Pohjoismaista on viime vuosina siirretty valtavasti työtä Puolaan, jossa Nordealla työskentelee 700 ihmistä ja lisää palkataan jatkuvasti, kertoo nordealaisten Nousu-ammattiliiton lehti (Nousu 04/2014).
Eniten työtä häviää Suomesta. Nordean pääluottamusmiehen Paula Hopposen mukaan Suomessa riittäisi työntekijöitä, mutta Puolassa työvoimakustannukset ovat pienemmät.
Nordealaisen palkka on Nordea Operations Centressä (NOC) Puolassa vain hieman minimipalkkaa, joka on 1800 zlotya eli noin 420 euroa kuukaudessa, suurempi, eikä se vastaa alan keskipalkkausta. Muitakin ongelmia löytyy, muun muassa ruokatauot saavat kestää vain vartin.
NOC:n työntekijöillä ei ole omaa työehtosopimusta, koska heillä ei ole ammattiliittoa. Nordean ammattiliittojen yhteinen hallitus Nordea Union Board pyrkii kuitenkin perustamaan Puolaan sellaisen. Talokohtaiset ammattiliitot ovat Puolassa harvinaisia.