Eläkeläiset ry:n puheenjohtaja Martti Korhonen arvostelee voimakkaasti sitä, että hallitus leikkaa deflaatiosta johtuen kansaneläkkeitä ensi vuonna.
– On tyrmistyttävää, että kaikkein pienituloisimmilta jälleen nipistetään vähistä euroista. Tämä on suoranaista kiusantekoa pientä eläkettä nauttivia kansalaisia kohtaan, totesi Korhonen puhuessaan maanantaina Tampereen Eläkeläiset ry:n 60-vuotisjuhlassa.
Koska tämän vuoden kolmannen vuosineljänneksen inflaatio oli negatiivinen, kansaneläkeindeksin pisteluku ja siihen sidotut etuudet pienenevät vuoden 2016 alussa 0,4 prosenttia.
Pienistä tuloista leikataan, jälleen kerran.
Tämä merkitsee sitä, että yksin asuvan kansaneläke pienenee ensi vuoden alussa 2,33 euroa ja parisuhteessa asuvan 2,07 euroa kuukaudessa.
Aiemmin jätetty leikkaamatta
Korhosen mukaan leikkaus ei ole euromääräisesti iso mutta sitäkin periaatteellisempi.
– Pienistä tuloista leikataan jälleen kerran. Oikeudenmukaisuus on tästä kaukana.
Korhonen vaatii, että negatiivisesta indeksitarkistuksesta on luovuttava. Tästä löytyy esimerkki vuodelta 2010. Tuolloin kansaneläkeindeksin normaali tarkistus olisi ollut miinusmerkkinen.
Hallitus kuitenkin päätti pitää indeksin ennallaan, jotteivät siihen sidotut etuudet olisi pienentyneet.