AFP / Lehtikuva / Sam Kingsley

Soldiers of Odin laajenee Ruotsissakin otolliselle maaperälle.

Suomen Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi 11. helmikuuta kemiläisen Soldiers of Odinin rekisteröidyksi yhdistykseksi. Tämä on yksi askel paljon keskusteltujen partioiden normalisoitumisessa osaksi suomalaista arkea.

Katupartiot ovat olleet Suomessa poliitikoille ja viranomaisille vaikea asia. Pääministeri Juha Sipilä on joutunut muotoilemaan uudelleen lausuntojaan katupartioista ja myös poliisin lepsuja puheita on ihmetelty. Selkein katupartiot tuomitseva viesti on tullut valtionvarainministeri Alexander Stubbilta, joka sanoi tammikuussa, että rasistiset katupartiot voitaisiin kieltää.

Poliisihallituksen mukaan hallituksen ja poliisin yhteistyö asiassa ei ole toistaiseksi edennyt.

”Poliisi ei ole saanut ohjeita hallitukselta rasistisuuden selvittämiseksi. Olemme oma-aloitteisesti keränneet tietoa erilaisista katupartioista ja seuraamme tilanteen kehittymistä. Osalla järjestöistä on poliisin tämänhetkisen käsityksen mukaan toiminnassa [rasistisia] piirteitä”, asiaa kommentoi poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen.

Katupartiot eivät tunnu olevan vielä niin suuri uhka, että nopeita toimia olisi odotettavissa. Kansainvälistyvä Soldiers of Odin saa toistaiseksi kasvaa rauhassa.

Uutisoinnin fokus kapea

Katupartioita käsittelevä suomalainen uutisointi on rajoittunut partioiden kotimaantoimintaan. Esimerkiksi Tukholmassa helmikuun alussa tapahtuneiden rasististen hyökkäysten yhteys katupartioihin on Suomessa jäänyt näkymättömäksi. Soldiers of Odinin kansainväliset laajentumispyrkimykset ovat jääneet myös vähälle huomiolle.

Ruotsalaiseen journalistiverkosto Researchgruppeniin kuuluva toimittaja Mathias Wåg

 Mathias Wåg


Mathias Wåg

sitoo Tukholman tammikuun lopussa tapahtuneet rasistiset hyökkäykset suomalaisiin katupartioihin Aftonbladet-lehdessä julkaistussa analyysissaan. Wåg kirjoittaa:

”[Katulapsiin kohdistuneet hyökkäykset tehneen] partion perustamista inspiroi myös suomalainen Soldiers of Odin, joka on muutamassa kuukaudessa levinnyt Pohjanmaalta ympäri Pohjoismaita.”

Soldiers of Odin on Ruotsissa kasvava toimija ja paikallisen äärioikeiston ihailun kohde. Tätä ei Suomessa ole juuri käsitelty.

Englantilaisen Daily Mailin helmikuisessa reportaasissa Suomesta Soldiers of Odinin natsistisuus tulee ilmi niin aktiivien puheissa kuin kuvissa, jotka esittelevät järjestön kansallissosialistisella symboliikalla kuorrutettua päämajaa. Suomessa media on ollut kriittinen katupartioita kohtaan, mutta käsittelytapa on ollut suppea.

Rekrytointikampanja pohjoismaissa

Pohjoismaisen äärioikeiston hyvin tunteva Wåg on jatkanut selvitystyötään myös Aftonbladetin analyysinsa jälkeen. Wåg kertoo Kansan Uutisille Tukholmassa, että Soldiers of Odin tekee nyt vahvaa rekrytointityötä Ruotsissa.

Tukholman iskujen tekijöiden ydinjoukko koostui Wågin mukaan jalkapallohuligaaneista, jotka Soldiers of Odin on toistaiseksi pitänyt erossa omasta jäsenhankinnastaan. Soldiers of Odin ei siis ilmeisesti osallistunut Tukholman hyökkäyksiin, vaan keskittyy oman organisaationsa rakentamiseen.

– He rakentavat monessa kaupungissa paikallisryhmiä verkossa. Supporters of Soldiers of Odin Sweden -ryhmässä on jo tuhansia jäseniä. He haluavat pitää muut natsijärjestöt ja jalkapallohuligaanit loitolla itsestään toimintansa normalisointitarkoituksessa, Wåg sanoo.

Hänen mukaansa Soldiers of Odin on keskusjohtoinen organisaatio, jonka pääpaikka on Kemissä. Järjestö toimii siis käänteisesti uusnatsistiseen Suomen vastarintaliikkeeseen nähden, joka toimii Ruotsin emo-organisaation alaisuudessa.

Facebookista löytyy myös Viron Soldiers of Odinin tukiyhteisö, jolla on useita tuhansia jäseniä. Virolaismedian mukaan helmikuussa järjestetyssä ensimmäisessä soturien kokoontumisessa oli mukana suomalaista järjestöväkeä. Myös Norjassa Odinit järjestivät partion ensimmäistä kertaa helmikuussa.

Suomessa toimii Odinin soturien lisäksi lukuisia muita katupartioita, osa hyvin paikallisesti. Wåg uskoo, että Suomen tavoin katupartioilmiö levittyy myös Ruotsissa Soldiers of Odinin lisäksi useita eri reittejä.

