Jyväskylän kaupunginteatteri / Sirkka Helke

Kaisa Korhonen tuo Jyväskylän kaupunginteatterin ohjauksellaan esiin työväestön näkökulman tähän aikaan.

Pirkko Saision esikoisromaaniin pohjautuva näytelmä Elämänmeno sai tammikuun lopussa ensi-iltansa Jyväskylän kaupunginteatterissa. Saisio ja näytelmän ohjannut Kaisa Korhonen kertoivat näytelmän vaiheista Jyväskylässä.

Pirkko Saisio (s. 1949) vietti lapsuutensa ja varhaisnuoruutensa Helsingin Fleminginkadulla, jossa perhe asui vuokrakaksiossa. Elämänmeno-kirja ei ole suoraan omaelämäkerrallinen. Tekemällä päähenkilön kaksi vuotta vanhemmaksi, Saisio pääsi suurten ikäluokkien suurimman eli 1947 syntyneiden pariin.

– Kirjoitin esikoisromaanini lähes 20 vuotta sen jälkeen kun asuimme Fleminginkadulla. Ja nyt kun sen ilmestymisestä on 41 vuotta, suuri yleisö muistaa minut siitä, vaikka olen sen jälkeen julkaissut 20 muuta teosta. Se on hieman turhauttavaa.

– Itkeskelin katsoessani esitystä, jossa lapsuuteni tapahtumat yhdistyvät hienosti koomisen ja traagisen kautta.

Ohjaaja Kaisa Korhosen (s. 1941) mukaan näytelmän keskeinen teema on toivo siitä, miten päähenkilön työläisperhe ja suku suurten vaikeuksien ja kasvukipujen kautta selviytyvät sodan ja sen jälkeisten vaikeiden aikojen melskeessä.

ILMOITUS

Saisio muisteli, miten mahtavaa oli, kun 1960-luvulla pääsi muuttamaan Fleminginkadun vuokrahuoneistosta iskemättömään kaupungin vuokra-asuntoon Herttoniemeen, jossa oli suihku ja kylpyamme. Kirjoittaessaan esikoisromaaniaan 1973–74 Saisio kuvitteli keksineensä romaaninsa henkilöt omasta päästään.

– Myöhemmin olen useiden yhteydenottojen jälkeen saanut muistutuksen, että päähenkilö Eilan esikuvana minulla oli Karjalasta muuttanut nainen, joka kävi meillä usein kylässä ja hänellä oli kolme lasta. Itse olen perheeni ainoa lapsi, joten luokittelisin romaanini henkilöt naapureiden kuvaukseksi. Marja Niemisen paras ystävä romaanissa on Ritva Haapaniemi, oikeassa elämässä hän oli Ritva Koivumäki.

Korhosen lapsuuden- kokemuksia

Kaisa Korhonen on kotoisin kahdeksanlapsisesta perheestä. Hänen isänsä oli körttipappi. Suuressa lapsikatraassa oli vaikeaa kehittyä persoonalliseksi yksilöksi. Korhonen myönsi käyttäneensä päähenkilö Marjaa vertailukohtana omille lapsuuden muistoilleen ja omalle henkiselle kehitykselleen.

– Olin 15-vuotias kun muutimme Pieksämäeltä Helsinkiin. Äidinkielenopettajani luetutti meillä kaikki suomalaiset uutuusromaanit, joista jouduimme tekemään pieniä esseitä. Luokassamme oli 37 oppilasta, joista 20 oli helsinkiläisiä lättähattuja. Opettaja kirjoitutti meillä aineen aiheesta tilaisuus jota en unohda. Kirjoitin kokemuksistani isoäitini pirtissä pidetyistä körttiseuroista. Silloin tajusin, mitä kirjoittaminen on, kun olin aiheessa samanaikaisesti sisällä ja täysin siitä ulkona.

Taide kertoo ihmisyyden syvistä viesteistä

Saisio kertoi, että oli surullista katsoa näytelmää, koska kaikki romaanin Fleminginkadun vuokratalon kuvaamat henkilöt ovat kuolleet.

– Se kertoo siitä kuinka kovaa ja julmaa elämä Kalliossa Fleminginkadulla ja ympäristössä sodan jälkeen oli. Talomme asukkaat kuolivat keskimäärin 40–55-vuoden ikäisinä.

Kuri ja rangaistukset olivat arkipäivää ja tottelevainen ja kuuliainen lapsi kasvatuksen päämäärä.

Esimerkiksi Pohjoismaiden suurimmassa koulussa, Aleksis Kiven koulussa koulukiusaamiseen ei kiinnitetty mitään huomiota.

Korhonen sanoi halunneensa tuoda tällä ohjausvalinnallaan esiin työväestön näkökulman tähän aikaan.

– Mielestäni työväestöllä ei mene tällä hetkellä yhteiskunnallisesti hyvin, enkä tiedä, meneekö sillä sen paremmin mahdollisen yhteiskuntasopimuksen tekemisen jälkeenkään.

Saision mielestä elämänhimoisen ja intohimoisen taiteen ei tarvitse osoitella toivoa tai toivottomuutta kohti. Eikä sen tarvitse olla haudanvakavaa osoittelua mihinkään suuntaan.

– Todellinen taide kantaa aina ja kertoo ihmisyyden syvistä viesteistä.

Jyväskylän kaupunginteatteri: Elämänmeno. Pirkko Saision romaanin pohjalta dramatisoinut Heini Junkkaala. Dramaturgi Elina Snicker. Ohjaus Kaisa Korhonen.

Kommentit