Richard Sakwan kirjan Frontline Ukraine mukaan kriisin takana on kaksi toisiaan vahvistanutta rakenteellista kehityskulkua, joista toinen on Ukrainan sisäinen ja toinen ulkoinen.
Ulkoinen tekijä on kylmän sodan ”epäsymmetrinen” loppu. Tällä Sakwa tarkoittaa sitä, ettei Neuvostoliiton kaatumista nähty yhteisenä voittona, vaan länsi alkoi kohdella Venäjää häviäjävaltiona.
1990-luvun Eurooppaan ei alettu rakentaa yhteistä turvallisuutta, jossa myös Venäjällä olisi legitiimit intressinsä. Sen sijaan sotilasliitto Nato ryhtyi laajenemaan Itä-Eurooppaan, ja Yhdysvaltain johtama atlanttinen turvallisuus ohitti mannermaisen turvallisuuden. Nato löysi uudeksi tehtäväkseen Venäjän ”patoamisen”.
Nato suojelee ongelmalta, jota se itse oli luomassa.
Sakwa ei sinänsä kiistä kunkin maan oikeutta valita omat turvallisuusratkaisunsa. Hän vain asemoituu kansainvälisen politiikan realistisen koulukunnan mukaisesti: etupiiriajattelu ei katoa sillä, että länsi julistaa etupiirit vanhanaikaisiksi laajentaessaan samalla omia etupiirejään.
Monistinen nationalismi
Ukrainan sisäinen tekijä on kamppailu Ukrainan valtion luonteesta, jossa vastakkain ovat monistinen ja pluralistinen näkemys.
Monistisella Sakwa tarkoittaa pyrkimystä siihen, että Ukrainasta tulee ukrainan kielen ympärille rakentuva yhtenäiskulttuurinen valtio. Pluralismi ei tässä yhteydessä tarkoita poliittista pluralismia, vaan näkemystä, jonka mukaan Ukraina on historian yhteen lyömä kooste erilaisia kieliä, kulttuureja ja identiteettejä.
Monistinen näkemys on yleisin Länsi-Ukrainassa ja pluralistinen idässä, mutta koko kirjo on monitahoinen.
Sakwa huomauttaa, että vielä toissa talvena ylivoimainen enemmistö Itä-Ukrainankin asukkaista piti itseään valtiollisesti ukrainalaisina eikä halunnut alueidensa irtautumista tai liittymistä Venäjään.
Ongelma asiasta tuli helmikuun 2014 vallanvaihdon jälkeen, kun venäjänkielinen väestö koki, että uhkaamassa on monistinen pakkoukrainalaistaminen. Uuden hallinnon harkitsemattomat ensitoimet, erityisesti kielilain kumoaminen, ruokkivat epäluuloa.
Sakwa kirjoittaa Venäjän medioineen lietsoneen epäluuloja ja käyttäneen sitten separatismia hyväkseen omia poliittisia päämääriä ajaakseen. Separitismin alkuperäinen lähtökohta oli kuitenkin sisäsyntyinen, eikä Venäjällä ollut täyttä kontrollia separatisteihin.
Geopoliittinen vastakkaisuus
Sakwan mukaan Venäjä ei ole ollut aggressiivisesti laajentumishaluinen, vaan konservatiivisesti status quota varjeleva valtio. Venäjän ajattelun ydin ei ole ollut irtautuminen yhteisestä turvallisuudesta, vaan vaatimus tasavertaisen osallistujan asemasta.
Sakwa katsoo, että länsi ja Venäjä ovat askel askeleelta ruokkineet toistensa epäluuloja. Putin on alkanut korostaa etnisyyttä Venäjän ulkopolitiikassa ja ulkopolitiikan painopiste on lopulta siirtynyt ”pragmaattis-realistisesta romanttis-nationalistiseen” suuntaan.
Nato puolestaan on Sakwan mukaan nyt paradoksaalisesti suojelemassa itäistä Eurooppaa ongelmalta, jota se itse oli luomassa.
Ukrainan kriisi alkoi syksyllä 2013 kiistalla assosiaatiosopimuksesta EU:n kanssa. Sakwan mukaan EU pakotti Ukrainan valitsemaan lännen ja Venäjän väliltä, vaikka hyvällä tahdolla ratkaisu olisi voinut olla sekä että.
Sakwa korostaa, että Maidanin mielenosoitukset alkoivat aidosti korruptiota ja politiikan mädännäisyyttä vastustavana sekä oikeusvaltiota ja eurooppalaisia arvoja vaativana liikkeenä. Monistiset nationalistit kuitenkin ”kaappasivat” Maidanin ja siitä tuli myös osa lännen ja Venäjän välistä geopoliittista vastakkainasettelua.
Uusi kahtiajako
Sakwan mukaan Barack Obama on antanut ulkopoliittisen tiiminsä uuskonservatiivien määritellä itäpolitiikan, ja EU:ssa itäpolitiikka annettiin pitkälti ”Uuden Euroopan” jäsenvaltioiden linjattavaksi, jolloin Venäjän patoamisesta tuli punainen lanka.
Sakwa erittelee ansiokkaasti Ukrainan kriisin taustatekijöitä. Välillä tuntuu tosin siltä, että hän tuodessaan lännen vastuuta esiin korostaa liiaksi Venäjän toiminnan pelkkää reaktiivisuutta.
Putinin Venäjä on kuitenkin Sakwalle autoritaarinen oligarkkivaltio ja Viktor Janukovytšia hän kuvaa jopa Ukrainan mitassa harvinaisen turmeltuneeksi johtajaksi.
Richard Sakwa ei ole minkään trollitehtaan työläinen, vaan arvostettu brittitutkija, Venäjän ja Euroopan tutkimuksen professori Kentin yliopistossa.
Sakwa pelkää, että Ukrainan kriisin kärjistämä Euroopan uusi kahtiajako myrkyttää mielet sukupolviksi eteenpäin. Hän valittaa, että ”pidättyvyyteen, harkintaan ja dialogiin kehottavia ei pelkästään olla kuuntelematta, vaan heitä herjataan, eikä järjen käyttöön kehottavia pelkästään marginalisoida, vaan delegitimoidaan”.
Richard Sakwa: Frontline Ukraine – Crisis in the Borderlands. I.B.Tauris. 297 sivua.