All Over Press

Norjalainen B2Holding osti vaasalaisen OK-Perintä Oy:n ja maksoi siitä Ralf ja Kaj Ollilalle noin 12 miljoonaa euroa. Tällainen pienehkö yrityskauppa kertoo siitä, että köyhien kiusaaminen ylijäreällä velkojen rahastuksella on tuottoisa business. Se myös kertoo, että velkojen perintätoimi on Suomessa siirtymässä raakaan ulkomaiseen omistukseen.

Velkojen pakkoperinnän kohteena ovat usein yhteiskuntamme köyhimmät ihmiset, jotka elävät pikavippi- ja ostovelkataloudessa.

Paljon isommista rahoista oli kysymys siinä kauppatapahtumassa 2000-luvun alussa, jolloin pankkikriisin jätteiden loppusijoituspaikkana toiminut valtion omistamaa roskapankki Arsenal möi sinne kerätyt 76 000 velkasaatavaa, yhteiseltä arvoltaan 12 200 miljoonaa markkaa, ulkomaisten sijoittajien omistamille Aktiv Hansa Oy:lle ja C&A Finland Oy:lle. Kauppahinta oli 600 miljoonaa markkaa (100 miljoonaa euroa), ja se oli vain viisi prosenttia näiden velkojen nimellisarvosta.

Molemmat ostajayhtiöt omisti norjalainen pörssiyhtiö, joka oli viime kädessä yhdysvaltalaisen Pra Groupin bulvaani.

Jo keskiajalla koronkiskontaa pidettiin suorana tienä helvetin ikuiseen piinaan.

Kaupan asiakirjat on julistettu salaisiksi.

Valtion tarkoitus ei ollut vain saada budjetin katteeksi tuo 600 miljoonaa, vaan Lipposen hallitus halusi yksityistää kotoisen pankkikriisimme jälkien siivoamisen yksityisille sijoittajille, jotka eivät tunne sääliä viedessään perintätoimet katkeraan loppuun saakka. Vastuunalaisena ministerinä Suvi-Anne Siimes perusteli kauppaa eduskuntakyselyn vastauksessa niin, että ”Aktiv-Hansa perii saataviaan aktiivisemmin kuin Arsenal” ja että ”velkojalla on oikeus kohtuullisen ajan yrittää periä velan pääoma korkoineen ja kohtuullisine perintäkuluineen”.

ILMOITUS

Suurin osa Arsenalin myymien velkojen maksuvelvollisista oli uskonut valtiovaltaan, joka oli luvannut, ettei tule devalvaatiota lisäämään pankinjohtajien heille tyrkyttämien valuuttalainojen markka-arvoa. Se tuli, koska sitä ei voitu välttää, ja velkapommi räjähti valuuttavelallisten käsiin.

Kuinka paljon onnellisempi olisikaan ollut näiden velallisten ja heidän takaajiensa elo ja olo Suomessa, jos velalliset olisivat silloin saaneet itse ostaa velkansa valtiolta kyseisellä viidellä (5) prosentilla niiden nimellisarvosta!

Liikevaihdosta lähes puolet voittoa

Lindorff Oy on yksi suurista perintäyhtiöistä. Se tekee likaista työtä sekä julkisen vallan toimijoiden (kunnat, yliopistot jne.) että yksityisten yhtiöiden puolesta perimällä velkasaatavia aivan hirmuiseen ylihintaan.

Vuonna 2013 Lindorff Oy tuotti 78 miljoonan euron liikevaihdolla 35 miljoonan euron voiton. Se oli yhtiölle verosuunnittelun raaka-ainetta jalostettavaksi edelleen veronkiertokäyttöön. ”Verosuunnittelu” on peitesana veronkierrolle, ja työnantajien EK:n mukaan veronkierto eli ”verosuunnittelu on yhtiöiden normaalitoimintaa” eikä sitä saa rajoittaa.

Perintäyhtiöiden voitot syntyvät niille maksamatta jääneistä laskuista. Mitä enemmän yhteiskunnassa on maksukyvyttömiä ihmisiä, sitä suurempia ovat perintäyhtiöiden voitot. Laskukausi ja lama ovat niiden korkeasuhdanne.

