Wikimedia

Hertta Elina Kuusinen

Syntyi 14. helmikuuta 1904 Luhangassa.

Kuoli syöpään Moskovassa 18. 3. 1974.

Tuhka on kätketty tuntemattomaan paikkaan Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.

Poliittinen vanki Suomessa 1930-luvulla ja jatkosodan aikana, yhteensä kahdeksan vuotta.

Skdl:n kansanedustaja 27 vuotta (1945–72), eduskuntaryhmän puheenjohtaja 21 vuotta (1945–66).

Mauno Pekkalan hallituksen salkuton ministeri kesällä 1948.

ILMOITUS

Hertta Kuusisen elämään sisältyi kolme dramaattista valintaa. Puolue voitti, ihminen hävisi joka kerta.

Itärajan taakse 18-vuotiaana mennyt Hertta Kuusinen eli Neuvostoliitossa 12 vuotta, avioitui siellä Tuure Lehénin kanssa ja sai tämän kanssa Juri-pojan vuonna 1924. Pari erosi 1934. Avioliitto oli ns. toveriavioliitto, samalla repaleinen, riitojen ja uskottomuuden sävyttämä.

Hertta K:n Suomesta lähdön keskeisin – sanokaamme kohtalokkain – motiivi oli poliittinen. Hän meni Moskovaan opiskellakseen kommunismia – opiskellakseen kommunistiksi.

Opintoihin kuului jonkinlaisena sivuaineena kirjastotutkinto. Ensiarvoisimpia olivat kuitenkin puolueoppi, joukko täydentäviä poliittisia aineita ja salatoiminnan käytännöntaitoja – lisäksi hän luki kieliä, ennen muuta tietysti maailmankumouksen pääkieltä venäjää ja Kommunistisen Internationaalin silloista pääkieltä saksaa.

Moskovaan lähtö – siellä vietetty 12 vuoden periodi – pitkälti ratkaisi ja suuntasi Hertta K:n tulevaisuuden. Siitä ajasta tuli hänen elämänsä ja aatteidensa solidi perusta, hänen ammatikseen vakiintui vallankumouksellinen.

Tämä nyt ruusunpunaiselta haihattelulta kuulostava professio oli vielä 1920-luvulla totista totta Kominternin johdon piirissä, maailmanvallankumoukseen suhtauduttiin niin että se on vain ajan kysymys. Ja kumous tarvitsi koulittua johtoryhmää.

Jos voimme nyt kevytmielisesti tuhahtaa, että mitä hirvittävän naiivia unen näköä, suorastaan painajaisunen näköä, niin silloin me unohdamme miten lupaavilta maailman maisemat saattoivat heistä näyttää. Stalinismi ei vielä ollut jäykistänyt ihmisiä kauhulla – eikä täysin vielä puoluettakaan dogmeillaan. Näillä aikalaisilla ei ollut sitä jälkikäteistietoa mitä meillä nyt on.

Kun Hertta K 1920-luvulla päätyi kommunismin kouluihin ja Kominternin töihin, hänen polkunsa tavallaan sinetöityi. Kumouksen toimihenkilö – valikoitunut kaaderi – ei kyseenalaista kommunistipuolueen auktorisoitua johtoasemaa, sen ehdotonta määräysvaltaa yli ihmisen. Kaaderin tuli edustaa ja edistää kommunistisia prinsiippejä myös henkilökohtaisella elämällään, yksilö sulautui puolueen tahtoon, ja kilvoitteli kohti kommunistisen moraalin toteutumaa.

Todettakoon, että kommunistisesta ihmisestä oli oikein omat määritelmänsä, se ei suinkaan typistynyt miksikään ontoksi vitsiksi, vaan tavoitelluksi tilaksi.

Näistä teräksisistä periaatteista ei Hertta K ollut vähimmässäkään määrin vapaa. Päinvastoin, Kominternin sihteerin O. W. Kuusisen tyttärenä hänen tuli nousta jos mahdollista vieläkin esikuvallisemmaksi kuin monen muun suomalaisen Moskovassa. Hän oli eliittiä, hän lukeutui puolueen nuoren intelligentsian parhaimmistoon.

