Jussi Marttila on päälle kolmekymppinen turkulainen uskontotieteen opiskelija, joka on palannut yliopistolle yrittämisen ja työelämän jälkeen. Hän on myös aina ollut köyhä. Keväällä Marttila kirjoitti siitä yhteiskunnalliselle Revalvaatio-verkkosivulle.
”Sinä elät muutamalla satasella kuukaudessa – koko loppuelämäsi. Tarpeeksi, jotta pysyt elossa, mutta liian vähän, että pystyisit elämään.”
Masennus on uusi realismi -otsikoitua tekstiä jaettiin Facebookissa yli 4000 kertaa. Moni tunnisti siitä itsensä.
Eihän sillä työn kanssa mitään tekemistä ole, kuka menestyy ja kuka ei.
– Inspiraatio tuli siitä, että ihmiset eivät yleensä kirjoita sellaista, koska köyhyys on häpeä. Kauhean moni ei ylipäätään jaksa kirjoittaa, koska köyhänä oman tilanteen miettiminen ei yleensä johda mihinkään muuhun kuin pahaan mieleen.
”Millaista on sisäistää se että asiat eivät koskaan tule muuttumaan paremmiksi? Ei erityisen mukavaa. Mietin joskus, mikä saa muut ihmiset jaksamaan, enkä keksi vastausta.”
Ruumiinavaus elävälle
Kommentit Marttilan tekstin perässä ovat tuttuja jokaiselle köyhyydestä kirjoittavalle. Rimpsu sekä hyvän- että pahantahtoisia neuvoja, mitä hänen pitäisi tai olisi pitänyt tehdä tai jättää tekemättä.
– Tiedostin sen kirjoittaessani, ei se yllättänyt. Ihmiset laittavat kaiken mikroskoopin alle, että mikset tee tuota, oletko tätä yrittänyt. Vallitsee sellainen käsitys, että köyhän pitää toimia elämän joka osa-alueella täydellisesti, elää sellaista helvetin Niksi-Pirkka-elämää. Että jos ei ole varaa Bilteman nailonköyteen, niin hirtä ittes sukkahousuihin.
Itse Marttila olisi jättänyt kommentit julkaisematta.
– Ei minua kiinnosta käydä dialogia omasta elämästäni tuntemattomien kanssa. Siellä oli näitä kommentteja, että mikset keitä kotona kahvia.
Puheeseen tulee pitkä tauko.
– Niinhän minä teen. En oikeastaan tiedä, miksi jaksan lähteä selvittelemään tätä julkisesti. Luulen, että olen jollain tavalla tyhmä.
Sivumennen Marttila toteaa, että haastatteluhetki on aiheen kannalta hyvä. Työttömyyskorvaukset tulevat vasta parin päivän päästä ja tilillä on noin viisi euroa.
Parempi olla olematta
Köyhyyttä kokematon ei ymmärrä, ettei köyhällä ole varaa tehdä järkeviä ratkaisuja.
– Rahaa ei mene mitenkään tasaisesti. Jos järkeistää kaiken rahankäyttönsä, ei voi tehdä yhtään mitään, paitsi nukkua, syödä ja katsoa telkkaria. Sellainen käy mielenterveyden päälle. Ei ole sattumaa, että monet köyhät harrastavat nettipelejä.
Suhteellisen halvalla voi pelata niin paljon kuin pää kestää, se antaa hetken irtautumisen arjesta ja mikä tärkeintä, kotoa ei tarvitse liikkua, koska liikkuminen maksaa.
– Pelkästään, vaikka kävelee enemmän hoitaessaan asioitaan, se tarkoittaa, että pitää syödä enemmän.
Sama koskee myös liikunnan harrastamista.
– Aina sanotaan, että voihan sitä harrastaa vaikka juoksemista tai osallistua yhdistystoimintaan, mutta ei voi. Kaikkeen sellaiseenkin menee käsittämättömästi rahaa, mitä ei yleensä edes ajattele. Silloin voi olla tyytyväinen itseensä, kun ei ole tehnyt mitään.
Siis aivan päinvastoin kuin keskiluokalla. Köyhä voi onnitella itseään, kun on onnistunut olemaan mahdollisimman vähän olemassa.
– Köyhänä myös sosiaalinen elämä jää tosi ohueksi.
Puolen puupennin neuvot
Moralismin sävyttämää keskustelua välttääkseen Marttila ei kertonut kirjoituksessaan mitään siitä, miten hän on tilannettaan yrittänyt parantaa ja yrittää koko ajan.
– En tarkoituksella maininnut yhtään niistä asioista. Fakta on se, että olen sen verran toimintakykyinen, että todennäköisesti pystyn ratkaisemaan oman tilanteeni jollain tavalla. Mutta on niitä tyyppejä, jotka eivät siihen pysty koskaan, ja ne eivät tasan ala siitä kirjoittamaan, koskaan.
Marttila halusi välttää moralisoinnin heitä kohtaan.
– Se oli sellaista hauskaa psykologista testiä. Ne asiat, joita ihmiset käskevät minun tekemään, ovat asioita, joita teen. Eivät ne ole mitään itämaan tietäjiä, jotka osaavat sanoa, että kannattaa hei hankkia joku koulutus.
