Konsulttifilosofien uusin sukupolvi on täällä opettamassa vapaaehtoisuutta, kyvykkyyttä, läheisyyttä ja hyvän tekemistä toisille. Jääkö jotain sanomatta?

Filosofia on Suomessa muuttunut julkisesti yritysten konsultoinniksi ja psykologian popularisoinniksi. Miesfilosofit kertovat lehdissä, kuinka onnellisuus ja talouskasvu saadaan nousuun. Siivoojien ja hoitajien työtulokset paranevat, kunhan työntekijät ottavat oikean kutsumusasenteen ja kohtaavat toiset silmästä silmään. Palkoista, politiikasta tai vallasta ei puhuta.

Esa Saarisen aloittaman trendin voi jakaa kolmeen sukupolveen.

Itsensä punk-filosofiksi brändännyt Saarinen uhosi 1980-luvulla valtaapitäviä vastaan, tuuletti akateemista tunkkaisuutta sekä kehuskeli lukeneisuudellaan. Saarinen myönsi viihtyvänsä julkisuudessa ja sirotteli narsismia päälleen naistenlehdissä ja joka vuosi ulos pumppaamissaan kirjoissa, jotka käsittelivät filosofian ja Saarisen egon lisäksi esimerkiksi Sartrea, feminismiä ja Jörn Donneria.

Ulkoiset ongelmat siirretään ihmisten sisäisiksi ongelmiksi.

Seuraavilla vuosikymmenillä leoparditakkisesta Saarisesta itse tuli vallanpitäjä Nokiassa, Marimekossa ja Enstossa sekä 600 euron Pafos-seminaareissaan. Yritysvalmentajaksi muuttuneella Saarisella oli oma tv-ohjelma, jossa hän muun muassa liehitteli ystäväänsä Jorma Ollilaa.

Konsulttikuninkaan valtikan otti seuraavaksi Saarisen oppilas, 20-vuotiaana filosofiasta väitellyt Pekka Himanen, joka ratsasti Sokrateella ja tietoyhteiskuntateemoilla. Yritysseminaarien ohella Himanen on kohonnut valtiofilosofiksi konsultoimalla eduskuntaa, hallitusta ja presidenttiä. Himanen tunnetaan myös kaveeraamisesta Ville Valon ja Norjan kruununprinssi Haakonin kanssa.

ILMOITUS

Uusin versio konsulttifilosofista on Frank Martela, hänkin Saarisen oppilas. Helsingin Sanomat on kutsunut Martelaa ”seuraavaksi Esa Saariseksi”, ja kustantamon mukaan hän on ”uuden suomalaisen filosofian airut”.

Minä itse

Filosofiaa Suomessa ja psykologiaa Yhdysvalloissa tutkinut Martela on kirjoittanut elämäntaito-oppaan nimeltä Valonöörit. Kirjan takakannessa Martela nousee portaita hymyillen knalli päässä. Etukannessa Martela katsoo lukijaan itsevarmasti käsi rinnallaan.

Saarinen aloitti julkisen uransa uhoamalla konfliktia valtion, yliopiston ja kirkon kanssa. Himanen ratsasti aluksi filosofian klassikoilla ja hakkerietiikalla. Martela aloittaa itsestään.

Hän kertoo avoimesti hyväosaisesta taustastaan, lapsuudestaan Espoon Tapiolassa, pintaliitävästä opiskelijavaihdostaan Thaimaassa ja akateemisesta menestyksestään. Kirja on täynnä opettavia kohtaamisia.

Chiang Mainissa Martela näkee kerjäläismunkin kadulla ja ymmärtää, että siinä ollaan valonöörin mielentilassa, koska munkkien toimintaa eivät ohjaa selviytymisvietit vaan korkeammat motiivit.

Vanhainkodissa Martela liikuttuu hoitajista, jotka katsovat vanhuksia silmiin.

Julkisessa saunassa Martela kuuntelee miestä, joka on löytänyt kutsumuksekseen savusaunat.

