Puheenjohtaja Paavo Arhinmäki selvitti (VL 13.11.) perusteluja, miksi puolueen puheenjohtajasta on tarkoitus pitää neuvoa-antava jäsenäänestys. Annan arvoa sille, että puheenjohtaja itse asiaa selvittää. Ymmärrän myös niin, että Paavo esitti puoluehallituksen perustelut, ei yksin omiaan. Mutta siitä huolimatta minua ei tämä(kään) vakuuttanut.
Puheenjohtajan lisäksi puoluekokouksessa valitaan myös puoluesihteeri, varapuheenjohtajat ja muu puoluehallitus. Eivätkö jäsenet olekaan kiinnostuneita heistä? Jos ovat, niin miksei äänestetä koko poppoosta? Valitaan siellä myös puoluevaltuuston puheenjohtajistokin, ja se trio on myös keskeinen vaikuttajaryhmä. Tähän asti vasemmistossa on arvosteltu politiikan henkilöitymistä, mutta nyt tätä kehitystä halutaan edistää.
Puolue on enemmän kuin puheenjohtaja, ei kai noita muita muuten valittaisikaan. Jäsenäänestyksellä tehdään vain keinotekoista messiasta. Puheenjohtaja on osa puoluejohtoa ja -hallitusta. On jo ajatuksena älytöntä pilkkoa valinnat eri areenoille.
Jäsenäänestyksellä tehdään vain keino-tekoista messiasta.
Paavo kertoi, että puolue haluaa muuttaa yhdistyslakia niin, että se mahdollistaa sitovan jäsenäänestyksen. Suosittelen puoluehallitukselle, ja miksei muillekin, hieman syvällisempää paneutumista yhdistyslainsäädäntöön. Ei se laki vahingossa ole sellainen kuin se nyt on.
On myös yhdistysoikeuden asian-tuntijoita, jotka varmasti tulevat asiasta kertomaan, jos niin halutaan. Heidän selvityksiään on myös kirjallisessa muodossa. Pitää vain perehtyä asiaan. Yhdistyslaki ei myöskään ole mikään yhden puolueen juttu vaan kattaa koko yhdistyskentän, 127 000 erilaista rekisteröityä yhdistystä.
Voisin sivuuttaa neuvoa-antavan jäsenäänestyksen ilman mitään, jos se olisi lajissaan ainoa hullutus, joka vasemmisto-väkeä on villinnyt. Mutta kun ei ole. Niitä on matkan varrella ollut useampiakin. Ideoita, joista on innostuttu, joihin on ladattu odotuksia ja sitten vähin äänin niistä on luovuttu. Otan tässä esiin muutaman.
Itse puoluekokous joutui vasemmistoliiton perustamisprosessin aikana porukan hampaisiin. Osa väestä sai päähänsä, että puoluekokoukset ovat vanhanaikaisia, ja ne ovat ”junttamiesten juhlaa”, kuten joku aikanaan kirjoitti. Haluttiin uutta. Keksittiin piirikohtaisella jäsenäänestyksellä valittava puoluevaltuusto. Se edusti uutta ja puhtoista jäsendemokratiaa.
Näin elettiin jonkin aikaa, mutta sitten alkoi keskustelu siitä, että kyllä se puoluekokous sittenkin oli ihan mukava tapahtuma. Ja niin käynnistettiin sääntöuudistus vuonna 1993, säännöt muutettiin vuonna 1994 ja ensimmäinen puoluekokous pidettiin seuravana vuonna. Palattiin siis vanhaan ja kertaalleen haukuttuun käytäntöön. Ja nyt halutaan puoluekokoukselta viedä yksi sen merkittävä tehtävä.
Puolueen perustamisprosessin aikana osa innostui siitä, että johtotehtävissä saa olla korkeintaan kaksi kautta peräkkäin. Tästäkin käytiin oma vääntönsä, ja äänestämällä ajettiin niin sanottu johdon rotaatio puolueen sääntöihin. Sitten tuli se vaihe, että huomattiin kahden kauden päätöksen häämöttävän. Ei syntynyt edes keskustelua, kun rotaatiopykälä poistettiin sääntöuudistuksen yhteydessä. Onneksi tässä vaiheessa väki järkiintyi. Rekisteröimättömät toimintaryhmät oli yksi suuri ”keksintö”, jota pidettiin aivan uusia mahdollisuuksia avaavana välineenä, joka vapauttaa toimintaa byrokratiasta ja tuo mukaan uutta väkeä. Toimintaryhmät ovat edelleen säännöissä (9 §), mutta mitään käytännön merkitystä niillä ei ole koskaan ollut.
Kun puolue aloitti, toimitsijat palkattiin määräaikaisiksi. Tuokin päätös oli todellisuudessa lainvastainen, koska määräaikaisuudelle ei ollut perusteita. Kukaan ei vaan tehnyt siitä juttua. Myöhemmin on jätetty työntekijöitä koskevia puoluekokousaloitteita, jotka ovat työsopimuslain vastaisia. Pitäisikö olla huolissaan?
Yhden puolueosaston puheenjohtajana tiedän, että suoria ja epäsuoria vaikutusmahdollisuuksia olisi tarjolla vaikka kuinka paljon. Ne vain ovat sellaisia, etteivät ne hoidu klikkaamalla ja ”tykkäämällä”, ja tässä se ongelma taitaa nykyisin olla. Puoluetyö kun on aika arkista puurtamista.