Jokaisella puolueella on kaapissa mörkönsä. Kokoomusta vainoaa Iiro Viinasen rehellisyys ja lamakuristaja 1990-luvun alusta, keskustalaisia piinaa Paavo Väyrynen teoillaan, nuoremmista puolueista perussuomalaisia kiusaa vastenmielinen siipi julkisuusvalokeilan varjossa. SDP:tä ahdistelee milloin Paavo Lipponen oikeistodemarina, välillä Erkki Tuomioja toiselta laidalta. Vihreille päiväuniin sumuverhonsa tuovat jo ennen puoluerekisteriin menoa olevat kuvat Koijärveltä.

Jopa pienemmätkin eduskuntapuolueet kohtaavat haamunsa. RKP saa vieläkin osansa Elisabeth Rehnin presidentinvaaleista ja Carl Haglundin Nato-kuumeesta. Kristillisdemokraatit kärsivät edellisen puheenjohtajansa Päivi Räsäsen lausunnoista. Ei ole helppoa eduskunnan uusien puolueidenkaan kivuta Arkadianmäen portaita ylöspäin tyytymättömyydestä huolimatta.

Taakkoja on meilläkin SKP:n ja SKDL:n ajoilta. Toiset heittävät pilkkakirvestä vanhojen ismien toteutustavoista ja jotkut ajattelevat, että eihän sitä vasemmistoliittoa voi äänestää, vaikka hyviä tavoitteita esiintyy. Allekirjoittanut on sukupolvea, joka on lähtenyt poliittiseen nuorisojärjestöön Varsovan liiton jo lakattua olemasta. Silti kyseisen blokin hirmuhallinnoista, ihmisoikeusrikkeistä tai ympäristörikoksista olen saanut syytteitä osakseni.

On kuitenkin katsottava puoluettamme rohkeasti rakenteissaan. Vasemmistoliitto ei ole ollut herrapuolue eikä sellaiseksi näkemykseni mukaan ole aikeissa tullakaan, vaikka välillä on käyty hallituksessakin istumassa. Mielestäni yksittäisen puolueen jäsenen tunne olla tärkeä puolueessa on yhtä tärkeää kuin puolueemme puheenjohtajan, kansanedustajan tai vaikkapa paikallisen valtuutetun.

Jokaisella tulisi olla hyvä olo puolueessamme. Toinen jäsen saattaa haluta vaikuttaa, toinen haluaa tehdä yhtä tärkeää talkootyötä. Joku haluaa antaa panoksen omilla osaamisalueillaan ja joku osallistua vaaleihin. Kaikki eivät tavoittele porras portaalta kipuamista ylöspäin, vaikka pienemmissä vaaleissa olisikin mukana. On silti esitettävä huoli, kun osa päättäjistämme väsyy hoitaessaan useampaa luottamustehtävää.

Jos haluamme kritisoida kapitalismia ihmistä tai luontoa riistävänä, meidän ei tule kuluttaa mehuja omiltakaan jäseniltä loppuun vaan antaa tilaa jäädä pois toiminnasta tai luottamustehtävistä. Varmasti löytyy hyviä uusia toimijoita kasvoineen ja jopa uusia ideoita.

Ei-vasemmistolaisten medioiden rooli ei ole valita meille uutta puheenjohtajaa tai nostaa mahdollisesti potentiaalisia nousevia kykyjä alueilla. Vasemmistoliitto on liitto, yhteisrintama porvarien menon vastapainoksi.

Puolueellamme on mahdollisuus nousta, mutta se tarvitsee yhteenkuuluvuuden tunnetta, selkeää aatepohjaa ja innostuneita ihmisiä. Vaalit ovat vain yksi asia poliittisessa elämässä, niiden välillä tapahtuu se, mistä syntyy vähitellen seuraava vaalitulos.