Useat kansalaisjärjestöt antoivat lauantaina melko myönteisiä lausuntoja loppusilausta vailla olevasta Pariisin ilmastosopimuksesta. Sen sijaan kansainvälinen Maan ystävät (Friends of the Earth International) pitää sopimusta erittäin huonona.
Järjestön koordinaattori Sara Shaw sanoi, että rikkaat maat ovat painostuksella ja puolittaisilla lupauksilla ajaneet läpi hyvin huonon sopimuksen.
Myös järjestön koordinaattorina toimiva Dipti Bhatnagar sanoi, että hypetyksestä huolimatta Pariisin sopimus ei täytä lupauksiaan.
– Poliitikot väittävät sopimusta reiluksi ja kunnianhimoiseksi, mutta se on täysin päinvastainen. Ihmisiä huijataan.
Friends of the Earth Internationalin mukaan rikkaiden maiden pitäisi kantaa reilu osuutensa päästövähennyksistä sekä antaa rahaa ja muuta tukea kehitysmaille, jotta ne voisivat sopeutua ilmastonmuutokseen.
Järjestön mukaan sopimuksessa asetetut tavoitteet lämpenemisen rajaamiseksi ovat merkityksettömiä, jos rikkaat maat eivät ryhdy todella voimakkaisiin päästöjen leikkauksiin.
Toiseksi köyhät maat jätetään ilman riittävää rahoitusta maksamaan laskut kriisistä, jota ne eivät ole aiheuttaneet. Vaurailla mailla ”olisi rahaa, mutta poliittinen tahto puuttuu”.
Lisäksi järjestö valittaa sitä, ettei korjaamattomista vahingoista haavoittuvimmille maille maksettavia korvauksia ole kirjattu selkeästi.
Kansainvälisen Maan ystävien puheenjohtaja Jagoda Munic sanoi, että tarvittavan ”kunnianhimon ja kiireellisyyden sijasta hallituksemme palvelevat voimakkaiden lobbarien ja yhtiöiden etuja”.