Lehtikuva/Nicholas Kamm

Pintaa syvemmällä

Onko Donald Trump Yhdysvaltojen vastaus Vladimir Putinille? Moskovalaisen Novaja Gazeta -lehden toimittaja-valokuvaaja Ilja Feldman on seurannut Yhdysvaltain vaalikampanjaa ja huomannut ei pelkästään eroja, vaan myös mielenkiintoisia yhtymäkohtia maiden välillä. Molemmissa maissa huomattava osa äänestäjistä esimerkiksi uskoo salaliittoteorioihin.

Feldman on keskustellut näistä havainnoistaan Moskovasta Yhdysvaltoihin emigroituneen, nykyään Foreign Policy -lehdessä toimivan Ilya Lozovskyn kanssa. Lozovsky arvelee, että presidenttiehdokkuudesta kamppailevista Trump saattaisi olla suosituin Venäjällä, koska hän muistuttaa niin paljon Putinia.

”Venäjällä vaalit ovat lähinnä valintoja eri estetiikkojen välillä. Ei voi vaikuttaa todelliseen politiikkaan. Voi äänestää kommunisteja, jos on nostalginen, kirkuvaa [Vladimir] Zhirinovskia, jos haluaa lyödä nyrkkiä pöytään, [hallitsevaa] Yhtynyttä Venäjää, jos haluaa osoittaa lojaalisuuttaan ja Oikeudenmukaista Venäjää, jos on lojaali, mutta ei liian lojaali.”

Trumpin vaalitilaisuuksissa valvonta on kuin Venäjällä.

Venäjällä vaalit ovat siis rituaaleja, jotka eivät muuta mitään. Feldman arvostaa sitä, että Yhdysvalloissa vaaleissa voi todella vaikuttaa käytännön ratkaisuihin, mutta ihmettelee toisaalta, että maassa jotkut asiat ovat yhä ratkaisematta. Kun hän itse asuu maassa, jossa abortit laillistettiin jo vuonna 1920, hänen on mahdotonta ymmärtää aborttikieltoa kannattavia. Sen vuoksi hän pystyy seuraamaan demokraatteja paremmin kuin republikaaneja.

Trumpin kohdalla tämän yhtäläisyydet Putiniin myös vieroittavat Feldmania. Trumpin vaalitilaisuudessa käydessään Feldmanista tuntui, kuin hän olisi palannut kotimaahansa – valvonta oli niin tiukkaa.

ILMOITUS

Yleisemmin Feldmanista tuntuu, että Yhdysvaltojen vaaleihin liittyy keskustelu maan tulevaisuudesta: millainen maan pitäisi olla 10, 20, 30 tai 50 vuoden päästä? Venäjällä ei ole minkäänlaista pitkän tähtäimen suunnittelua – jopa maan hallinto ajattelee näin: ”Meillä on vaalit puolen vuoden päästä: katsotaan mitä tehdään siihen mennessä. Nostamme eläkkeitä, jotta äänestäisivät meitä, ja sen jälkeen petämme heidät. Ja kun sen jälkeen tulevat uudet vaalit, aloitamme sodan, tai laitamme jonkun vankilaan, tai keksimme jonkun uudistuksen, tai väitämme keksineemme jonkun uudistuksen.”

Amerikkalaisuus on, varsinkin republikaaneille, tärkeä iskusana. Venäläisyys on sen sijaan Feldmanin mukaan epämääräinen käsite. Hän voi määritellä itsensä, hän on juutalainen, ateisti, liberaali, moskovalainen. Venäjän kulttuuri on hänelle tärkeä, hän haluaa asua Venäjällä, koska esimerkiksi Puškin ja Bulgakov ovat hänelle läheisiä. Mutta mitä yhteistä moskovalaisella ja tšetšeenillä on? Tai pietarilaisella ja vladivostokilaisella? Historia yhdistää heitä, mutta mikä muu? Tätä ei Putinkaan ole pystynyt ratkaisemaan.

Kansallistunnetta muuta maailmaa vastaan Putin kyllä on voinut kasvattaa, tähdentämällä ulkoisia uhkakuvia. Hän on kyllä pyrkinyt puheissaan yhdistämään kaikki Venäjän asukkaat kansallisuudesta riippumatta läntisiä arvoja vastaan. Tämä ei kuitenkaan ole mikään helppo tehtävä.

Yhdysvaltalainen kolumnisti Alexander Groce yhdistää hänkin Trumpin ja toisaalta Zhirinovskin, toisaalta Putinin. Zhirinovskilla on suuret puheet ja hän hyökkää kärjekkäästi kaikkia muita vastaan. Vaikka hänen isänsä oli juutalainen, hänet tunnetaan juutalaisvastaista letkautuksistaan, samoin alentavista puheistaan naisia kohtaan. Hän käski henkivartijoitaan käymään raskaana olevan reportterin kimppuun seksuaalisesti, koska tämä oli esittänyt hankalan kysymyksen.

Ehkä yksinvaltiaat käyttävät yleisemminkin myös tällaisia keinoja. Kun Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan vieraili Latinalaisessa Amerikassa helmikuun alussa, hän kävi puhumassa eräässä instituutissa Ecua-dorin pääkaupungissa Quitossa. Siellä kolme naispuolista mielenosoittajaa moitti hänen sotaisaa politiikkaansa muun muassa kurdeja vastaan, jolloin Erdoğanin turkkilaiset henkivartijat heittivät heidät salista ulos. Naisten mukaan henkivartijat löivät heitä päähän, sukupuolielimin ja rintoihin.

Erdoğan sanoi: ”Kuten nyt näemme, joskus on myös epäkunnioittavia henkilöitä. Heitä käsitellään aina myös sopivin keinoin.”

Talon ulkopuolella odotti suurempi joukko mielenosoittajia, joiden plakaateissa luki muun muassa: ”Erdoğan rakastaa ISiä” (Islamic State) ja ”Erdoğan tappaa Syyriassa”. Toiset ilmaisivat solidaarisuutensa kurdeja kohtaan. Henkivartijat kävivät myös heidän kimppuunsa ja murskasivat erään parlamentinjäsenen nenän. Kuva nenästä kiersi somessa myös Turkissa ja parlamentaarikko sai sieltä satoja lohduttavia viestejä. Ecuador esitti protestin Turkille henkivartijoiden toimista (erään tiedon mukaan heitä oli peräti 70).

Kunnioituksen puute on ainakin Erdoğanille keskeinen ongelma. Maan korkeinta johtajaa on kunnioitettava rajattomasti, maan sisällä ja ilmeisesti myös maapallon toisella puolella. Erdoğan on itse malliesimerkki yksinvaltiaasta – näin toimii myös Putin ja näin toimisi Trump, jos hänet valittaisiin.

Myös eräs toinen piirre yhdistää Trumpia ja Putinia. Trumpilla on ollut pitkä ja suosittu tv-sarja, jossa hän on ottanut kokelaita firmaansa ja yleensä lopulta erottanut heidät epäonnistuneina. Kolumnisti Groce vertaa tätä Putinin tapaan läksyttää ivallisesti ministereitään tv-kameran edessä.

Putinilla on myös turvanaan maansa pitkä itsevaltiaan perinne. Siellä tosin kaipuu takaisin Stalinin aikoihin on kasvanut. Tähän junaan Trump ei sentään voi hypätä.

Eivät myöskään muut yksinvaltiaiksi pyrkivät. Heillä on kuitenkin ollut silmiinpistävä menestys viime vuosina. Erdoğanin ohella Viktor Orbánin yhä vahvistunut asema Unkarissa on huolestuttava esimerkki.