Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n keskiviikkoinen ilmoitus olla tekemättä enää keskitettyjä sopimuksia saattoi kaataa myös nyt tekeillä olevan, jolla on tarkoitus korvata pakkolait.
– AKT valmistautuu liittokohtaiseen sopimuskierrokseen vuonna 2017. Sanoudumme lopullisesti irti keskitetystä yhteiskuntasopimuksesta. EK:n eilinen päätös sinetöi ratkaisun, sanoo AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen.
EK muutti sääntöjään siten, ettei se tee enää keskitettyjä tulopoliittisia kokonaisratkaisuja huhtikuun lopun 2016 jälkeen. Edustajistonsa päätöksen mukaisesti EK ei ole enää neuvotteluosapuoli, vaan se tukee ja koordinoi liittojensa neuvotteluja.
– EK veti yhteiskuntasopimuksen alas wc:n pöntöstä ilmoittamalla, että keskitettyjen aika on ohi, kunhan ensin varmistetaan 5 prosentin kilpailukykyloikka, tehdään nollakierros 2017 ja sen jälkeen noudatetaan ns. Ruotsin mallia. EK haluaa vain poimia rusinat pullasta. Se ei käy AKT:lle, korostaa Piirainen.
– Vastuullinen ay-liike ei lähde tanssimaan yhden pillin mukaan.
Voimassa olevan työllisyys- ja kasvusopimuksen jälkeen AKT ei ole mukana sopimassa nollakorotuksista vuonna 2017 eikä 2018 suunnitellussa vientialavetoisessa palkkamallissa, sanoo Piirainen.
– EK vesitti päätöksellään mahdollisuudet yhteiskuntasopimukseen. AKT ei ole siinä mukana. Keskitymme 2017 liittokierrokseen.
On vaikea nähdä, että työnantajat laittaisivat nimeään sellaiseen paperiin, johon keskeisin vientiliitto ei ole sitoutunut.