– Ovatko poliittiset johtajamme kiinnostuneita tapaamaan sinua ja kuulemaan ajatuksiasi?
Esitän kysymyksen australialaisen Newcastlen yliopiston professorille, taloustieteilijä William ”Bill” Mitchellille, 63. Havainnollistan kysymystä nostamalla kädet korvilleni.
Mitchellkin nostaa kädet korvilleen.
Lamassa ei saa leikata, se pahentaa tilannetta.
– Eivät he halua. Eivät, vaikka tietävät minun olevan nyt Suomessa.
Keväällä Mitchelliltä ilmestyi kirja Eurozone Dystopia – Groupthink and Denial in a Grand Scale. Kirja käsittelee euroalueen karilleajoa, laumasieluisuutta ja sitä, miten päättäjät kieltäytyvät vastaanottamasta taloutta koskevaa tietoa. Mitchell puhui lokakuun alussa Suomen sosiaali ja terveys ry SOSTEn tapahtumassa Finlandia-talossa sekä Tampereen ja Helsingin yliopiston avoimissa luento- ja keskustelutilaisuuksissa.
Tutkija puhuu analyyttisesti ja syttyy silmin nähden yleisön kysymyksistä. Hänellä on pienet korvakorut ja pyöräilijän solakka olemus. Vapaa-aikanaan hän soittaa reggaeta ja swingiä.
Mitchell ei ole niitä taloustieteilijöitä, jotka julkituovat lukeneisuutensa numeroin ja diagrammein mutta eivät osaa soveltaa osaamistaan ihmisten arkeen. Oikeudenmukaisuuden etiikka ohjaa Mitchelliä hänen kaikessa työssään.
Kun poliittiset johtajat kieltäytyvät kuuntelemasta, Mitchell puhuttelee muita.
– Blogiani seuraa päivittäin maailmanlaajuisesti noin kaksi ja puoli miljoonaa lukijaa. Blogitekstejäni käännetään esimerkiksi espanjaksi ja ranskaksi. Konservatiivit eivät sentään pysty kontrolloimaan nettiä.
Yhden meno on toisen tulo
Mitchell sanoo olevansa ennen kaikkea tutkija ja kirjoittaja. Hän kritikoi sitä, että politiikan tekijät haluavat joukkona uskoa uusliberalistisiin oppeihin, käytännössä leikkauspolitiikkaan, ja vieläpä uskotella äänestäjilleen, että vaihtoehtoja ei ole.
Mitchellin mukaan budjettivajeeseen pitäisi suhtautua sen mukaan, minkä laatuisesta vajeesta on kyse: ”hyvän” eli taantuman aikana työllisyyttä ylläpitävän budjettivajeen supistaminen leikkauksilla johtaa siihen, että työttömyys kasvaa.
– Kansantaloudessa yhden meno on toisen tulo. Tämä ymmärrettiin ennen, nyt se on unohtunut tai unohdettu. Sen sijaan päättäjät hokevat myyttejä, kuten että ”valtiolta loppuu raha”, ”ei voi kuluttaa enempää kuin tienaa” tai ”velkoja ei saa jättää lapsille”.
– Kansantaloudessa mikään näistä ei pidä paikkaansa. Julkisen talouden on nimenomaan tulojaan ja menojaan säätelemällä pidettävä kansantalous käynnissä pahimman yli. Lamassa ei saa leikata, se pahentaa tilannetta.
Mitchell kumoaa myös myytin, jonka mukaan julkisen sektorin leikkaukset houkuttelevat yksityistä sektoria kuluttamaan.
– Ei pidä paikkaansa. Kotitalous, jolla on työttömyysriski, ei kuluta. Ja kun kansa ei kuluta, yritykset eivät investoi.
– Mutta meillä on edelleen äänioikeus! Nykyisten hallitsijoiden kyseenalaistaminen lähtee ruohonjuuritasolta. Hyvä viestintä on tärkeää. Enää eivät riitä suttuiset esitteet, joita nuoruudessani tehtiin.
Britannian työväenpuolueen uuden puheenjohtajan Jeremy Corbynin nousu perustuu alhaalta nousseeseen liikkeeseen, nuoriin ihmisiin, jotka olivat tympiintyneet valtavirran politiikkaan. Samaa tapahtuu USA:ssa, jossa demokraattien vasemmiston ehdokas Bernie Sanders haastaa Hillary Clintonin. Sanders on jo saanut Clintonin korjaamaan käsityksiään vapaakaupasta.
Mitchell harmittelee sitä, että Euroopassa myös edistykselliset liikkeet, kuten sosialistit ja sosiaalidemokraatit, ovat kannattaneet leikkauspolitiikkaa.
– Ne ovat uskoneet uusliberalistien myytit ja toteuttaneet leikkauksia, vaikkakin yrittäneet toimia pehmeämmin.
Oma raha tuottaa pelivaraa
Mennään suoraan johtopäätöksiin. Bill Mitchell esittää, että Suomen kannattaa erota euroalueesta mahdollisimman pian, palata omaan valuuttaansa ja ryhtyä tekemään omaa talouspolitiikkaa.
Valtiolta, jolla on oma valuutta, raha ei voi koskaan loppua. Tämä mahdollistaa oikein ajoitetun suhdannepolitiikan ja vapauttaa kierteestä, jossa hallitukset leikkauksillaan syventävät lamoja. Oma valuutta myös hoitaa kilpailukyvyn ongelmat, jos niitä ilmenee, kurssimuutoksilla tarpeen mukaan.
– Ero aiheuttaa alussa turbulenssia, mutta sitä seuraa vapautuminen leikkauspolitiikkapakosta sekä työllisyyden nousu. Syriza epäonnistui Kreikassa, koska se ei uskaltanut erota euroalueesta. Syriza toimi niin kuin EU, Kansainvälinen valuuttarahasto ja Euroopan keskuspankki halusivat, ei niin kuin kansa halusi.
– Euroalueen maat kilpailevat tällä hetkellä keskenään ja vievät toisiaan alaspäin. Suomessa bruttokansantuote heikkenee vuosi vuodelta. Työttömyys sulkee nuoret ulos.
Mitchell muistuttaa, että Australiassa maan hallitus voimisti kansantaloutta julkisia menoja lisäämällä finanssikriisiuhan alla 2009. Australia ei kriisiytynyt.
Suuntaa on muutettava, Mitchell kannustaa. Odottaminen ei auta, sillä uusi maailmanlaajuinen talouskriisi voi kolkuttaa ovella seuraavan kerran esimerkiksi 12 kuukauden päästä.