Havainnollistan asiaa nyt kolmella valintatilanteella Hertta K:n elämästä.

1) Eletään vuotta 1934, Moskovassa. Hertta K saa puolueelta käskyn lähteä salatein Suomeen, Skp:n maanalaiseksi organisaattoriksi, ja hän alistuu käskyyn. Ei tule kysymykseenkään, että kymmenvuotias Juri-poika matkustaisi mukana – väärennetyin Iris Petterssonin paperein liikkuva illegaali ei voi mitenkään ottaa lastaan mukaan salaiselle puoluekomennukselle.

Tässä Hertta K tekee siis keskeisen valintansa: äidinrakkaus vai rakkaus puolueeseen? Puolue totta kai voittaa. koska sen auktoriteetti on yksilöllisiä pyyteitä ylempänä. Hertta K matkustaa Suomeen, pidätetään pian ja saa tuomion jota istuu talvisodan alle asti. Juria hän ei näe enää ikinä, vaikkei tietenkään sitä tiedä – saattaa toki aavistaa ja pelätä.

Heidi Köngäksen Hertta-romaanin ja Yleltä nähdyn Punaisen kolmion jälkeen olen keskustellut tästä monien ihmisten kanssa, joista eritoten jotkut naiset paheksuivat sitä, miten Hertta K kykeni jättämään lapsensa taakseen. Anakronistinen tuohtumuskin on toki luvallista, mutta käsittääksemme hylkäystä paremmin on otettava lukuun aikakausi, Moskovan, Kominternin ja Skp:n poliittiset preferenssit ja kaaderien omien henkilökohtaisten toiveiden alisteisuus Suurelle Asialle, ihmiskunnan vapauttamisen asialle.

Mutta pääasia: lapsi hävisi puolueelle.

2) Toinen valintatilanne avautuu keväällä 1940, Helsingissä. Hertta K oli tavannut ja rakastunut Yrjö Leinon kanssa ennen talvisotaa, jonka ajan he piileskelivät yhdessä pitkin maaseutua Keski-Suomessa. Hertta K ilmoittautuu keväällä sodan jälkeen Valtiollisessa poliisissa, jossa hänen ilmeisesti annetaan ymmärtää että olisi hyvä tilaisuus palata Neuvostoliittoon – saatetaan myös vihjata ei-vapaaehtoisesta palauttamisesta. ”Saatetaan”, tästä siis ei ole varmuutta. Joka tapauksessa Hertta K haluaa pysyä ja pysyy Suomessa.

Tiedossa ei ole, minkä verran – jos lainkaan – Suomeen jäämisessä painoivat tiedot Moskovasta, lähinnä Kominternin liepeiltä tai isä-Kuusiselta lähtevät neuvot. Hertta K käy välirauhan aikaan töissä neuvostolähetystössä Bulevardilla, joten ohjeiden saaminen kuriiripostissa ei ainakaan ole ongelma.

Jäämisen motiivi voi olla henkilökohtainen, romanssista rakkaudeksi kasvanut suhde Leinoon, tai joku poliittisempi vaikutin, miksei molemmat, jotka nyt sattuvat vetämään samaan suuntaan. Hertta K on säästynyt itärajantakaiselta Isolta Vihalta, puhdistukselta, jossa valtaosa hänen Moskovan-aikaisista puoluetovereistaan ja ystävistään on teloitettu, karkotettu tai vain mystisesti kadonnut. Ei ole suuri ihme, jos isä on vihjaissut tyttärelle, että pysy Suomessa niin säästyy ainakin sinun henkesi. Hertta K on ilman muuta voinut tajuta itsekin ajan merkit, että itään ei ole nyt syytä rynnätä.

Niin tai näin: jälleen lapsi häviää puolueelle – osittain myös miehelle.

