Lehtikuva/Minna Raitavuo

Hallituksen on löydettävä yhteinen kanta.

Suomen kaltaisessa demokraattisessa maassa ei pidä antaa pikkusormeakaan omankäden oikeuden käytölle. Tästä on kyse katupartioissa. On itsensä pettämistä todistella, ettei mitään vaaraa ole niin kauan kuin partiot toimivat lakien mukaan.

Hallituksen on päätettävä katupartioinnin suitsemisesta pikaisesti. Katupartiot koostuvat nykyisellään ehkä muutamasta sadasta ihmisestä. Kyse on ideologisesta järjestäytymisestä, joka on pohjimmiltaan väkivaltaa hakeva, vaikka muuta väittääkin.

Esimerkiksi professori Juha Lavapuro Turun yliopistosta sekä Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen eivät näe lainsäädännöllisiä tai kansainvälisiä sopimuksia esteenä katupartioinnin lopettamiselle.

Katupartiot jakavat kansalaisia. Suomen Kuvalehden (15.1.2016) Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan 28 prosenttia suhtautuu katupartioihin myönteisesti. Vajaa puolet pitää katupartioita erittäin tai melko kielteisenä. Enemmistö ei hyväksykään katupartioita.

Katupartioilmiö jakaa kansalaisia myös puoluekannan mukaan. Vasemmistoliiton ja vihreiden sekä rkp:n kannattajat suhtautuvat kielteisemmin. Kaikkein myönteisimmin suhtautuvat perussuomalaiset, joista 74 prosenttia pitää katupartioita myönteisenä. Melko kielteisenä ilmiötä pitävät keskustan, kokoomuksen ja Sdp:n kannattajat.

Kyselyn mukaan 36 prosenttia vastaajista koki turvallisuudentunteensa heikentyneen. Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen pitää lukua häkellyttävänä.

Hänen tulkintansa mukaan yleinen turvattomuus on levinnyt median kautta, vaikka ihmisillä ei ole mitään kontaktia turvapaikanhakijoihin.

Valtaosa kansalaisista suhtautuu katupartioihin vielä varauksellisesti. Hälyttävän suuri joukko ihmisiä on kuitenkin katupartioiden kannalla. Turvattomuudentunne ei yksin selitä katupartioiden suosiota.

Katupartioiden suuri suosio juuri perussuomalaisten keskuudessa kertoo arvomaailmasta, johon katupartiot liittyvät. Tuossa maailmassa kyseenalaistetaan viranomaisten kyky turvata kansalaisten arkielämää ja oikeuksia.

Poliitikkojen motiiveja epäillään ja kyseenalaistetaan. Demokratia on joillekin jopa kirosana, puhumattakaan empatiasta tai solidaarisuuden tunteista.

Ilmiönä katupartioiden hyväksyminen on vähintään yhtä huolestuttava kuin katupartiot. Katupartiot on ääri-ilmiö, jota ei tulisi vähätellä eikä hyväksyä. Eikä myöskään sotkea talkootyöhön. Hallituksen piiristä on kuultu niin vähätteleviä, hyväksyviä kuin ilmiön luonnetta sotkevia kantoja.

Hämärien, epäselvien kantojen ottaminen onkin ajan ilmiö. Ensin poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen joutui tarkentamaan kielteistä kantaansa katupartioihin. Tällä viikolla pääministeri Juha Sipilä (kesk.) selvensi omia lausuntojaan päivän viiveellä. Hän sai puristettua, että katupartioita ei tarvita.

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) oli selkeäsanaisesti katupartioita vastaan. Myös valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen on arvostellut suorasanaisesti katupartioita todeten, että tunnustuksellisista katupartioista ei ole koskaan seurannut mitään hyvää.

Tämä tosiasia tuntuu kyllä monelta unohtuneen. Ulkoministeri Timo Soinin (ps.) mukaan katupartiointia ei voi ”vapaassa yhteiskunnassa rajoittaa”. Samoilla linjoilla on oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.).

Suomen Kuvalehden tutkimustuloksen perusteella voi sanoa, että hyvin Soini ja Lindström joukkonsa tuntevat. Suurin tuki katupartioille tulee perussuomalaisilta. Tunnetusti puolue on miesten puolue. Onkin merkillistä, että juuri raavaat miehet kokevat turvallisuutensa uhatuksi.