Granadassa Martela viettää yön kadulla, katsoo kolmea lähestyvää miestä ja tajuaa, että elämässä pärjää pienellä.

Konsulttifilosofia on kehittynyt pisteeseen, jossa filosofeja ei tarvita edes sitaattien lähteeksi tai rekvisiitaksi. Riittää, kun popularisoi positiivista psykologiaa ja kertoo juttuja itsestään.

Tämä on rehellinen käänne, joka tuottaa viihdyttävää lukemista.

Valonörtit

”Valonööri” on Martelan suomennos liiketaloustieteen professori Jane Duttonin käsitteestä lightneer. Valonööri on ”valon lähde, hänestä paistaa lämpö ja omaehtoisen myönteiset elämänarvot”. Valonööri on sisäisesti motivoitunut suorituskykyinen hipin ja insinöörin risteytys – aivan kuten Martela.

Himaslaisittain voisi puhua myös ”valonörteistä” eli asiansa löytäneistä ja niille omistautuneista ihmisistä, jotka ovat myös käytännöllisesti kyvykkäitä.

Valonöörit on lajityypissään loistava kirja. Martela kirjoittaa taitavasti, eikä esimerkkejä, harjoituksia, kaavioita ja tutkimusviittauksia pullistelevassa self help -tekstissä ole tylsiä kohtia. Tarkoituksellisen rehellisessä naiiviudessaan teksti piristää kaiken ironian keskellä. Jos pitäisi valita yksi suomenkielinen itseapuopas, Martelan kirjaa voi helposti suositella.

Elämäntaito-oppaat ovat Dale Carnegien ja Napoleon Hillin 1930-luvun teoksista lähtien tienneet, mitä ihmisen pitää tavoitella: ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa ja rahaa. 2000-luvulla päämäärä vaihtui onnellisuudeksi.

Martelan teos sanoutuu irti valmiista päämääristä ja pakonomaisesta onnellisuuden tavoittelusta. Kirja ei kerro, miten tavoitteet saavutetaan, vaan ohjaa etsimään itselle oikeita tavoitteita.

Martelan mukaan neljä asiaa tekevät elämästä elämisen arvoisen: läheisyys, hyvän tekeminen toisille, kyvykkyys ja vapaaehtoisuus. Nelijako on käyttökelpoinen, vaikka ketään tuskin yllättää, että elämä tuntuu mielekkäältä, kun on ihmissuhteita ja voi tehdä itselle tärkeitä asioita vapaaehtoisesti.

Mutta kenellä on mahdollisuus valonööriyteen?

Martela myöntää, että vapaaehtoisuutta, kyvykkyyttä, läheisyyttä ja hyvän tekemistä on paljon helpompi harjoittaa, kun ei tarvitse pelätä, mistä saa rahat vuokraan tai ruokaan. Samoin Martela myöntää itse menestyneensä osin siksi, että on syntynyt hyviin olosuhteisiin ja saanut ”aika täyden värisuoran” elämää varten.

Entä sitten, kun on köyhä ja pelkää? Tai on saanut käteen huonot kortit? Silloin ei lohduta lukea Martelan siteeraamista tutkimuksista, joiden mukaan raha ei tuo onnea.

Kaikkien muiden elämäntaito-oppaiden tavoin Valonöörit on suunnattu jo valmiiksi hyvinvoiville ja hyvätuloisille, joilla on resurssit muuttaa asennettaan ja orientoitua uusiksi.

Lajityypin ongelmat

Martela tiedostaa self help -lajityypin kuopat, kuten yksilökeskeisyyden ja abstraktiuden, ja yrittää lieventää niitä.

Sen sijaan, että jokainen olisi oman onnensa seppä, Martelan mukaan jokainen on ”oman onnensa keskushyökkääjä”, eli yksilön on löydettävä ympärilleen pätevä tiimi. Yksilöiden sijaan Martela tosin puhuu ”suhdeloista” korostaakseen ihmissuhteiden, hoivan ja läheisyyden tärkeyttä.

