Lehtikuva/Ozan Kose

Bilal Erdoğaniin on kohdistunut korruptioepäilyjä aiemminkin.

Italian Bolognassa on aloitettu tutkinta Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoğanin poikaan Bilal Erdoğaniin kohdistuvista rahanpesuepäilyistä. Tapauksesta ei ole tiedotettu virallisesti, mutta Bilal Erdoğanin asianajaja on tarkemmin täsmentämättä vahvistanut asiakkaansa olevan poliisitutkinnassa.

Tiedotusvälineiden mukaan tutkinnalla olisi yhteys Turkkia vuonna 2013 kuohuttaneeseen suureen korruptioskandaaliin.

Bilal Erdoğan, 35, itse on sanonut tulleensa syyskuussa Bolognaan tehdäkseen valmiiksi filosofian tohtorin tutkintonsa kaupungissa toimivassa amerikkalaisen Johns Hopkinsin yliopiston osastossa.

Rahat pestäviksi

Väitteiden mukaan Bilal Erdoğan olisi kuitenkin tuonut mukanaan suuren määrän rahaa pestäväksi. Niiden takana on Ranskassa maanpaossa asuva presidentti Erdoğanin poliittinen vastustaja ja liikemies Murat Hakan Uzan.

Myös nimimerkillä Fuat Avni tunnettu anonyymi väärinkäytösten paljastaja on Twitterissä sanonut Bilalin tulleen Bolognaan osana perheen rahojen ”häivytysoperaatiota”.

ILMOITUS

Uutistoimisto Ansan mukaan Bolognan syyttäjä tutkii myös väitteitä, joiden mukaan Bilal olisi tuonut mukanaan joukon aseistettuja henkivartijoita, joita ei ensin päästetty Italiaan. He olisivat sen jälkeen saaneet muutamassa tunnissa turkkilaiset diplomaattipassit.

Vuoden 2013 skandaali

Joulukuussa 2013 Turkin syyttäjät pidättivät 52 ihmistä – joista syytteen sai 14 – rahanpesujutussa, jossa väitettiin Turkkia hallitsevan AKP-puolueen pyörittävän valtavaa operaatiota Yhdysvaltojen Iranille määräämien pakotteiden kiertämiseksi.

Pidätettyjen joukossa oli useita ministerien perheenjäseniä. Tuolloin liikkuneiden väitteiden mukaan Bilal Erdoğan olisi pian ollut kuulusteluvuorossa.

Syytteet vaihtelivat korruptiosta, petoksesta ja lahjonnasta rahanpesuun ja kullan salakuljetukseen.

Presidentti Erdoğan pysäytti oikeusjutut erotuttamalla joukon poliiseja, syyttäjiä ja tuomareita.

Jutun yhteydessä julkisuuteen tuli ääninauha, jossa presidentti Erdoğan vaikutti antavan Bilalille määräyksen kymmenien miljoonien dollarien pikaisesta piilottamisesta. Erdoğan on kiistänyt nauhan aitouden.