Monelle ylivelkaantuneelle kanssaihmisellemme perintäyhtiöissä moninkertaistuneiden velkojen maksu on mahdoton tehtävä. Ylisuurten velkojen aggressiivinen perintä tuhoaa heidän elämänsä.

Kohtuuttomia kuluja

Lain mukaan perintäfirma ei saa ”aiheuttaa velalliselle kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja taikka tarpeetonta haittaa”. Seuraavat perintätapahtumat ovat silti Suomessa laillisia.

Eräs henkilö oli jättänyt maksamatta lehtiyhtiölle 11,17 euroa. Lindorffille perittäväksi annettu 11,17 euroa oli kasvanut tässä perintäyhtiössä 153,57 euroksi.

Sama henkilö oli jättänyt maksamatta vähittäiskaupalle 10,93 euron suuruisen laskun. Lindorffille perittäväksi annettu 10,93 euroa oli kasvanut perintäyhtiössä 219,71 euron saatavaksi.

Hän oli myös jättänyt maksamatta samalle kaupalle toisenkin 10,93 euron laskun. Lindorffille perittäväksi annettu 10,93 euroa oli tässä tapauksessa kasvanut yhtiössä 183,33 euroksi.

Edelleen oli häneltä jäänyt maksamatta palveluja myyvälle yritykselle 14,51 euron suuruinen lasku. Lindorffille perittäväksi annettu 14,51 euroa oli kasvanut 196,19 euroksi.

Ja niin edelleen. Nämä esimerkkitapaukset, joiden saldoon lisätään korkoa korolle ja sen lisäksi – ja niitä enemmän – epämääräisiä perintäkuluja, ovat velalliselle sellaisia ”kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja” ja aiheuttavat hänelle ”tarpeetonta haittaa”, jotka laki kieltää teoriassa mutta sallii käytännössä.

Korko ja perintäkulut

Laissa kuluttajasaatavien perinnästä on kattosääntöjä, jotka asettavat näennäisiä rajoja perintäyhtiöiden ahneudelle.

Nämä rajat sallivat kuitenkin käytännössä ylivelkaisten ihmisten vähistä varoista toimeenpantavat pakko-otot perintäyhtiöiden sijoittajien hyväksi, kun valtiovalta sponsoroi yhtiöitä pakkotoimin eli ulosoton uhalla ja ulosottomiesten avustuksella.

Esimerkiksi edellä mainituissa neljässä tapauksessa maksamattomia laskuja oli yhteensä 48,54 euron arvosta. Tälle summalle oli vuosien mittaan kertynyt lain sallimia viivästyskorkoja yhteensä 296,82 euroa ja lain sallimia perintäkuluja 408,94 euroa.

Oli tapahtunut niin kuin Raamatun kertomuksessa, jossa viisi leipää ja kaksi kalaa riitti ruokkimaan viisituhatta miestä. Tässä tapauksessa 48,54 euron velat olivat muuttuneet 705,76 euroksi ruokkimaan Lindorffin pääomistajan 3,5 miljardin sijoituspääomia.

Perintäyhtiöt koronkiskureina?

Jo keskiajalla koronkiskontaa pidettiin suorana tienä helvetin ikuiseen piinaan.

Suomen rikoslakikin tuntee koronkiskonnan: ”Joka käyttämällä hyväksi toisen taloudellista tai muuta ahdinkoa, riippuvaista asemaa, ymmärtämättömyyttä tai ajattelemattomuutta jonkin sopimuksen tai muun oikeustoimen yhteydessä hankkii tai edustaa itselleen tai toiselle taloudellista etua, joka on selvästi epäsuhteessa vastikkeeseen, on tuomittava kiskonnasta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

Kiskonnasta tuomitaan myös se, ”joka luotonannossa ottaa tai edustaa itselleen tai toiselle korkoa tai muuta taloudellista etua, joka on selvästi epäsuhteessa luotonantajan suoritukseen”.

Perintäyhtiöiden liikevoitot (turpe lucrum) ovat häpeämättömän suuria ja perustuvat ylisuurten korkojen ja perimiskuluina esitettyjen kiskurikorkojen laillistamiseen.

