Lehtikuva/Tom Pennington

Republikaanien ehdokkuutta tavoitteleva Donald Trump on alkanut saada tukijoikseen myös republikaanien kuvernöörejä.

Donald Trump on nyt alkanut saada tukijoikseen joitakin merkittävissä tehtävissä toimivia tai toimineita republikaaneja. Viime päiviin saakka ainoa tässä mielessä (ei monessakaan muussa mielessä) raskaan sarjan nimi oli Alaskan entinen kuvernööri Sarah Palin.

Perjantaina Trumpin kannattajajoukkoon ilmaantui toistaiseksi yllättävin nimi, New Jerseyn kuvernööri Chris Christie. Vast’ikään itse ehdokkuuden tavoittelusta luopunut Christie on tavattu lukea republikaanien niin sanottuun maltilliseen siipeen.

Pian Christien jälkeen Trumpin tukijoiksi ilmoittautui kaksi muutakin kuvernööriä, Mainen Paul LePage ja Arizonan Jan Brewer. He istuvat Trumpin joukkoon luonnollisemmin; LePage esimerkiksi on sanonut, että Yhdysvaltain verovirasto IRS kykenee holokaustiin verrattaviin ”hirveisiin rikoksiin ihmiskuntaa vastaan”.

Ku Klux Klanin ex-johtaja

Perjantaina Trump sai kannattajakseen myös tunnetun äärioikeistovaikuttajan, Ku Klux Klanin (KKK) entisen johtajan David Duken.

Duken mukaan Trump on tehnyt hyväksyttäväksi puhua ”eurooppalaistaustaisia amerikkalaisia” uhkaavista vaaroista. ”Trumpia vastaan äänestäminen olisi nyt todellinen petos perimääsi kohtaan”, Duke sanoi.

ILMOITUS

CNN-kanavan kysyessä Trumpilta, tuomitseeko tämä Duken toiminnan, Trump sanoi: ”En tiedä mitään Dukesta. En tunne myöskään ryhmää. Ette kai halua minun tuomitsevan ryhmää, josta en tiedä mitään.”

Bloombergille Trump taas sanoi, ettei hän ”tarvitse” KKK:n tukea.

Jean-Marie Le Pen

Ranskan äärioikeiston Kansallisen rintaman entinen johtaja Jean-Marie Le Pen tviittasi tukensa Trumpille lauantaina.

”Jos olisin amerikkalainen, äänestäisin Trumpia. Jumala suojelkoon häntä”, kirjoitti Le Pen, joka on huonoissa väleissä puoluetta nykyisin johtavan tyttärensä Marine Le Penin kanssa.

Trump ei itse suoraan vastannut Le Penille, mutta hänen vanhin poikansa Donald Trump Jr. vastasi siteeraamalla oikeistolaista nettisivua Breitbartia: ”Trumpista on tullut kansainvälinen johtaja kansan kapinassa eliittejä vastaan”.

Sitaatti Mussolinilta

Sunnuntai-aamuna Trump tviittasi sitaatin Benito Mussolinilta: ”On parempi elää päivä leijonana kuin sata vuotta lampaana.”

Kun NBC kysyi, tiesikö Trump sitaatin olevan peräisin Mussolinilta, hän vastasi: ”En tiedä, kuka sen sanoi, mutta mitä väliä sillä on, oliko se Mussolini vai joku muu – se on oikein hyvä sitaatti”.

Kun Trumpilta kysyttiin, haluaako hän tulla yhdistetyksi Mussoliniin, hän vastasi: ”Ei, haluan tulla yhdistetyksi hyviin sitaatteihin”.

”Hei, sainpas huomionne, enkös saanutkin?” Trump lisäsi.

Yhdysvaltain vaalikampanjoissa on huomenna toistaiseksi tärkein päivä, niin sanottu supertiistai. Kumpikin puolue pitää silloin esivaalit tai vaalikokoukset 11 osavaltiossa, ja republikaanit lisäksi vielä kahdessa muussa.