Toivo Koivisto

Jollei tämä mielenosoitus kaada hallitusta niin ehkä sitten seuraava. Liike on jo kaduilla.

Joukkovoima-liike järjestää 12. maaliskuuta Helsingissä suurmielenosoituksen hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan. Lisäksi vaaditaan riittävää toimeentuloa ja ihmis- ja perusoikeuksia kaikille.

– Meidän selkeimmän viestin pitäisi olla, että hallituksen on erottava ja on järjestettävä uudet vaalit, Joukkovoiman järjestelytyöryhmän jäsen Aleksi Norman sanoo.

Onko se realistinen vaatimus?

Meidän täytyy päästä yli puoluepolitikoinnista alkuperäisen sosialistisen liikkeen tavoitteisiin.

– Kansanliikkeet ovat usein pidemmän päälle vahvempia kuin oletetaan, joten on.

Norman arvioi Juha Sipilän porvarihallituksen hajoavan ennen pitkää sisäisiin ristiriitoihin. Esimerkiksi Normanin mukaan perustuslakiseikkoihin ja kenties huonoon lainvalmisteluun kaatuva sote-uudistus tarjoutuu jo maaliskuussa ensimmäiseksi kaatajaksi.

– En tiedä vielä, kaataako tämä mielenosoitus hallitusta, mutta kyllä me yritetään.

ILMOITUS

Joukkovoimassa ei politikoida

Joukkovoima on puolue- ja järjestörajat ylittävä liike. Toiminnassa on mukana ruohonjuuritason aktiiveja muun muassa puoluekentältä, anarkistisesta liikkeestä sekä ammattiyhdistysliikkeestä ja työttömien toiminnasta. Mielenosoitusta tukevat esimerkiksi Luontoliitto, SOSTE ry ja pääkaupunkiseudun SAK.

Norman itse toimii vasemmistoliiton perustasolla Vasemmistolinkki-puolueosaston varapuheenjohtajana.

Joukkovoiman mielenosoitus on puoluepoliittisesti sitoutumaton, ja puoluetunnusten pitäminen esillä on kielletty.

– Se on elinehto sille, että kukaan ei lähde nokittelemaan tämmöisessä, joka koostuu useasta liikkeestä, Norman sanoo.

– Jos aiomme ikinä päästä mihinkään isompaan, meidän täytyy päästä yli puoluepolitikoinnista alkuperäisen sosialistisen liikkeen tavoitteisiin eli että kaikki huono-osaiset tai ne, jotka eivät kuulu kansainvälisiin omistajiin, saadaan ajamaan yhteisiä oikeuksiaan eikä niin, että jokainen pieni ryhmä ajaa omia oikeuksiaan muiden kustannuksella.

Luvassa mielenosoitusten viikko

Elvytyspolitiikka ei kuulu Joukkovoiman vaatimuslistalle, koska siitä ei saatu yhteistä kantaa. Norman arvioi, että vasemmistoliiton vaatimukset elvyttävästä talouspolitiikasta ovat kuitenkin levinneet jo laajalle.

Joukkovoiman päätösvalta on yleiskokouksella, joka on avoin kaikille ja kokoontuu Helsingissä. Toimintaa järjestävät suhde-, media- ja järjestelytyöryhmä.

Norman odottaa haastatteluhetkellä helmikuun lopussa, että mielenosoitukseen 12. maaliskuuta saapuu tuhansia ihmisiä. Tapahtumaan järjestetään bussikuljetuksia useista kaupungeista.

Samalla viikolla järjestetään useita mielenosoituksia: 7.3. ammattiliittojen STOP tarkoittaa STOP, naistenpäivänä 8.3. Otetaan yö takaisin -mielenosoitus tasa-arvon puolesta ja 9.3. opintotukimielenosoitus.

– On kiinnostavaa nähdä, miten nämä vaikuttavat hallituksen toimintaan, Aleksi Norman miettii.

Joukkovoiman mielenosoitus Helsingin Senaatintorilla 12.3. klo 14. Lisätiedot: http://joukkovoima.com