Helsingin Ahtaustyöntekijät ry:n AKT:n osasto 131:n juuret ulottuvat vuoteen 1899. Silloin sataman väki järjestäytyi ensimmäiseen ammattiosastoonsa.
Eino Nykäsen kirjoittama satamatyöntekijöiden yli 400-sivuinen historiikki on löytöretki alalle, jolla toimijat ovat kokeneet työssään suuren muutoksen. Samalla se on kertomus alan ja ammattiyhdistystoiminnan linkkiytymisestä ympäröivän yhteiskunnan tapahtumiin.
Arkikerronnan rinnalla teos kuvaa yksittäisen ammattialan vaikutusta ja kokemuksia suomalaisessa yhteiskunnassa. Yksittäisten tapahtumien kautta ahtaajien elämästä avautuu muutakin tietoa kuin työmarkkinauutisten kertomaa. Kirja lomittaa satamien arjen yhteiskunnan tapahtumavirtaan.
Vaikka kyseessä on paikallishistoria, on se runsas myös valtakunnalliselta ja ulkopoliittiselta tietoanniltaan.
Kirjassa on lukuisa määrä esimerkkejä satamamiesten järjestäytymisen merkityksestä työntekijäosapuolen pyrkiessä vaikuttamaan työoloihin ja -ehtoihin, mutta myös valtakunnantason tapahtumiin ja suomalaisen yhteiskunnan kohtalonhetkiin. Sen sivuilla ei myöskään jää huomiotta taistelu, jota on käyty työväenliikkeen sisällä.
Satamaväen käsityksistä ammattiosaston toiminnan ulottuvuuksista – yhteiskuntavaikuttamisesta – kertoo osasto 131:n puheenjohtajan Magnus Strömin lausuma: ”Ahtaajien asioiden vuoksi lakkoja satamassa on ollut harvakseltaan”.
Yli rajojen suuntautuvasta toiminnasta käyvät osaston historiasta esimerkeiksi Chilen kupariboikotit, rotusortohallituksiin kohdistuneet hedelmäboikotit ja paperinkeräys Nicaraguan auttamiseksi.
Nykänen käsittelee satamatyöstä elantonsa hankkineiden helsinkiläisen ammattiosaston ja sen edeltäjäosastojen toimintaa neljän vallankumouksellisiksi nimeämänsä vaiheen kautta.
Ensimmäisessä kumouksellisuudessa kysymyksessä oli kamppailu kansalaisoikeuksista, aktiivisesta toiminnasta kansanliikkeessä keisarikunnan sortoa vastaan. Kehityskulku huipentui vuoden 1905 suurlakkoon.
Seuraavasta vaiheesta kertoo kaiken vuosiluku 1918. Noita taisteluvuosia seurasi kirjoittajan mukaan teknologian ja talouden kehitysvaihe, jota leimasi irrallisuus ideologioista ja puoluepolitiikasta.
Nykypäivään ulottuvassa neljännessä vaiheessa pääosassa on globalisaatio. Kirjoittajan mielestä kuitenkin pitää muistaa, että maailmanlaajuinen tavaroilla ja ihmistyöllä toteutuva kaupankäynti on pohjimmiltaan ihmisen tekemä tilanne, ja ratkaisut ovat aina poliittisia valintoja
Myös ay-tiedotustehtävissäkin työskennelleen Nykäsen tekstit nojaavat laajaan dokumentti- ja haastatteluaineistoon. Haastateltaviksi on löytynyt sekä jo 1940-luvulla satamatöitä tehneitä että nykypäivän ay-aktiiveja. Lähdeaineistolle kirjoittaja on ollut uskollinen – jopa myöntää ”ratsastaneensa röyhkeästi lainahevosella”. Näin on syytä toimia, koska ”kerran hyvin kirjoitettua on hankala uudelleen kirjoittaa lainaamatta runsaasti ensimmäisen kirjoittajan sanavalintoja”.
Kirja on näin tyyliltään kaikkea muuta kuin akateeminen. Tätä kuvastaa myötäelävä, melkein kuin mukana oleva kirjoitustapa. Perinteisen tapahtumakronikan tai julkilausumahistoriikin valitseminen tyylilajiksi ei olisi ollut paikallaan jo senkin vuoksi, että siitä ei olisi puuttuvien pöytäkirjojen vuoksi tullut kattavaa.
Satamaväen omassa osastossa vallinneista käsityksistä käy kuvaavaksi esimerkiksi ammattiyhdistysaktiivina Helsingissä edelleen toimivan Jape Lovénin luonnehdinta siitä, miksi ay-liikkeen vaikuttaminen on niin tärkeää:
”Enää ei riitä, että liitto, liitot ja paikalliset ammattiosastot huolehtivat jäsentensä työehtosopimuksista. Kaikkia duunareita vastassa ovat vahvat voimat, jotka haluavat heikentää ammattiyhdistysliikkeen asemaa. Jatkuvasti voimistuvat hyökkäykset työttömyysturvan heikentämiseksi, samoin vaaditaan työehtosopimusten yleissitovuuden vesittämistä ja kaiken huipuksi lakko-oikeuden kumoamista.”
”Meidän on puhuttava ihmisten kanssa, perusteltava omaa toimintaamme, vaikutettava yhteiskunnassa kaikkialla, missä asioista päätetään.”