”On törkeätä, että valtio-omisteinen posti yrittää käyttää vuokratyövoimaa ja talkoolaisia rikkureina laillisen työtaistelun murtamiseen”, arvioi Pirkanmaan vasemmisto tiedotteessaan 28. marraskuuta.
”Postin toimet ovat mitä ilmeisimmin röyhkeitä kokeiluja, joilla yritetään murentaa työntekijöiden laillisia oikeuksia puolustaa työehtojaan ja palkkojaan. Onkin erittäin tärkeää, että nämä yritykset on torjutaan, jottei työntekijöiden työtaisteluoikeuksien murtamiskäytännöistä synny ennakkotapausta”, arvioi Pirkanmaan vasemmistoliitto työnostajan toimintaa Postin työtaistelussa.”
Työtä, ei uhkailua
Yhdistys otti piirikokouksessaan kantaa myös Pirkanmaan työllisyystilanteeseen ja vaati hallitukselta työllistämistoimia työttömien uhkailun sijaan.
”Tekemätöntä työtä on runsaasti. Esimerkiksi julkisten rakennusten peruskorjaushankkeet ja infrastruktuurin kehittäminen sekä nykyisten rautatieyhteyksien säilyttäminen ja kehittäminen ovat keinoja luoda työpaikkoja Pirkanmaalle”, esitetään piirikokouksen hyväksymässä kannanotossa.
Kokouksen valintoja
Piirikokous valitsi uudelleen puheenjohtajaksi Sinikka Torkkolan Tampereelta. Torkkola on ammatiltaan tutkija ja Tampereen yliopiston pääluottamusmies. Koulutukseltaan hän on sairaanhoitaja ja yhteiskuntatieteiden tohtori.
Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Antti Salonen Tampereelta. Salonen on Sandvikin Tampereen tehtaan pääluottamusmies, Tampereen metallityöväen ammattiosaston puheenjohtaja ja Metalliliiton hallituksen jäsen.
Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin uudelleen Tuula Linnusmäki Lempäälästä. Linnusmäki on tanssitaitelija, maakuntahallituksen jäsen, Lempäälän kunnanvaltuuston varavaltuutettu ja Lempäälän vasemmiston puheenjohtaja.