Marttila toivoo, että köyhyydestä voitaisiin joskus keskustella ilman moralismia. Hän uskoo sen tapahtuvan sitten, kun nykyistä suurempi osa keskiluokasta on pudonnut köyhyyteen.
Yrittäminen oli virhe
Miksi Marttila sitten katsoo olevansa köyhä?
– Tietenkin siihen vaikuttaa oma työväenluokkainen tausta, ei ole kontakteja. Olen myös tehnyt huonoja ratkaisuja, kuten yrittämisen. Ja menin työelämään, koska ei ollut rahaa ja keskeytin opiskelun sen vuoksi. Sitten sain duunista kenkää ja putosin täysin tyhjän päälle.
Normaalit yritykset hankkia toimeentuloa voivat köyhälle olla anteeksiantamattomia virheitä.
– Köyhyys on sattumaa. Koska eihän sillä työn kanssa mitään tekemistä ole, kuka menestyy ja kuka ei.
Marttilan mukaan vallanpitäjät vievät konkreettiset ongelmat väkisin abstraktille tasolle.
– On jotenkin absurdia, että puhutaan syrjäytyneistä ikään kuin näissä ihmisissä olisi jotain vikaa. Kukaan ei sano, että ihmisten ongelma on se, ettei niillä ole vittu rahaa! Aina pitää olla joku Aisopoksen eläintarina köyhyydestä.
Tukien haku käy työstä
Köyhän koko elämä pyörii toimeentulon ympärillä.
– Se syö aika hyvin ihmisen energiat pelkästään se tilanne, ettei rahantulo ole koskaan varmaa. Itselläni oli sen verran hyvä tuuri, että sain sentään työttömyyskorvauksen tapeltua itselleni. Ennen sitä olin ilman tuloja kahdeksan kuukautta. Toimeentulotuen saaminen on helvetin hankalaa.
Kaikkien vaadittavien kopioiden ja tositteiden jättäminenkin maksaa. Marttila epäilee, ettei moni uskalla puhua tukien saamisen vaikeudesta, koska pelkää niiden saamisen hankaloituvan entisestään.
– Ja se lienee ihan totta.
Hän toteaa olevansa kuitenkin monia muita paremmassa asemassa sikäli, että on terve.
– Ei minulla ylipäänsä ole muita ongelmia kuin se, ettei minulla ole rahaa.
Työssäkäyvä köyhälistö
”Mitä me 800 000 pienituloista oikeastaan täällä teemme? Emmekö voisi vain kaikki todeta tosiasioita ja lähteä oman käden kautta, koska meidän asemamme ei koskaan ole muuttumassa.”
Marttila näkee, ettei nykyinen järjestelmä kykene ratkaisemaan hänen tilanteeseensa liittyviä yhteiskunnallisia ongelmia.
– Meillä on enemmän työttömiä kuin on töitä. Se on niin selvä yhtälö, ettei sitä voi ratkaista millään aktivointitoimenpiteillä tai vastikkeellisella sosiaaliturvalla, eivät ne luo lisää töitä eivätkä vähennä köyhyyttä yhtään.
Toinen ongelma on, ettei monilla tarjolla olevilla töillä elä.
– On aivan helvetisti tarjolla sellaisia mukamas-työpaikkoja, joista nettosaldona et tienaa mitään. Meille on syntymässä sama töissä käyvä köyhälistö kuin Yhdysvalloissakin, että duunin lisäksi pitää käydä sossun luukulla.
Marttilan mukaan nykyinen tilanne on tietoisen politiikan tulos.
– Alkoholipoliittisessa keskustelussa aina kauhistellaan, että niin ja niin moni kuolee sen vuoksi. Mutta joka ainoa kansanedustaja, joka tekee tiettyjä poliittisia päätöksiä, aiheuttaa sen, että ihmisiä ihan oikeasti kuolee.
Köyhyys patologisoidaan
”Haluaisin itse ajatella, että kun ei ole kunniaa eikä mitään menetettävää, pitäisi voida sanoa kovaan ääneen, miten huonosti asiat ovat.”
Marttila ei siedä sitä, ettei asioista voida puhua niiden oikeilla nimillä.
– Ihminen on tosi helppo leimata tässä yhteiskunnassa hulluksi tai radikaaliksi pelkästään siksi, että hän toteaa oman tilansa luonteen. Että olet varmaan masentunut, sinun pitäisi laittaa pääsi kuntoon. En minä edes ole masentunut. Olen tietoinen tilanteestani ja toimintakykyinen. Se, että koen tilanteen olevan paska, niin – ”ota pilleri”.
Hän haluaa korostaa, että köyhyys ei poistu niin kauan kuin se nähdään yksilön ongelmana.
– Lisäksi on ilmiselvää, ettei mikään käynnissä oleva poliittinen toimenpide pysty ratkaisemaan näitä ongelmia mitenkään. Pari vuotta sitten luokkasodan huutaminen oli ehkä jonkintasoinen vitsi. Nyt se ei enää ole.
Kursivoidut kohdat ovat lainauksia Jussi Marttilan Masennus on uusi realismi -kirjoituksesta, joka julkaistiin Revalvaatio-verkkolehdestä 15. huhtikuuta.