Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

”Monia huononnuksia, mutta parempi kuin pakkolait.”

Ammattiliitto Pro aloittaa alakohtaiset neuvottelut Kilpailukykysopimuksen soveltamiseksi työehtosopimuksiin. Näin päätti Ammattiliitto Pron hallitus ylimääräisessä kokouksessaan torstaina.

Pron hallitus piti Kilpailukykysopimusta erittäin yksipuolisena, vain palkansaajien toimeentuloa kiristävänä sopimuksena. Hallitus suhtautui varsin kriittisesti sopimuksen mahdollisista myönteisistä vaikutuksista työllisyyteen ja työpaikkojen määrän kasvuun. Sopimus yksinkertaisesti vähentää prolaisten ostovoimaa ja siirtää palkansaajan kukkarosta rahaa työnantajalle.

Erityisesti työajan pidentäminen, paikallisen sopimisen lisääminen ja luottamusmiesten neuvotteluaseman vahvistaminen tulevat olemaan vaikeasti neuvoteltavia asioita.

Hallitus kuitenkin totesi, että keskusjärjestöjen neuvottelutulos on silti parempi ratkaisu kuin Sipilän hallituksen pakkolakien voimaan saattaminen.

Pron hallitus edellyttää, että jos Kilpailukykysopimus saadaan sovellettua alakohtaisiin työehtosopimuksiin 31.5. mennessä, sillä korvataan hallituksen valmistelemat pakkolait.

Pro myös edellyttää, että hallitus jättää toteuttamatta yhteiskuntasopimuksen vaihtoehtona olevat 1,5 miljardin euron lisäleikkaukset ja veronkorotukset, toteuttaa tuloveronkevennykset ja mahdollistaa sopimusteitse paikallisen sopimisen edistämisen.