Helsingin kaupunki hääti vallatun Fastholman huvilan ja aloitti purkutyöt saman tien.

Helsingin kaupungin tilakeskus pyysi poliisilta virka-apua Fastholman vallatun huvilan tyhjentämiseen. Poliisi saapui huvilalle tiistaiaamuna kahdeksan jälkeen usean partion voimin, tunkeutui taloon ja käski valtaajien poistua.

– Suurin osa talossa olleesta väestä tuli pian talosta ulos, ihmisiltä kerättiin henkilötiedot mutta ei kiinniotettu. Sen jälkeen jouhat paimensivat väkeä poispäin talolta ja koko alueelta, lopulta Herttoniemen asuinalueelle johtavaan ylämäkeen asti. Taloon jäi vielä yläkertaan linnoittautuneina kolmisen henkilöä, joita poliiseilta kesti joitain tunteja kauemmin saada ulos, nyt he ovat kuitenkin jo kiinniotettuina, kertoo nimetön henkilö valtaajien käyttämällä Takku-sivustolla.

Helsingin Sanomien mukaan poliisi otti talosta kiinni neljä henkilöä ja sakotti heitä niskoittelusta. Loput valtaajat häädettiin puolen kilometrin päähän talosta.

Eero Nuotio Helsingin kaupungin kiinteistövirastosta kertoo, että purkutyöt aloitettiin välittömästi.

– Kiinteistölautakunta on päättänyt, että rakennus puretaan, ja rakennuksen purku on aloitettu tänään.