3) Viimeinen valinnanpaikka – rakkauksien ja puolueen välillä – koittaa talvella 1948, Moskovassa ja Helsingissä. Yrjö Leino oli istunut sisäministerinä liki kolme vuotta, minä aikana hänen tähtensä on ehtinyt laskea ja pudota niin Kremlin, Skp:n johdon kuin Hertta K:n silmissä. Kylpylämatkalla Moskovassa Leino ja Hertta K kutsutaan yöllä Nkp:n pakeille – läsnä on myös Skp:n pääsihteeri Ville Pessi – ja yllättäen Andrei Zhdanov lukee Leinolle peruuttamattoman jyrkän tuomion. Leinon täytyisi jättää sisäministerin paikka ja palata sitten pian Moskovaan.

Aviopari matkustaa Helsinkiin. Hertta K ottaa vastaan tehtävän, ja tuomitsee Skp:n politbyroossa aviomiehensä poliittiseksi epäonnistujaksi, moraalisesti epäkelvoksi ja elämäntavoiltaan raunioituneeksi. Kuten Hertta-romaanin päähenkilö sanoo: ”Minut pakotettiin lukemaan syytteet. Minä luin ne. Tänään nielin teoriaa käytännössä.”

Episodissa toteutuu kommunistisen kritiikin ja itsekritiikin ideaali, ja lopputulos varmistuu: Yrjö yli laidan! Lopulta hänet erotetaan hallituksesta vasta toukokuussa 1948 – mutta jutun sinetöidessään presidentti Paasikivi ei tiennyt että potkut tyydyttävät paitsi oikeiston myös Leinon oman puolueen kärkiryhmän toiveen. Puhdaspiirteinen kaikki voittavat -tilanne.

Tässäkin kohdin Hertta K täyttää puolueapparaatin vaatimuksen.

Emme tiedä, kuinka lopussa tuolloin on Hertta K:n ja Leinon rakkaus. Mutta harvinaisella tavalla avioero ja puoluetuomio kytkeytyvät ajallisesti toisiinsa – saattoihan olla, että jompikumpi olisi yksityisesti vielä halunnut etsiä yhteistä sopua, mutta poliittis-moraalisen hylkiön kanssa sellainen ei enää olisi mitenkään käynyt päinsä.

Kolmen esimerkin saldo: puolue voittaa kirkkaasti numeroin 3–0, ja tappiolle jää joka kerran ihminen – niin Jura-poika, Yrjö-puoliso kuin Hertta K itse. Inhimillisesti Hertta K siis häviää, mutta tulkitseeko ja hyväksyykö hän pakkotilanteet omaksi häviökseen, se jää vaille vastausta. Kysymys jääköön meistä itse kunkin vapaaseen harkintaan.

Voisimmeko saada tästä pienestä Hertta-sarjasta jonkin opetuksen, jopa viisauden?

Ehkäpä vaan. ”Hertta K:n rakkaudet” ovat vain yksi mutta mielestäni edustava esimerkki siitä, mitä liian fanaattinen luottamus ja heittäytyminen aatteisiin, filosofioihin ja uskontoihin saattaa saada aikaan – silloin kun olosuhteet ovat erityisen ankarat. Ja Hertta K:n elämän tietyissä kohdin ne sitä olivat.

Artikkeli perustuu tohtori Veli-Pekka Leppäsen suomalaisilla historiapäivillä Lahdessa 6. 2. 2016 pitämään esitelmään.

Hertta Elina Kuusinen

Syntyi 14. helmikuuta 1904 Luhangassa.

Kuoli syöpään Moskovassa 18. 3. 1974.

Tuhka on kätketty tuntemattomaan paikkaan Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.

Poliittinen vanki Suomessa 1930-luvulla ja jatkosodan aikana, yhteensä kahdeksan vuotta.

Skdl:n kansanedustaja 27 vuotta (1945–72), eduskuntaryhmän puheenjohtaja 21 vuotta (1945–66).

Mauno Pekkalan hallituksen salkuton ministeri kesällä 1948.