Lehtikuva/Martti Kainulainen

VR ilahdutti ilmoittamalla alentavansa pysyvästi lippujen hintoja. VR kertoo kotimaan kaukoliikenteen junalippujen hintojen laskevan keskimäärin neljänneksellä.

Paljon junailevana, monimutkaiseen verkkolippukauppaan usein turhautuneena ja aiemmat lippu-uudistukset kokeneena suhtauduin asiaan toiveikkaasti, mutta varovaisesti.

VR:n uutisoinnin kärki on siis lippujen keskihinnan laskeminen. Näin varmasti onkin. Ketkä hyötyvät keskihintojen laskusta, on hieman mutkikkaampi selvittää.

Paikkansa pitää varmasti myös se VR:n väittämä, että säästöhintaisia lippuja on tarjolla joka päivä tuhansille vuoroväleille.

Viikonloppuna talvilomalle Helsingistä Ouluun lähtevää ei kuitenkaan lohduta, vaikka esimerkiksi keskiviikko-iltaisin pääsisi alle kuudella eurolla Iisalmesta Kajaaniin. Halvimmat hinnat keskittyvät, kuten ennenkin, vähemmän suosituille junavuoroille.

ILMOITUS

Tarkemman tutkiskelun perusteella vaikuttaisikin siltä, että hintauudistuksessa on kyse VR:n tyypillisestä silmänkääntötempusta.

Kokonaishintoja on laskettu, mutta uudenlaiset lipputyypit ja alennusprosenttien pienentäminen sotkevat pakkaa.

Esimerkiksi perhelippu poistui valikoimista kokonaan ja jatkossa lapsillekin on ostettava oma lippu.

Aiemmin perhelipulla matkusti esimerkiksi yksi aikuinen ja kaksi lasta yhden aikuisen hinnalla, mikäli toiselle lapselle ei ottanut omaa, erillistä paikkalippua.

Nyt kaikille 4-vuotiaasta ylöspäin on ostettava lippu ja lapsialennus on 40 prosenttia entisen 50:n sijaan.

Perhelipusta on VR:n mukaan luovuttu, koska ”asiakkaamme kokivat perhelipun hankalaksi lipputuotteeksi sen monimutkaisten ehtojen takia”.

Jos minä olisin VR:n palvelumuotoilija ja haluaisin lapsiperheiden jatkossakin matkustavan junalla, olisin rukannut ehtoja yksinkertaisemmiksi enkä nostanut perhematkustamisen hintaa.

Opiskelija-alennus on enää 30 prosenttia, aiemman 45–55 sijaan. Eläkeläisten alennusprosentti on 20, aiemmin 45–55.

Itse matkustan usein lapsen kanssa. Olemme töissä ja koulussa käyvä parivaljakko, joten matkustusajankohdat valitaan tiettyjen aikaikkunoiden puitteissa.

Matkustamme yleensä Helsingistä Hankasalmelle. Nopealla haulla uudelleen hinnoitellut liput tuolle välille maksavat 22,50 – 47 euroa per nuppi.

Innostun! Selvästi halvempaa kuin ennen!

Mutta. Siihen junaan, joka on meille tavallisesti ainoa mahdollinen, lippu näyttäisi maksavan aina 47 euroa.

Ennen otimme perhelipun, joka yleensä maksoi 68 euroa. Aikuisen hinnalla pääsi yksi lapsi kaupan päälle.

Nyt kun perhelippua ei enää ole ja lapselle on ostettava lippu, sama vuoro maksaa meille 75 euroa.

Saivartelija voi kaivaa samalta päivältä aiemman vuoron, jolla pääsisimme hintaan 45,50 euroa. Toisen vaan pitäisi lähteä kesken päivän töistä, ja toisen koulusta. Matkaan kuuluisi myös kaksi junanvaihtoa ja tunnin odotus Pieksämäellä.

Kaikella kunnioituksella Pieksämäen asemaa kohtaan, en halua istua siellä tuntia. En varsinkaan lapsen ja kissojen kanssa.

Mutta juu, olisihan se halvempi.

Lemmenlomailun seurustelukumppanini luona puolestaan ovat tähän asti mahdollistaneet tarjouskampanjat. Nyt kun voimassa ovat ”pysyvästi lasketut hinnat”, pelkään tarjouksien jatkossa vähenevän.

Sarjalippujen hintojen merkittävä laskeminen ilahduttaa varmasti monia, mutta jäämme kaipaamaan alekampanjoita, joista sarjalippuja sai huomattavasti halvemmalla.

Junamatkailun ja raideliikenteen ystävänä toivon VR:n jatkavan palvelujensa kehittämistä.