Lehtikuva/Anni Reenpää

Rakenteelliset uudistukset hivuttavat vastuun enenevässä määrin yksilön omille harteille, perheille ja läheisille – tyypillisesti naisille.

”Eduskunta edellyttää, että hallitus varmistaa riittävän rahoituksen vanhuspalvelulain toimeenpanoon ja että hallitus turvaa sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksessa erityisesti ikäihmisten palvelut.”

”Henkilöstön riittämätön määrä on vahingollista paitsi avun tarvitsijoille, myös hoitohenkilökunnalle. Riittämätön henkilöstömäärä tekee hoitohenkilökunnan työstä rankkaa ja vaarantaa heidän oman terveytensä. Lisäksi se heikentää hoitoalan vetovoimaisuutta ja lisää alanvaihtajien määrää. Siksi on erittäin tärkeää, että henkilöstömäärän lisäämiseen varataan riittävät resurssit ja panostetaan työolojen parantamiseen.”

Ensimmäinen sitaatti on keskustan, toinen perussuomalaisten vastalauseesta, jotka puolueet tekivät vuonna 2012 hyväksyttyyn vanhuspalvelulakiin.

0,5 prosentin tavoite vesittyi

Jyrki Kataisen hallituksen esitykseen sisältyi tavoite, jonka mukaan ympärivuorokautista hoitoa tuottavissa toimintayksiköissä tulee olla vähintään 0,5 hoitajaa asiakasta kohden. Hoitajamitoituksesta piti säätää lailla, jos se alittuu yhdessäkin yksikössä.

Hallitus ei esitä edelleenkään lakisääteistä hoitajamitoitusta, vaan nyt keskusta ja perussuomalaiset ovat alentamassa sen 0,4:ään, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi 18 asukkaan yksikössä aamuvuorossa olisi kaksi ja ilta- sekä yövuoroissa molemmissa yksi hoitaja kolmen ollessa vapaapäivällä.

ILMOITUS

Keskustalaisen perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan mukaan muutoksella haetaan säästöjä kuntien talouteen.

Marraskuussa hoivan politiikasta ja vanhuspalvelulain valmistelusta Helsingin yliopistossa väittelevä tutkija Hanna-Kaisa Hoppania kirjoittaa Politiikasta.fi -verkkojulkaisussa, että resurssien leikkaaminen johtaa hoidon tason ja laadun laskemiseen.

Hoppanian mukaan vanhustenhoito ei joudu juustohöylän, vaan viidakkoveitsen alle.

Vastuu valuu omaisille

Hän kirjoittaa, että vanhuksilla ei ole subjektiivista oikeutta palveluihin, eikä esimerkiksi kirjavien käytäntöjen asiakasmaksuja ole yhtenäistetty.

”Sen sijaan vanhushoivaa ohjataan lukuisilla hallinnollisilla toimenpiteillä ja rakenne- ja lakiuudistuksilla, joihin liittyvät arvoratkaisut verhotaan välttämättömyyden retoriikkaan. Laitoshoitoa on esimerkiksi karsittu kun taas kotihoidolle asetetut tavoitteet ilman riittävää resursointia ovat käytännössä johtaneet palvelujen laadun heikentämiseen: palvelutarjontaa on supistettu, palvelujen myöntämiskäytäntöjä on kiristetty ja asiakaskäyntien kestoja on lyhennetty. Vastuu valuu omaisille, jos sellaisia on.”

Hoppania jatkaa, että julkista vastuuta vanhusten hoivasta hyvinvointivaltion periaatteiden mukaan kannatetaan laajasti. Tästä huolimatta viime vuosina on hivutettu läpi rakenteellisia uudistuksia, jotka käytännössä siirtävät vastuun enenevässä määrin yksilön omille harteille, perheille ja läheisille, tyypillisesti naisille.

Ammattihoitajat taas toimivat monin paikoin jo nyt jaksamisensa äärirajoilla – aivan kuten keskustan ja perussuomalaisten vastalauseissa kolme vuotta sitten todettiin.