– Ilmiö toimii viruksen tavoin ja partioita syntyy spontaanisti ja samanaikaisesti. Tämä on seurausta monista eri asioista: oikeistopopulistien vaalimenestyksestä, Saksan uudenvuoden ahdistelutapauksista ja pakolaiskriisikeskustelusta.

Ruotsissakin normalisointipyrkimyksiä

Tukholmassa järjestetään viikottain tapahtuma kulttuuriväen kaupunginosassa Södermalmissa, jossa äärioikeistolaiset järjestöt, Soldiers of Odin mukaan lukien, ovat paikalla kun vapaaehtoiset jakavat ruokaa vähävaraisille. Vähävaraisilla tarkoitetaan vain valkoisia ruotsalaisia. Se on tapa tuoda äärioikeistoa lähemmäs epäpoliittisia ihmisiä.

– Ruoka-apu on tapa vedota Ruotsidemokraattien äänestäjien vasempaan laitaan, Wåg selittää.

Ruotsidemokraatit on pysynyt hiljaa viimeaikaisesta rasistisesta kehityksestä Ruotsissa, vaikka se puhuikin vielä syksyllä yhteiskunnan romahduksesta maahanmuuton taakan alla. Iskut turvapaikanhakijoiden asuintaloihin ja Tukholman tammikuinen katulapsiin kohdistunut väkivaltainen attentaatti eivät sovi salonkikelpoisuutta tavoittelevan puolueen julkisuuskuvaan. Muut puolueet ovat omaksuneet ruotsidemokraattien retoriikan niin hyvin, että puolueella on varaa katsella vierestä mitä tapahtuu.

Silti Ruotsidemokraatit on nähty paikalla Södermalmissa, rinta rinnan ulkoparlamentaarisen äärioikeiston kanssa. Puolue osallistuu näin äärioikeistolaisten liikkeiden toiminnan normalisointiin.

Wågin kuvaukset siitä, miten äärioikeistoa normalisoidaan Ruotsissa kuulostavat suomalaiselle kaikilta osin pelottavan tutuilta:

– Katupartioita organisoivat ryhmät kutsuvat itseään kansalaisryhmittymiksi ja rasismi- ja fasismisanojen käyttäjiä syytetään leimakirveen heittelijöiksi. Keskusteluilmapiiri on vaikuttanut myös mediaan, johon kohdistuu paine muuttaa uutisointia: vaihtoehtomedioita lukevat ruotsalaiset syyttävät valtamediaa maahanmuuttajien rikosten salaamisesta.

Wågin mukaan retoriikkaan kuuluu myös ajatus yhteiskuntasopimuksen rikkoutumisesta: kansalaisia tarvitaan kadulle, koska poliisi ja hallitus eivät kykene hallitsemaan tilannetta enää. Tutunkuuloista puhetta tämäkin. Syy on Wågin mukaan siinä, että äärioikeistoryhmät lainaavat retoriikkansa toisiltaan rajojen yli.

Tuleva kehitys hämärän peitossa

Wåg ei osaa arvioida, miten Soldiers of Odinin organisaatio pysyy kasassa, ja onko kemiläisillä kykyä johtaa kansainvälistä verkostoa. Hän näkee joka tapauksessa, että katupartiot lisääntyvät kevään kuluessa. Kesällä ihmisten viettäessä enemmän aikaa ulkona myös par-tiointi tulee olemaan näkyvää.

– Kevät on testiaikaa. Katupartioilla tuskin on muotoiltua strategiaa, vaan ne tavoittelevat katutilan hallintaa ja haluavat lähettää läsnäolollaan signaalin.

Vastarinnan organisointi on Wågin mukaan hankalaa, koska kehitys on niin nopeaa ja muuttuvaa. Wåg pitää pellepartio Loldiers of Odinia mainiona vastarinnan muotona, mutta huomauttaa sen rajoituksista.

 Mathias Wåg pitää pellepartio Loldiers of Odinia mainiona vastarinnan muotona, mutta se ei yksin riitä.


Mathias Wåg pitää pellepartio Loldiers of Odinia mainiona vastarinnan muotona, mutta se ei yksin riitä.

– Väkivallattomasti toimivan katupartion symboliikkaa voi vastustaa hyvin tekemällä sen naurunalaiseksi pelleasuissa. Mutta Tukholman hyökkäyksissä oli kyse naamioituneista ja väkivaltaan valmiista huligaaneista. Heihin pellepartio ei olisi toiminut.

Lupaavaa Ruotsissa on Wågin mukaan se, että poliisi ottaa äärioikeistolaisen väkivallan tosissaan. Tukholman hyökkäykset onnistuttiin pysäyttämään nopeasti. Hyökkäyksistä oli Wågin saamien tietojen mukaan kiirinyt huhuja poliisin korviin etukäteen. Vinkkaajia olivat tavalliset ihmiset lähiöistä.

Tavallisten kansalaisten aktiivisuutta tarvitaan myös toisella tavalla Wågin mukaan.

– Ei kannata levittää hysteriaa siitä mitä tapahtuu, sillä äärioikeisto hyötyy toimintansa paisuttelusta. On oltava kärsivällinen ja esitettävä asiat totuudenmukaisesti. Pelottelu ei kannata, Wåg huomauttaa.