Mia Haglund

Sosiaalikeskuksen lakkauttaminen sytytti talouskurin vastaisen kapinan Barcelonassa. Mia Haglund raportoi viikonlopun tapahtumista.

Barcelonassa on marssittu jo päiviä puretun sosiaalikeskuksen puolesta, ja lauantaina mellakat leimahtivat väkivaltaisiksi.

Lontoossa viimeiset neljä vuotta työskennellyt Naiara Garcia seurasi tapahtumia ravintolasta.

– Tänään kyse on sosiaalikeskuksesta, mutta se oli vain kipinä, joka laukaisi nämä tapahtumat.

Erityisesti nuoret ovat pettyneitä politiikkaan ja siihen, miten tulevaisuus tuntuu kadonneen kokonaan.

Espanjan nuorisotyöttömyys oli joulukuussa yli 53 prosenttia. Sivussa seuranneiden kaupunkilaisten yhteinen näkemys oli, että mellakat johtuvat pitkittyneestä talouskuripolitiikasta.

– Ihmiset ja erityisesti nuoret ovat pettyneitä politiikkaan ja siihen, miten tulevaisuus tuntuu olevan kadonnut kokonaan, Naiara Garcia sanoo.

ILMOITUS

Paikallisten La Vanguardia ja El Periodico -lehtien mukaan mielenosoitukseen osallistui 3000 – 4000 ihmistä. Mielenosoittajien itsensä mukaan osallistujia oli jopa 20 000, lehdet kertoivat.

Eri lähteiden mukaan noin 60 ihmistä on pidätetty.

Kiviä, pamppuja ja kumiluoteja

Mellakkapoliisi hajotti mielenosoituksen, yhteenottojen jälkeen. Useita mielenosoittajia otettiin kiinni ja ammuttiin kumiluodein.

Kadun keskellä paloi kasa roska-astioita. Pyörätelineissä olevien pyörien etupyörät olivat osin sulaneet. Yhteensä roska-astioita paloi arviolta kymmeniä, ja sankka tumma savu peitti kaupungin turistikeskustaa.

Roskasta ja roska-astioista rakennetut roviot muodostivat ketjun Avenida de Drassanes -kadulle.

Mellakkavarusteissa olevat poliisit ryntäsivät kohti mielenosoittajien rivistöä kaupunginosan pääkadulla Rambla de Ravalilla. Mielenosoittajat kivittivät poliisiautoja, ja poliisi vastasi pampuilla.

Kadun kulmassa teleskooppipampuin varustautuneet nuoret miehet suojasivat toisia mielenosoittajia. Poliisi rynnisti päin joukkoa, jota piirittivät myös valokuvaajat ja toimittajat.

Keskustan Ramblas-turistikatu oli suljettu, ja poliisiautot sulkivat sivukatuja useiden korttelien päässä Ramblasista.

Mossos-poliisiosaston autoja oli liikkeellä kymmeniä ja ainakin kaksi helikopteria kaarteli kaupungin keskustan yläpuolella.

Rambla de Raval -kadun reunustojen ravintolat olivat sulkeneet ovensa, ja asiakkaat kurkistelivat puistokadun keskellä käytyjä poliisien ja mielenosoittajien yhteenottoja.

”Poliitikot ovat pilanneet asiat”

Ravalissa sekä mielenosoitukseen osallistujat että sivustakatsojat olivat yhtä mieltä ainakin kahdesta asiasta:

Siitä, että poliisin vastaus mellakoihin oli ylimitoitettu ja että mielenosoituksissa oli kyse talouskurin luoman pahoinvoinnin purkautumisesta.

– Ystäväni ovat muuttaneet ulkomaille töihin, ja moni tästäkin porukasta tekee töitä käytännössä ilmaiseksi, tyylikkäässä baariasussa iltaa viettänyt Pedro Monteiro sanoi Rambla de Ravalilla.

Baarin edustalla yhteenottoa seurannut Inekseksi esittäytynyt nainen vyörytti vastuun poliitikoille.

– Poliitikot ovat pilanneet asiat. Köyhemmiltä otetaan ja nuoret kärsivät. Tämä on seurausta siitä eikä muuta.

Santsin alueella Barcelonassa sijaitseva Can Vies -sosiaalikeskus on ollut valtaajien hallussa 17 vuotta. Nyt kaupunki haluaa purkaa keskuksen.

Perjantaina Barcelonan paikallishallinto ilmoitti kuitenkin keskeyttävänsä päätöksen toimeenpanon ”keskusteluilmapiirin parantamiseksi”.