Lain mukaan ”perinnässä ei saa käyttää hyvän perintätavan vastaista tai muutoin velallisen kannalta sopimatonta menettelyä” ja ”perinnässä on suhtauduttava vastuullisesti maksujärjestelyihin”. Vastuu on kuitenkin vain velallisella, joka vastaa yhtiöiden voittojen kasvusta kaikella sillä, mitä hänellä on.

Rahat veroparatiiseihin

Lindorffin omistus muuttui viime kesänä. Sen omistajat (ruotsalaisten Wallenbergien) sijoitusyhtiö Investor AB ja norjalainen Altor möivät yhtiön veroparatiisista hallinnoidulle ja ylisuurista voitoista innostuneelle rahastolle. Sen pääomistaja on nyt pääomasijoitusyhtiö Nordic Capital, ja vanhat omistajat ovat vielä vähemmistöomistajia.

Nordic Capital kertoo nettisivullaan, että sen ”pääomarahastot ovat sijoittaneet keskikokoisiin yrityksiin pääasiassa Pohjoismaissa vuodesta 1989. Nordic Capital luo arvoa omistuksissaan sitoutuneen omistajuuden, kohdennetun strategisen kehitystyön sekä operatiivisen toiminnan parantamisen kautta. Uusin rahasto, Nordic Capital Fund VIII, on kooltaan 3,5 miljardia euroa ja siihen ovat sijoittaneet pääasiassa kansainväliset institutionaaliset sijoittajat kuten eläkerahastot. Nordic Capital -rahastot sijaitsevat Jerseyssä ja rahastoja hallinnoi NC Advisory -yhtiöt Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa, Norjassa, Saksassa ja Englannissa.”

Jersey on tunnettu veroparatiisi, ja sen kautta kierrätetyistä Nordic Capital Fund VIII:n voitoista hyötyy myös suomalainen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, joka on rahaston sijoittajia. Ilmarisen kautta ylivelkaantuneet kanssaihmisemme maksavat eläkkeitä myös Suomen suurituloisimmille yritysjohtajille, joiden yritysten normaalitoimintaa on verosuunnittelu eli veronkierto.

Lähitapiola ja Kuntien eläkevakuutus (Keva) ovat sijoittaneet varojaan Lindorffin entisen pääomistajan ja nykyisen vähemmistöosakkaan Altorin rahastoihin (ja pääsivät sillä tavalla osallisiksi siitä myyntivoitosta, jonka Altor sai Lindorffin myynnistä).

Iltalehden veroanalyysi

Iltalehdessä tilintarkastusammattilainen Pauli Vahtera on käynyt läpi Lindorffin taseet (viimeksi vuodelta 2011), ja hän päätyi silloin toteamaan, ettei Lindorff ole maksanut Suomeen juuri lainkaan veroja. Verojen alhaiseen määrään ovat vaikuttaneet ennen muuta konserniavustukset ja Suomesta ulos maksettavat korkeat korot.

Lindorff Group Ab:n sivuliike Suomessa oli vuonna 2008 ostanut itseltään Lindorff Finland Oy:n 162 miljoonalla eurolla. Kauppaa varten konserni oli järjestänyt itseltään itselleen 174 miljoonan euron lainan. Sen ansiosta Suomen sivuliike on voinut maksaa ulkomaille vuodesta toiseen 15 miljoonan euron korkoja, joilla konsernin tulosta on siirretty pois Suomesta.

Voittoja siirrettiin eteenpäin myös korkojärjestelyillä. ”Suomessa maksuvaikeuksissa olevilta kansalaisilta ja yrityksiltä kerätyt voitot ja verot siirtyivät lahden yli Ruotsiin ja sieltä ties minne.”

Velkanälkäisten perintäalan haikalojen raharavintoa ovat Suomen köyhät, joihin kohdistuvilla pakko-otoilla sijoittajat saavat rahoilleen aina vain entistä suuremman tuoton.

Perintäala on ulkomainen mätäpaise Suomen taloudessa, ja se on puhkaistava.