Lievennykset ovat tervetulleita lisäyksiä lajityyppiin, mutta ne eivät muuta sen perusongelmaa. Suhdelot tiimeineen elävät elämiään yhteiskunnallisessa tyhjiössä. Kirjassa ei juuri puhuta lamasta, mielenterveysongelmista, työpaikkojen puutteesta, korkeista vuokrista, leikkauksista, köyhien nöyryyttämisestä, ympäristötuhoista, vaikutusmahdollisuuksien puutteesta, seksismistä, rasismista tai arjen väkivallasta.

Martela viittaa Buddhan opetukseen, jonka mukaan ulkoisen maailman sijaan meidän tulee keskittyä sisäiseen maailmaan. Onnellisuutemme kasvaa, kun muokkaamme olosuhteiden sijasta omaa tapaamme ja asennettamme olla tässä maailmassa.

Leikkauksia toteuttavien hallitusten, jatkuvasti nöyryyttävien viranomaiskohtaamisten tai kapitalismin mykkien pakkojen sijaan Martela etsii ihmisten ongelmille syitä asenteista, näkökulmista, lapsuudesta ja arvoista.

Ulkoiset ongelmat siirretään ihmisten sisäisiksi, ja julkilausutuista hyvistä aikomuksista huolimatta päädytään jälleen kerran syyllistämään ihmisiä yhteiskunnallisista ongelmista.

Talouselämä-lehdessä Martela käsitteli yhteiskunnallisia ongelmia vaatimalla ”uutta kapitalistista manifestia” talouskasvua edistämään. Kirjoituksen mukaan nykyaikainen kapitalismi perustuu vastakkainasettelujen sijaan ”joukkokukoistukselle”.

Pimpataan sut markkinakuntoon

Voi olla, että mielleyhtymä kertoo enemmän minusta kuin elämäntaito-oppaista, mutta Valonöörit toi heti mieleeni sutenöörit. On ehkä mautonta verrata filosofiasta nousevia konsulttimiehiä sutenööreihin, mutta toimissa on samoja piirteitä.

Sutenöörin eli parittajan tehtävä on tehdä tuotteesta houkutteleva, myydä sitä ja peittää pinnan alla mahdollisesti vallitseva raadollisuus. Vastaavasti konsulttifilosofit opettavat työntekijöille, miten myydä itseään työnantajille.

Toisaalta konsulttimiehet opettavat hallituksille, miten myydä leikkaukset ja heikennykset kansalaisille: palvelujen juustohöyläys on niiden ”parantamista”, yksityistäminen on ”rohkeaa valinnanvapauden lisäämistä”, ja yhteiskunnallisten asioiden sijaan keskitytään yksilöön. Konsultit silottelevat yhteiskunnallisia konflikteja ja epäpolitisoivat ongelmia siirtämällä ne arjen psykologiselle mikrotasolle.

Englanniksi parittaja on pimp, joka on tällä vuosituhannella alkanut tarkoittaa ”pimppaamista”, jonkin asian tuunaamista tyylikkäämmäksi ja suorituskykyisemmäksi. Sitähän konsulttifilosofit tekevät, tuunaavat yksilöistä suorituskykyisempiä työmarkkinoille ja vallanpitäjistä retorisesti sulavampia.

MTV:n Pimp My Ride -ohjelmassa tavisten autoja pimpattiin turbomonstereiksi, joissa oli jääkaapit, savukoneet ja sulkapalloverkot. Jälkikäteen paljastui, että todellisuudessa osalla pimpatuista autoista ei voinut ajaa. Sähköt riittivät jääkaappiin pariksi minuutiksi, ja kohtauksia kuvattiin yhä uudestaan, kun autojen omistajat eivät tuottajien mielestä riemastuneet pimppauksista riittävästi.

Minkälaiseksi tuunattu yhteiskunta konsulttifilosofien jäljiltä paljastuu?

Frank Martela: Valonöörit. Sisäisen motivaation opaskirja. Gummerus 2015, 308 sivua.