Lehtikuva/Janek Skarzynski

Varsovassa järjestettiin maanantaina tukikonsertti chileläiselle pianistille Christiano Ramosille, jonka skinheadit olivat piesseet junassa Varsovan lähellä ”arabin näköisenä” sairaalakuntoon.

Myös Ramos – joka menetti hampaan ja sai päävamman väkivallassa – itse esiintyi konsertissa.

Pianistina ja pianonsoiton opettajana työskentelevä Ramos on asunut jo useita vuosia Puolassa.

Puolan ihmisoikeusvaltuutettu Adam Bodnar kannusti ihmisiä saapumaan tukikonserttiin. Bodnar sanoi uutistoimisto AP:lle, että vihapuhe arabeja kohtaan on viime kuukausina lisääntynyt Puolassa ja johtanut myös väkivaltaan. Ramos ei ollut myöskään ensimmäinen, joka on hakattu ”arabin näköisenä”.

Joitakin kymmeniä syyrialaisia kristittyjä hyväksyttiin viime vuonna turvapaikan saajiksi Puolassa. Useimmat heistä jatkoivat kuitenkin länteen.

Puola on kieltäytynyt EU:n yhteisistä pakolaiskiintiöistä, mutta se lupasi syksyllä ottaa vastaan 7 000 pakolaista. Käytännössä heitä ei ole juuri saapunut.