Tupa oli täynnä, Jussi Ahokkaan ja Lauri Holapan Rahatalous haltuun – Irti kurjistavasta talouspolitiikasta -kirjan julkaisutilaisuudessa Helsingin yliopistolla keskiviikkona.
– Kirja syntyi tarpeesta vastata kahteen huutoon. Halusimme sekä osallistua akateemisen taloustieteelliseen että konkreettiseen talouspoliittiseen keskusteluun. Se on poikkeuksellisen yksiäänistä ja uusklassista, kertoi Holappa.
Holapan mukaan tekijöiden tavoitteena on ollut hybridi, joka on samaan aikaan tietokirja laajalle yleisölle ja tieteellinen puheenvuoro.
Neutraalia taloustiedettä ei ole
– Yksiäänisyys on ongelma, koska kaikki yhteiskuntatutkimus on ideologista. Julkisessa keskustelussa ei ymmärretä sen näkökulmaluonnetta, vaan kunnioitetaan ”talousviisaita” tai ”talousmiehiä”, joiden kuvitellaan olevan objektiivisen, neutraalin tiedon hallitsijoita.
Todellisuudessa taloustieteen eri koulukunnista kuuluu julkisessa keskustelussa vain uusklassinen taloustiede. Tämä on myös demokraattinen ongelma.
– Se määrittää poliittisen keskustelun reunaehdot. Päättäjät eivät voi edes kuvitella vaihtoehtoja.
Myöhemmin Holappa käytti esimerkkinä puhetta ”kestävyysvajeesta” ja sen ”umpeen kuromiseksi” välttämättöminä esitetyistä leikkauksista.
– On vain kaksi leiriä, vähemmän ja hitaammin sopeutuksia kannattavat vastaan kertarysäys.
Kirjassa monet kyseenalaistamattomiksi totuuksiksi niin kansan kuin poliittisen ja taloudellisen eliitinkin suissa päätyneet hokemat ammutaan siististi analysoiden alas.
Näihin kuuluu myös niin sanottu hyödykerahatarina, kuvitelma luonnontilaisena pidetystä vapaasta vaihdosta yksilöiden välillä. Sellaista ei kirjoittajien mukaan historia tunne. Niin ikään velka on rahaa vanhempi keksintö.
Kokonaiskysyntä on unohdettu
Teoksen analyysi nojaa jälkikeynesiläiseen talousteoriaan, joka korostaa kokonaiskysynnän merkitystä kapitalistisessa talousjärjestelmässä. Holapan mukaan se on ainoa järjestäytynyt ja pitkälle kehittynyt koulukunta uusklassisen lisäksi.
Kirjassa perustellaan askel askeleelta, miksi uusklassinen vyönkiristykselle ja työn tarjonnan lisäämiselle rakentunut talouspolitiikan suuntaus on virheellinen.
Rahataloudellinen traditio korostaa kokonaiskysyntää ja rahan velkaluonnetta. Jos kokonaiskysyntää ei kyetä takaamaan, syntyy työttömyyttä, joka hidastaa talouskasvua.
OECD-maissa on 90-luvulta asti haluttu tulkita työttömyys tarjontaongelmaksi. Kuitenkin Suomen tehtyä talouspoliittisen täyskäännöksen pois investointivetoisesta kasvustrategiasta on rakenteellinen työttömyys vakiintunut korkealle tasolle.
– Emme halua väheksyä tarjontatekijöiden merkitystä, molemmat on otettava huomioon. Esitämme myös malleja inflaation hillitsemiseksi, Holappa huomautti.
Täystyöllisyys yhä hyvä tavoite
Jussi Ahokas keskittyi puheenvuorossaan siihen, miten kysyntätekijät otettaisiin paremmin huomioon käytännössä.
– Täystyöllisyyttä kannattaa yhä tavoitella. Se tarkoittaa, ettei kukaan ole vastentahtoisesti työttömänä. Se on kova tavoite ja muutos nykytilanteeseen ja vaatii siksi kovia keinoja.
Täystyöllisyys tarkoittaisi myös työn uudelleen määrittelyä ja sen tasaisempaa jakamista. Aikaa jäisi muullekin kuin työlle. Myös taloudelliseen vakauteen tulisi pyrkiä.
– Finanssikriisi on aiheuttanut reaalitalouden kriisin, joka puolestaan on aiheuttanut sosiaalisen kriisin. Nykyinen talouspolitiikka ei ole kyennyt näihin vastaamaan.
Ahokkaan mukaan valuuttajärjestelmän mahdollistamaa taloudellista epätasapainoa voi tuskin korjata sen sisällä.
– Talouspoliittisessa ohjelmassa ajatellaan Suomi osaksi euroaluetta ja sen politiikkaa. Peruslähtökohtamme on, että velkakirjamarkkinoiden valtaa yli talouspolitiikan on kavennettava.
Työtakuu, muttei työpakkoa
Ahokas kävi kirjassa esitetyn talouspoliittisen ohjelman lyhyesti läpi.
Valtioita on tuettava epävarmoissa tilanteissa, mikä laajentaa pelivaraa yhteiskuntapolitiikassa. Kysyntää on säädeltävä julkisilla tulonsiirroilla, mikä tarkoittaa käytännössä nykyistä laajempaa valtiota.
