Lehtikuva/Vesa Moilanen

”Perussuomalaiset teki valtavan palveluksen suomalaiselle demokratialle toimimalla paineventtiilinä ahdistetun keskiluokan, erityisesti miesduunareiden, kokemuksille.”

Yle A2 Turvattomuusiltaan keskiviikkona osallistunut sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo määrittelee Yhteiskuntapolitiikka-lehden blogissa maahanmuuttokeskustelun toisen ääripään.

”Ihmisoikeuksien tunnustamisessa ei ole tietenkään ääripäitä, mutta maahanmuuttokeskustelussa on tunnistettavissa ääripäät.”

”Toisessa laidassa ovat fasismilla, rasismilla ja uusnatsismilla flirttailevat keskustelijat ja toisessa laidassa ajatuspoliisit, jotka pyrkivät moraalisen ylemmyyden tunnossa sanelemaan sen, miten maahanmuutosta ja maahanmuuttajista tulisi keskustella. Ajatuspoliisit haluavat viedä julkisen tilan äärioikeistolaisen ideologian lisäksi niiltäkin, jotka eivät osaa tai halua puhua omista kielteisistä maahanmuuttajiin liittyvistä kokemuksistaan heidän hyväksymällään tavalla”, kirjoittaa Hiilamo.

Hänen mukaansa myös ajatuspoliisien toiminta on toisinaan poliittisesti motivoitunutta.

”He pyrkivät kärjistämään vastustajiensa kokemuksia ja siten herättämään moraalista pahennusta ja mobilisoimaan omia kannattajia. Aito vihapuhe on vakava ongelma. Keskustelu maahanmuutosta on kuitenkin vaikeaa, jos kielteiset kokemukset maahanmuuttajista ja maahanmuutosta leimataan vihapuheeksi ja äärioikeistolaisen ideologian ilmaisuiksi.”

”Perussuomalaiset teki palveluksen”

Hiilamo kokee perussuomalaisten puolueen arvot vieraiksi itselleen, mutta toteaa sen tehneen ”valtavan palveluksen suomalaiselle demokratialle toimimalla paineventtiilinä ahdistetun keskiluokan, erityisesti miesduunareiden, kokemuksille”.

”Arvostan myös sitä, että puolue kantaa hallitusvastuuta turvapaikanhakijakriisin aikana. Poliittinen keskustelu olisi varmasti vieläkin repivämpää, jos perussuomalaiset olisivat oppositiossa.”

Hiilamo väittää, etteivät ajatuspoliisit halua tai osaa tunnistaa kokemusten ja ideologioiden välistä eroa.

”Siksi he voivat harkitsemattomuudessaan radikalisoida niitä, joiden kokemus maahanmuuttajista tai ylipäätään globalisaatiosta ja kansainvälisyydestä on syystä tai toisesta kielteinen. Radikalisoitumisen vaara on tällä hetkellä erityisen suuri, kun perussuomalaisten kannatus on romahtanut ja yhä useammat eivät tiedä mitä puoluetta äänestää.”

Turvattomuuskeskustelu ei Hiilamon mielestä ollut niin epäonnistunut ohjelma kuin etukäteen saattoi ajatella. Hän kirjoittaa, ettei tuntenut tulleensa vedetyksi mukaan äärioikeistolaiseen propagandaan, ”mutta en myöskään päässyt selville, mistä maahanmuuttajien vuoksi turvattomuutta kokevien pelot oikein kumpuavat”.