Mitä, jos talouskasvu leikkauksista ja nykyisestä taloustilanteesta huolimatta kohenisi odotettua paremmaksi?
Hallitus ohjaisi tuotot velkaantumisen vähentämiseen, työn ja yrittämisen verotuksen keventämiseen ja kasvun kertaluonteiseen vauhdittamiseen. Kaikki hallitusohjelmassa kaavaillut leikkaukset, heikennykset ja kiristykset toteutettaisiin silti – oli Suomi kasvussa tai ei.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Li Andersson pitää tätä hallitusohjelman käsittämättömimpänä linjauksena.
Ohjelmasta pitkän analyysin kirjoittanut Andersson mainitsee pieninä hyvinä nostoina esimerkiksi pienituloisten ansiotuloverokevennykset, investointipaketin korjausvelan vähentämisen sekä perustulokokeilun.
Muilta osin ”SSS-ohjelma on sisällöltään pahin leikkaus- ja eriarvoistamisohjelma, jonka Suomi 90-luvun laman jälkeen on nähnyt”.
Herrapuolueiden yhteisrintama
Anderssonin mukaan hallitusohjelma osoittaa, että kokoomus voitti, koska se voi nyt vaalitappiostaan huolimatta toteuttaa kaikki toivelistallaan olleet uudistukset. Kokoomus ja valtionvarainministeriö onnistuivat raamittamaan hallitusohjelman ilmeisen hyvin.
”Sopeutukset toteutetaan pääosin leikkaamalla köyhiltä, työttömyysturvaan tehdään työn kysynnän lisäämiseen tähtäävä kokonaisuudistus, työmarkkinalainsäädäntöä moukaroidaan kokonaan uusiksi työehtojen heikentämiseksi ja sote-uudistukseen kytketään valinnanvapauden lisääminen, mikä käytännössä tarkoittaa palveluiden yksityistämisiä.”
Keskustalle oli helppoa sitoutua tähän tulonjakopoliittisesti erittäin oikeistolaiseen ohjelmaan. Perussuomalaiset osoittivat hyväksyvänsä oikeistolaisen talouspoliittisen linjan sekä keskittyvänsä symbolisiin voittoihin, Andersson kirjoittaa.
”Pienen ihmisen asialla” olevat perussuomalaiset lähtevät yhteistyössä vanhojen herrapuolueiden kanssa toteuttamaan kovaa eriarvoistamisohjelmaa.
Luottamus hyvä, sanelu parempi
Andersson sanoo, että hallitusohjelmassa ei perustella esimerkiksi väitteitä siitä, että Suomen talouden perimmäiset ongelmat olisivat rakenteellisia tai että Suomen kilpailukyky olisi rapautunut.
Väitteet on Anderssonin mukaan osoitettu vääriksi. Esimerkiksi talouspolitiikan arviointineuvosto totesi vuoden alussa, että työttömyys johtuu Suomessa pääasiassa suhdanteista, ei työmarkkinoiden rakenteista, ja Palkansaajien tutkimuslaitos on osoittanut vääräksi väitteen huonosta kilpailukyvystä.
Juha Sipilän johtaman hallituksen ohjelmassa eivät näy euroalueen taantuma, kysyntälama tai viennin alakohtaiset ongelmat. Niiden sijaan tilannekuva rakentuu täysin sen oletuksen varaan, että Suomea vaivaisivat liian iso julkinen sektori ja jäykät työmarkkinat.
Oletuksesta johdetaan pitkä lista huononnuksia: subjektiivinen päivähoito-oikeus romutetaan, peruskoululaiset, lukiolaiset ja ammattiin opiskelevat menettävät opetusta, opiskelijat menettävät toimeentuloa, tutkimuksesta leikataan, työttömiltä poistetaan oikeus valita vapaasti oma asuinpaikka ja leikataan toimeentuloa, pakkoaktivointia lisätään, vanhusten ja eläkeläisten asemaa heikennetään…
Mielenkiintoisimpana Andersson pitää hallitusohjelman työmarkkinalinjausta. Sipilä haluaa sanella osan hallitusohjelmastaan kiristämällä palkansaajia työajan pidentämiseen ja palkkojen alentamiseen.
”Kun Suomessa nyt lähdetään toteuttamaan pahinta leikkausohjelmaa 90-luvun laman jälkeen, tehdään se ilman mitään suurituloisiin kohdistuvia toimenpiteitä. Se niistä talkoista”, Andersson kirjoittaa.