Pintaa syvemmältä
Amerikkalainen taloustieteilijä Paul Krugman on kirjoittanut troikan – EU:n, Euroopan keskuspankin EKP:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n – viimeisimmän Kreikalle antaman ukaasin olevan ”täynnä kostonhimoa” ja ”tuhoavan kokonaan kansallisen itsemääräämisoikeuden”.
Tähän Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble vastasi Der Spiegel -viikkolehdessä: ”Kreikan talous on tuhoutunut. Se on Kreikan hallituksen vastuulla. Mutta me emme voi hylätä Kreikan kansalaisia. Siksi uutta ohjelmaa tarvitaan, vaikka se tarkoittaisikin vaikeuksia heille.”
Mutta itse asiassa Schäuble halusi aiheuttaa kreikkalaisille mahdollisimman suuria vaikeuksia osoittaakseen kaikille muille euroryhmän jäsenille, miten käy, jos ei noudata Berliinin ohjeita prikulleen. Yhdysvaltain entinen valtiovarainministeri Tim Geithner kuvaa kirjassaan Stress Test vierailuaan Schäublen luona Syltin saarella kesällä 2012:
Saksa on historiansa aikana saanut poikkeuksellisen paljon velkoja anteeksi.
”Hän sanoi minulle, että Euroopassa on edelleen monia, joiden mielestä kreikkalaisten heittäminen ulos rahaliitosta olisi varteenotettava – jopa toivottava – strategia. Jos Kreikka olisi ulkona, saksalaiset olisivat suostuvaisempia myöntämään euroalueen tarvitsemaa apua, koska he eivät enää tulkitsisi Euroopan avustamista kreikkalaisten hyysäämisenä. Samalla Grexit (Greek Exit eli Kreikan lähtö) olisi tarpeeksi traumaattinen pelottaakseen muun Euroopan kohti vankempaa pankki- ja veroliittoa. Kreikan polttaminen tekisi tämän ajatuskulun mukaan helpommaksi rakentaa vahvempi Eurooppa, jolla olisi uskottavammat palomuurit. Tämä perustelu kauhistutti minua.”
Ajatus ei siis ollut uusi, eikä liittynyt tammikuussa 2015 valtaan nousseeseen Syrizan hallitukseen, ei myöskään sen pääministeriin Alexis Tsiprasiin tai valtiovarainministeriin Gianis Varoufakisiin.
Kreikan yhteiskunta ja sen hallinto tarvitsevat varmastikin hyvin perusteellisia uudistuksia, mutta on nurinkurista syyttää Syrizaa vanhoista väärinkäytöksistä. Mutta Schäuble pitää tiukasti kiinni omista uusliberaalisista talouskäsityksistään ja hän on halunnut ajoissa estää toisenlaisten ajatusten leviämisen Euroopassa. Saksalaisten oma oppi on Ordoliberalismus – talousliberalismiin liitetään järjestys, Ordnung.
Monet brittiläiset ja amerikkalaiset taloustieteilijät vieroksuvat leikkauspolitiikkaa ja katsovat sen Kreikan tapauksessa pahentavan ongelmia entisestään. Yksi heistä on taloustieteen nobelisti Joseph Stiglitz, joka on pitkään seurannut Kreikan kehitystä läheltä. Eräässä keskustelussa New Yorkissa elokuussa hän varoitti viimeisimpien ”sopimusten” tai uhkavaatimusten ei ainoastaan varmistavan Kreikan taloustilanteen jatkuvan pahenemisen, vaan uhkaavan koko eurooppalaista projektia.
Nyt valtaapitävät pyrkivät painamaan palkkoja alas, supistamaan työntekijöiden neuvotteluoikeuksia, leikkaamaan eläkkeitä ja pakottamaan pienyrittäjät maksamaan veroja vuodeksi etukäteen. Tämän tuloksena kysyntä pienenee ja velkataakka kasvaa yhä.
