Puolueiden sijaan kannatusta olisi sellaiselle kekkoslaiselle, miksei myös lipposlaiselle johtajalle, joka johdattaa kansan pois erämaasta. 65 prosenttia on sitä mieltä, että maamme kaipaa ”vahvoja johtajia, jotka kykenevät palauttamaan yhteiskuntaamme kurin ja järjestyksen sekä oikeiden arvojen kunnioituksen”.

Vasemmistolle perinteisessä ajattelussa kansalaiset kannattavat lähinnä vain tuloerojen pienentämistä. 72 prosenttia on sitä mieltä, että tuloerot väestöryhmien välillä ovat kasvaneet liian suuriksi.

Myös hyvinvointivaltion kannatus on korkealla, sillä 77 prosenttia yhtyy väittämään ”suomalainen hyvinvointivaltio on aina hintansa arvoinen”. Tämä kuitenkin sillä ehdolla, että hyvinvointivaltion tukia ei käytetä väärin.

Kannatuksen kanssa hieman ristiriidassa on kuitenkin se, että 78 prosentin mielestä verotuksen jatkuvan kiristämisen sijaan julkisen talouden toimintaa pitäisi tehostaa. EVAn raportti ei kerro, millä tavalla tehostaminen tapahtuisi. Onko jäljellä enää muita keinoja kuin leikkaukset?

EVAn raportin tulokset perustuvat 2 040 henkilön antamiin vastauksiin. Tiedot on kerätty 8.–19. tammikuuta 2016. Vastaajat edustavat koko maan aikuisväestöä. Raportissa esitettyjä prosenttilukuja koskee virhemarginaali, joka on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan.