Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS ry vaatii viranomaisilta tarkkuutta raportoinnissaan seksuaalisesta väkivallasta, jotta he eivät syyllistä rikoksen uhreja. NYTKIS totesi tiistaina, että julkisuudessa on tuotu esiin vanhakantaista ajatusta, joiden mukaan joissain tapauksissa seksuaalisen ahdistelun yksi syy olisi kohteen käytös. Helsingin poliisin edustaja on puhunut ”provosoinnin” ongelmasta.
Juuri seksuaalinen väkivalta, johon seksuaalinen ahdistelu kuuluu, on osa-alue, jossa ilmoittamiskynnys on korkea, koska rikoksen uhrit harkitsevat tarkkaan poliisin puoleen kääntymistä, NYTKIS toteaa kannanotossaan. Se vaatii poliisijohtoa varmistamaan, etteivät seksuaalisesta ahdistelusta ilmoittavat kohtaa väärää asennetta poliisin taholta.
Seksuaalinen ahdistelu on rikos
Suomessa seksuaalisesta häirinnästä julkisella paikalla tuli selkeästi kriminalisoitua vasta syksyllä 2014, kun rikoslain uudistuksessa siihen lisättiin uusi kohta seksuaalinen ahdistelu. Takana oli muun muassa naisjärjestöjen monien vuosien vaikuttamistyö saada seksuaalinen häirintä rangaistavaksi myös muualla kuin oppilaitoksissa ja työpaikoilla. Lainuudistus toi poliisille lokakuun loppuun mennessä noin 450 ilmoitusta seksuaalisesta ahdistelusta.
Naisjärjestöjen kattojärjestön mukaan seksuaalinen häirintä ei ole uusi ilmiö. Vuoden 2012 Tasa-arvobarometrin vastaajista häirintää oli kokenut kahden edellisen vuoden aikana noin joka kolmas nainen ja miehistä noin joka kuudes. Seksuaalinen häirintä kohdistui eniten 15–34-vuotiaisiin naisiin.
Nuorilla seksuaalisen häirinnän kokemukset ovat hyvin yleisiä. Kouluterveyskyselyn (2013) mukaan 8.–9.-luokkalaisista tytöistä yli 60 prosenttia ja pojista lähes puolet on kokenut seksuaalista häirintää joskus tai toistuvasti.