Rohkaisin hurjan luontoni ja päätin kokeilla osallistumista vasemmistoliiton tulevaisuutta koskevaan keskusteluun. Erosin puolueesta noin 15 vuotta sitten ja olen sen jälkeen pitänyt itseäni lähinnä sitoutumattomana vasemmistolaisena. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että puolueen tulevaisuudesta halutaan keskustella eikä jäsenkunnan ulkopuolelta tulevia mielipiteitäkään vierasteta.
Vaalien jälkeen oli KU:n Viikkolehdessä kaksi mielenkiintoista laajempaa kirjoitusta puolueen tulevaisuudesta raskaan vaalitappion jälkeen. Kirjoittajat olivat Jussi Saramo ja Heikki Patomäki. Molemmat olivat mielestäni niin sanottuja ylätason kirjoituksia, joissa ei lainkaan pohdittu sitä, miten puolueen toimintatapoja tulisi muuttaa, jotta puolueesta tulisi aidosti kansanliike.
Kreikkalaisten kokemuksista innostuneena Patomäki toki esitti tuolloin ja on esittänyt myös myöhemmin, että nykyinen puolue tulisi lakkauttaa ja perustaa kokonaan uusi. Ajatus kai lähti siitä, että uuden perustamisella voitaisiin rakentaa uudenlainen kansanliike ja nostaa vasemmistolaisen aatemaailman kannatus uusiin sfääreihin. Jussi Saramo omalta osaltaan totesi puolueen asiakirjojen olevan hyviä ja ajan tasalla, ja vaalitappion johtuvan joistain muista syistä.
Syrjäytyneet ihmiset tarvitsevat aidosti tukea.
Vasemmistoliitto harrastaa – muiden puolueiden tapaan – liikkumista kansan parissa lähinnä erilaisten toritapaamisten merkeissä. Tilaisuuksissa on yleensä pientä tarjottavaa ja niihin osallistuu puolueen vaaleilla valittuja luottamushenkilöitä. Teemana on ”Vasemmisto liikkeellä”. Tämä on varmasti yksi hyvä – mutta riittämätön – tapa kohdata potentiaalisia äänestäjiä ja kertoa puolueen tavoitteista paikallisesti ja valtakunnallisesti.
Itse olen ihmetellyt, minkä vuoksi vasemmistoliitto ei ole laajemmin omaksunut entisen kansanedustajan Marjatta Stenius-Kaukosen tapaa hoitaa ”pienten ihmisten” arjen asioi-ta. Hän auttoi ihmisiä konkreettisesti muun muassa eläke- ja muiden arjen asioiden hoidossa etenkin viranomaisten kanssa.
Viranomaisasiointi on se todellinen ongelma, jonka kohtaa varsin moni syrjäytynyt ihminen arjessaan. Uskoakseni kansanedustaja Anna Kontula on jatkanut tällä toimintalinjalla tuloksellisesti – siitä kertoo hänen äänimääränsä kasvu eduskuntavaaleissa.
Itse näen, että vasemmistoliitolla olisi todellisia mahdollisuuksia nousta aidoksi kansanliikkeeksi vain niin, että sen valtakunnalliset, kunnalliset ja perusjärjestöjen aktiivit menevät mukaan ihmisten arkeen. Syrjäytyneet ihmiset tarvitsevat aidosti tukea jokapäiväisessä elämässään. Ihmisille tulisi tarjota mahdollisuuksia ja uskoisin, että osaamista löytyy vaikkapa laajasta kunnallisten luottamushenkilöiden verkostosta. Osaamista löytyisi varmasti myös niistä uusista nuorista jäsenistä, joita puolueeseen on tullut.
Selkeät linjaukset päivän poliittisiin asioihin ovat tärkeitä eikä niitä tule väheksyä. Niillä ei ole kuitenkaan suurta merkitystä ihmisille, jotka käyvät päivittäistä kamppailua, jotta rahat riittävät asumiseen, ruokaan ja muihin elämisen perustarpeisiin. Sen vuoksi vasemmistoliiton tulisi jalkautua ihmisten arkeen ja tarjota ihmisille konkreettista tukea. Tällä toimintamallilla ihmiset voivat aidosti kokea sen, että Suomessa on poliittinen liike, joka on aidosti kiinnostunut heidän tarpeistaan.