Vastasyklisellä investointipolitiikalla luodaan uusia tuotantorakenteita ja kysyntää. Se tarkoittaisi myös tuotannon järkevöitymistä ja rakenteiden vakauttamista, laadullisia tavoitteita kokonaiskysynnän rinnalla.
Tulonjakoa on tasattava, koska pienituloisimmat laittavat kulutukseen suurimman osan tuloistaan. Tämä lisää myös yhteiskunnallista vakautta ja hyvinvointia.
– Jos nämäkäään eivät johda täystyöllisyyteen, luodaan työtakuuohjelma, jossa valtio työllistää loput halukkaat demokraattisesti sovitulla minimipalkalla, jolloin kitkatyöttömyydestä ei muodostu pitkäaikaista.
Malli on jotakuinkin vastakkainen vastikkeelliselle sosiaaliturvalle.
– Ja koska kapitalismin logiikan mukaisesti inflaatiopaineet voimistuvat, on verotuksellisin toimin rankaistava yrityksiä liian suurista palkankorotuksista tai mieluummin sidottava palkankorotukset yleiseen tuottavuuskehitykseen.
”Ihan totta”, kehui Vartiainen
Julkaisutilaisuudessa kuultiin myös Ilmarisen johtajan Jaakko Kianderin ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtajan Juhana Vartiaisen kommenttipuheenvuorot.
Ahokkaalle ja Holapalle jokseenkin vastakkaista talouspoliittista laitaa edustava Vartiainen kehui kirjaa sujuvasti ja selkeästi kirjoitetuksi tietokirjaksi, jonka keskeiset väitteet ovat ”ihan totta”.
– Kirjasta oppii paljon muutakin kuin jälkikeynesiläisyyttä. Se on hienosti ja pedagogisesti esitetty ja argumentoitu.
Vartiainen asemoi itsensä ja taloustieteen valtavirran totuttua lähemmäs jälkikeynesiläisyyttä – tai kirjoittajat lähemmäs valtavirtaa. Hänen mukaansa erot eivät ole niin suuria.
– Muut vaeltavat pimeydessä ja te olette niitä valon nähneitä alkukristittyjä. Ette te niin yksin ole, hän piikitteli.
– Mielelläni näkisin, että kokonaiskysyntä huomioitaisiin tai jälkikeynesiläisyys olisi suosiossa. Ihan todella paljon mieluummin olisin mainstreamia kuin marginaalia, vastasi Lauri Holappa.
Työttömien joukko piiskana
Kritiikkiäkin tuli. Kirjoittajien esittämä malli olisi Vartiaisen mukaan ”äärimmäisen vaativa” nykyiselle poliittiselle järjestelmälle, joka ei hänen mukaansa ole siihen kyllin kehittynyt.
– Tämän analyysin valossa myös koko rahaliitton on järjetön. Pahin kipukohta on kuitenkin NAIRU.
Se tarkoittaa makrotaloustieteessä alhaisinta työttömyysasteetta, johon on mahdollista inflaatiota kiihdyttämättä päästä.
– Törmäämme resurssirajoitteisiin, kun palkat alkavat nousta liikaa. Kuuden prosentin työttömyydellä palkankorotukset nousevat liian nopeasti ja kilpailukyky heikkenee. Työttömien joukko ei enää toimi piiskana ja palkkajarruna, jos työttömille luvataan töitä kunnalta.
Vartiainen uumoili sellaisen tilanteen pelottavan myös ammattiliittoja, koska minimipalkka olisi joka tapauksessa taattu.
Ruotsilla saman verran alijäämää
Jaakko Kiander totesi, että OECD-maissa NAIRU:t ovat ”hatusta vedettyjä”, mutta niillä on iso poliittinen merkitys. Kaikkiaan hän kuvaili teosta hyvin kirjoitetuksi ja erinomaiseksi tietokirjaksi.
– Kirjan pointit ovat hyvinkin ajankohtaisia, kun euro- ja finanssikriisi ovat tässä olleet käsillä hyvän tovin.
Kianderin mukaan kirja kuvaa hyvin, miten maailma pyörii. Se selittää, mitä raha on ja mistä se tulee. Valtavirtaista talousteoriaa koko kysymys ei juuri kiinnosta.
Kiander huomautti, että USA on käytännön talouspolitiikassaan ollut viime vuosina lähempänä jälkikeynesiläisyyttä kuin Eurooppa.
– Samanlainen sopeutuminen Suomen kaltaisessa pienessä maassa on vaikeaa, kun ollaan sitouduttu EU:n tasolla. Ruotsilla esimerkiksi on alijäämää saman verran kuin Suomella, mutta suhtautumistapa on toinen. Ei siellä ole kriisiä. Meillä liikkumavaraa ei ole.
– Kansallisvaltiorajoite on totta. Poliittista perspektiiviä euroalueen kokoiseksi laajentamalla päästäisiin varmasti parempiin lopputuloksiin, totesi Jussi Ahokas.
Lauri Holappa muistutti, etteivät huonot instituutiot ole syy heittäytyä ”herran haltuun”.
– Se, ettei ole rahapoliittista suvereniteettiä, ei tarkoita, että kannattaisi tehdä vielä mielettömämpää politiikkaa.
Jussi Ahokas ja Lauri Holappa: Rahatalous haltuun. Like 2014. 400 sivua.
Sunnuntaina kello 13 Kansan Uutisten verkkolehdessä kerrotaan John Quiggin kirjasta Zombitalous.