Tämän ohella valtaa pitävät ovat suosineet oman maansa yrityksiä. Stiglitz mainitsi esimerkkinä maitotölkkien päiväysmerkinnät. Koska matka Hollannista on pitkä, sikäläiset meijerit ovat halunneet ja saaneet pidennystä tuoreusmerkintään. Tämä taas on heikentänyt paikallisten meijerien kilpailukykyä.
Stiglitzin tulkinnan mukaan tällaisissa vaatimuksissa heijastuu valtataistelu, jossa Saksa ja sen liittolaiset pyrkivät tuhoamaan Kreikan talouden, jotta ne pääsisivät inhoamastaan vasemmistohallituksesta. Samalla tavoin ne estäisivät mahdollisia muutoksia Espanjan tai Portugalin talouspolitiikkaan. Tämä voi hyödyttää äärioikeistolaisia voimia.
Tilanne on tuonut Stiglitzille mieleen Charles Dickensin kuvaukset 1800-luvun velkavankiloista, joihin ihmisiä suljettiin, koska he eivät pystyneet maksamaan velkojaan. Tämän jälkeen heidän oli tietenkin entistä vaikeampaa tehdä veloille mitään. Mutta tällä kertaa vankina on kokonainen maa.
n
Schäuble ja hänen kannattajansa pitävät velkojen maksamista kaikkein tärkeimpänä käskynä. Ranskalainen taloustieteilijä Thomas Piketty toteaa kuitenkin Die Zeit -lehden haastattelussa, että Saksa on historiansa aikana jättänyt enemmän velkoja maksamatta kuin lähes mikään muu eurooppalainen maa. Näin tapahtui sekä ensimmäisen että toisen maailmansodan jälkeen.
Saksan velka oli 1945 yli kaksi kertaa niin suuri kuin sen bruttokansantuote. Mutta Lontoon velkasopimuksessa vuonna 1953 maan ulkomaanvelasta pyyhittiin pois 60 prosenttia. Ymmärrettiin Piketyn mukaan, ettei uusia sukupolvia voi pakottaa vuosikymmenien ajan maksamaan vanhempiensa tekemistä virheistä.
”Kreikkalaiset ovat epäilemättä tehneet isoja virheitä. Vuoteen 2009 asti Ateenan hallitus väärensi tilastojaan. Mutta tästä huolimatta kreikkalaisten nuoremmat sukupolvet eivät kanna suurempaa vastuuta vanhempiensa erehdyksistä kuin saksalaisten nuorempi sukupolvi 1950- ja 1960-luvuilla. Meidän pitää katsoa eteenpäin. Eurooppa rakentuu velkojen anteeksiantoon ja tulevaisuuteen sijoittamiseen. Ei ajatukseen loputtomasta katumuksesta.”
Sen vuoksi Piketty ehdottaa samanlaista kokousta Euroopan kaikista veloista kuin toisen maalimansodan jälkeen. Tuloksena voisi olla uusi elin, vaikkapa Euroopan parlamentissa, joka määräisi valtionbudjettien suurimmat sallitut alijäämät. Nykyinen tilanne, jossa Saksa ohittaa muiden maiden demokratian itse määrittämiensä kriteeriensä avulla, vie tuhoon.
n
Mutta Suomi on tiiviisti Saksan kyljessä euroryhmässä, on valtiovarainministeri Alexander Stubb korostanut. Maltillinen ruotsalainen kommentaattori Per Wirtén kirjoitti heinäkuun neuvotteluista Brysselissä, että Stubb otti johdon etuoikeutettujen kapinassa: ”Ilkeällä hallitsijan äänellä hän tähdensi Kreikan ehtojen nyt tulevan ’paljon, paljon, paljon’ kovemmiksi. Tämän tapainen itserakas rajoittuneisuus uhkaa nyt tuhota kuudenkymmenen vuoden vaivalloisen eurooppalaisen sivistämistyön.”