Jussi Joentausta

Kansan Uutisten Turun aluetoimittajana 30 vuotta ennen eläkkeelle jäämistään töitä tehnyt Pekka Helminen on kuollut eli siirtynyt takaisin luonnon kiertokulkuun, kuten hän itse halusi asian ilmaista.

Tampereella 27. joulukuuta 1950 syntynyt ja lapsuutensa entisessä Tammelan Voiman talossa asunut Pekka nukkui rauhallisesti pois 6. marraskuuta syövän uuvuttamana.

Pekka oli sielultaan suuri luonnon ystävä ja tinkimätön journalisti. Luontosuhde sai tieteellistä pohjaa hänen biologian opinnoistaan, jotka tosin jäivät loppusilausta vaille kesken.

Parhaimmillaan Pekka olikin luontoon ja ympäristöön liittyvissä jutuissaan. Monta kertaa muut toimitukset tulivat tärkeissäkin uutisissa perässä, kun Pekka oli hyödyntänyt tietopohjaansa ja laajaa verkostoaan.

Monet kerrat hän kirjoitti myös arjen ongelmista ja tietenkin Turun telakan vaiheista. Molemminpuolinen luottamus takasi sen, että hän sai yleensä nopeasti kommentit päätösten vaikutuksista duunareihin.

Pekan moton – ”ole utelias, kyseenalaista itsestäänselvyydetkin” – soisi olevan jokaisen journalistin työn lähtökohtana.

Pekan henkireikä oli hänen, yhdessä vaimonsa Pian kanssa rakentama mökki Iniön saaressa. Mökki valmistui 1990 ja samana vuonna tapahtui toinenkin merkittävä tapahtuma Pekan elämässä. Hän meni naimisiin Pian kanssa.

Mökillä meren tyrskyjenkin keskellä Pekka vietti suurimman osan vapaa-ajastaan tarkkaillen luontoa ja kalastaen. Sitkeänä sissinä hän halusi voimien jo uupuessa vielä lokakuussa käydä ystäviensä tukemana jättämässä jäähyväiset rakkaalle mökilleen.

Pekka matkusti paljon, usein yhdessä hänelle läheisen poikansa Antin kanssa. Pekan lempipaikkoja olivat Gdansk ja Berliini.

Politiikka oli Pekalla verissä. Hän ehti ennen KU:n toimittajan pestiään edustaa SKDL:ää niin Turun valtuustossa kuin kiinteistö- ja rakennuslautakunnassa, jonka kokouksissa hän joutui useinkin napit vastakkain Turun kaupunkikuvan tuhoajien kanssa.

Pekka halusi vielä osallistua marraskuun ensimmäisenä lauantaina pidettyyn vasemmistoliiton piirikokoukseen, mutta kohtalo päätti toisin päivää ennen kokousta ja Pekan puheenvuoro jäi kuulematta.

Luonteensa mukaisesti Pekka suhtautui järkiperäisesti syövän etenemiseen. Kun kolmisen viikkoa ennen hänen kuolemaansa juttelimme, Pekka kertoi, että loppu lähenee pikkuhiljaa. Hän sanoi kuitenkin olevansa seesteisellä mielellä, koska puntit elämän kanssa ovat niin sanotusti tasan.

Kirjoittaja oli Pekan työtoveri