Helsinkiläinen tutkija Joonas Leppänen, 35, ilmoittautuu vasemmistoliiton puoluesihteeriehdokkaaksi.

– Vaikka puolueen organisaatio on tiukoilla tällä hetkellä, olemassa olevista resursseista olisi pakko saada enemmän irti, pitkään vasemmistoliitossa toiminut Leppänen perustelee.

Aiemmin halukkuudestaan tehtävään ovat ilmoittaneet Irma Taavela ja Sinikka Torkkola. Puoluesihteeri valitaan kesäkuussa. Nykyinen puoluesihteeri Marko Varajärvi ei halua jatkaa.

Jatkuvasti uudistettava

Leppänen toteaa, että puoluetta on uudistettava koko ajan.

– Rakenteet on uudistettava, jotta saamme lisää ihmisiä mukaan toimintaan. Helsingissä ja muissa suurissa kaupungeissa tulijoita on jo ollut ja he haluavat vaikuttaa, joten organisaatio täytyy saada sellaiseen kuntoon, että heillä on mahdollisuus vaikuttaa itse toimintaan ja itse politiikkaan.

ILMOITUS

– Hallinto on saatava toimimaan niin hyvin, että saamme vapautettua poliittiset toimijat tekemään politiikkaa. Ei ole järkeä, että poliittiset toimijat keskittyvät hallintoon.

Väittelee erimielisyydestä

Leppänen väittelee tohtoriksi huhtikuussa aiheenaan erimielisyyden rooli demokratialle ja oikeudenmukaisuudelle.

– Se juuri on meidän keskeinen juttu, hän hymähtää.

– Meidän pitää ratkaista, miten me saamme erimielisyyden, joka meillä on, kanavoitua yhteiseksi asiaksi.

Leppänen tuntee vasemmistoliiton hyvin. Hän on ollut puolueosastonsa, piirihallituksen, puoluehallituksen ja puoluevaltuuston jäsen. Hän edustaa vasemmistoliittoa useissa paikoissa, muiden muassa Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnassa, Euroopan vasemmistopuolueen hallituksessa ja folktingetissä.