EPA/All Over Press

Slovakian parlamenttiin 14 paikkaa saanut Marian Kotleban puolue on lähempänä todellisia uusnatseja kuin moni Euroopan oikeistopopulistisista puolueista.

Jyrkän äärioikeistolainen Kansanpuolue meidän Slovakiamme (L’SNS) oli Slovakian lauantaisten vaalien suurin yllättäjä. Se sai 8 prosenttia äänistä ja 14 paikkaa 150-paikkaiseen parlamenttiin.

Puolue ylitti gallupien ennusteet kolminkertaisesti. Viime vaaleissa se sai vain 1,6 prosenttia äänistä.

L’SNS on hyvin kaukana äärioikealla. Se nousi laajempaan julkisuuteen ensimmäisen kerran vuonna 2013, kun sen johtaja Marian Kotleba voitti toisella kierroksella Banská Bystrican alueen kuvernöörinvaalit.

Tultuaan kuvernööriksi Kotleba on vaihtanut univormunsa pukuun ja siistinyt suorat natsiviittaukset retoriikastaan.

Hlinkan kaartin asu

Aiemmin Kotleba kuitenkin pukeutui Hlinkan kaartin univormuun. Hlinkan kaarti oli vuosien 1939–1945 Natsi-Saksan vasallivaltiona toimineen Slovakian asekaarti, joka muun muassa hoiti Slovakian juutalaisten kyydittämisen Saksan keskitysleireille.

ILMOITUS

Kotleba ja kumppanit omaksuivat Vasalli-Slovakian symbolit ja tervehdykset. Kotleba sanoi aikoinaan, että elämä siellä oli ”kuin taivaassa”.

Kotleban ensimmäinen puolue kiellettiin vuonna 2007. Nimenmuutosten ja pienpuolueiden yhdistymisten jälkeen L’SNS on ollut nykyisessä muodossaan vuodesta 2010.

L’SNS:n iskulause lauantain vaaleissa oli ”Pysäyttäkää maahanmuuttajat”. Kotleban joukot ovat myös aktiivisesti osallistuneen Slovakian romaniväestön vainoamiseen.

L’SNS haluaa Slovakian eroavan EU:sta ja Natosta, jota hän nimittää terroristijärjestöksi. Lisäksi se ratsastaa korruptionvastaisella retoriikalla.

Ensimmäisten analyysien mukaan Kotleban puolue sai runsaasti ääniä ensimmäistä kertaa äänestäneiltä nuorilta Slovakian köyhemmillä alueilla.

Kaikki maahanmuuttovastaisia

Slovakian politiikan valtavirta on tiukan maahanmuuttajavastainen, etunenässä pääministeri Robert Ficon sosiaalidemokraattinen Smer-SD. Vaalitulos näyttäisi kuitenkin osoittavan, ettei tällä linjalla ole padottu äärioikeistoa, vaan päinvastoin pedattu sen nousua.

Ficon puolueella oli vaaleihin saakka yksinkertainen enemmistö parlamentissa. Nyt se putosi 49 paikkaan saaden 28,3 prosenttia äänistä.

Loput paikat hajosivat seitsemälle pienemmälle puolueelle, ja hallituksen muodostamisesta tullee vaikeaa.