Viivi Lindholm

Hannah Arendt

Syntyi 14. lokakuuta 1906 saksanjuutalaiseen perheeseen, varttui Königsbergissä, nykyisessä Kaliningradissa.

Opiskeli Saksassa Heideggerin, Husserlin ja Jaspersin oppilaana.

Muutti 1933 lyhyen vangitsemisen jälkeen Ranskaan, jossa osallistui useiden juutalaisjärjestöjen toimintaan.

Onnistui 1941 täpärästi paeta Yhdysvaltoihin, jossa myöhemmin toimi professorina Chicagossa ja New Yorkissa.

Teoksissaan hän tutki muun muassa valtaa, auktoriteettia ja totalitarismia.

ILMOITUS

Kuoli 4. joulukuuta 1975 New Yorkissa.

Hannah Arendtin mukaan terrori voi hallita ehdottomasti vain ihmisiä, jotka elävät
eristettyinä toisiaan vastaan.

Toukokuun 9. päivänä tuli kuluneeksi 68 vuotta siitä, kun natsit allekirjoittivat antautumissopimuksensa länsiliittoutuneille ja Neuvostoliitolle.

Natsismi, rasismi ja fasismi eivät kadonneet vaan piiloutuivat maan alle odottelemaan otollisempia aikoja uusien kapitalismin liikatuotannon aiheuttamien talouspulien tiimoilta.

Ovathan rasismi ja fasismi kapitalismin maastovaihde, jota työnantajat käyttävät työvoiman hinnan alentamiseen ja työntekijöiden oikeuksien polkemiseen.

Saksalainen, juutalaistaustainen filosofi ja politiikan teoreetikko Hannah Arendt (1906–1975) analysoi tuoreeltaan natsien nousun aiheuttamia kauhuja vuonna 1951 ilmestyneessä suurteoksessaan Totalitarismin synty, joka vihdoin ilmestyi suomeksi.

Rasismi on oikeiston vastalause tasa-arvoon pyrkivälle demokratialle. Rasisti ei kurkota kohti todellisuutta tai tosiasioita vaan yrittää paeta rotuoppien harhakuvien tuottamiin alistamissatuihin, jotka antavat hänelle luvan asettua herraksi toisten yläpuolelle.

Totalitarismi ei ollut pelkästään natsien perisynti. Arendt vertailee Stalinin ajan Neuvostoliiton totalitarismia natsien kehitelmiin.

Hänen mukaansa natsismin ja kommunismin ideologiset sisällöt erosivat toisistaan, mutta ideologioiden muodon, loogisten johtopäätösten ja poliittisen järjestelmän käytännön toteutuksen suhteen ne olivat hyvin samankaltaisia.

Hitler ihaili Stalinia ja Stalin piti Hitleriä ainoana luottomiehenä maailmassa. Ainoa mies, jota kohtaan Hitler tunsi ”varauksetonta kunnioitusta”, oli ”nero Stalin”:

”Stalinin ja Venäjän hallituksen tapauksessa meillä ei ole runsasta dokumenttiaineistoa, joka on saatavilla Saksasta. Hruštšovin 20. puoluekokoukselle pitämästä puheesta lähtien olemme kuitenkin tienneet, että Stalin luotti vain yhteen mieheen, ja se oli Hitler.”

Toisistaan eristetyt yksilöt

Pienissä yhteisöissä ja vähäväkisissä valtioissa totalitarismin nousu on vaikeampaa kuin runsasväkisissä suurvalloissa tai -kaupungeissa.

Vuonna 1840 ainoastaan Lontoo ja Pariisi olivat miljoonakaupunkeja, vuonna 1914 miljoonakaupunkeja olivat myös Berliini, Wien, Pietari ja Moskova.

Suurteollisuuden synnyttämien suurkaupunkien juurettomuus teki ihmisistä persoonattomia ja nimettömiä, heillä oli heikommat siteet perheeseen ja kirkkoon kuin maaseudulla.

Kyky ja halu toisten auttamiseen väheni. Kapitalismin ulospotkimat nälkäiset, työttömät ja onnettomat saattoivat odottaa hyvin vähän lohtua naapureiltaan. Poliisista tuli yhä näkyvämpi ihmisten välisten ristiriitojen selvittelijä ja sovittelija.

Ihmisten välisen henkilökohtaisen vuorovaikutuksen korvasi sensaatiolehdistö. Alkoi vilkas mielipiteiden, aatteiden ja ideologioiden muodostamisen aikakausi, joka kylvi myös rasismin ja totalitarismin siemenet.

Eristäminen totalitarismin esiaste

Arendtin mukaan terrori voi hallita ehdottomasti vain ihmisiä, jotka elävät eristettyinä toisiaan vastaan. Kaikkien tyrannihallitusten ensimmäisiä tehtäviä on eristää ihmiset toisistaan:

”Eristäminen on ikään kuin totalitaarisuuden esiaste. Sen tunnusmerkkinä on kyvyttömyys ”toimia yhdessä”, kun valta syntyy aina ihmisistä, jotka toimivat yhdessä. Eristetyillä ihmisillä ei määritelmän mukaan ole valtaa. Eristäminen ja voimattomuus eli täydellinen toimintakyvyttömyys ovat aina olleet ominaista tyrannioille.”

Arendtin mukaan se, mitä politiikan piirissä kutsutaan eristämiseksi, kutsutaan sosiaalisessa kanssakäymisessä yksinäisyydeksi.

Totalitaarisen vallan ihanne ei ole vakaumuksellinen natsi eikä vakaumuksellinen kommunisti, vaan eristynyt ja yksinäinen ihminen, jolle faktan ja fiktion tai oikean ja väärän välistä eroa ei ole enää olemassa.

Näin voi käydä maailmassa, jonka pääarvot määrää työ, missä kaikki ihmisen toiminta on muutettu raadannaksi.

Silloin yksilöllä ei ole jäljellä muuta kuin työn vaiva, eloonjäämisen ponnistelua, ja yhteys ihmistekoiseen maailmaan on poikki.

Yksilö kokee olevansa maailmassa juureton ja kaikille tarpeeton. Nämä tuntemukset ovat olleet ihmismassojen kirouksena teollisen vallankumouksen alusta saakka.

Loisten paratiisi

Rasismin ja samalla fasismin siemenet kylvettiin englantilaisen suurliikemiehen ja siirtomaapoliitikon Cecil Rhodesin (1853–1902) sekä juutalaisten rahoittajien voimin Etelä-Afrikassa, kun sieltä löytyi valtavat kulta- ja timanttivarannot 1870-80 -luvuilla.

Etelä-Afrikan ja Australian asuttamista eurooppalaisilla Arendt kutsuu finanssipääoman ja roskaväen liitoksi:

”Yhdessä he rakensivat ensimmäisen loisten paratiisin, jonka sydänverenä oli kulta. Liikapääoman ja liikaväestön tuote, imperialismi, aloitti pelottavan uransa tuottamalla kaikkein turhimpia ja epätodellisimpia tavaroita.”

Imperialismin päämääränä oli alkuperäiskansojen hyväksikäyttö ja hävittäminen. Perusteluksi kehiteltiin 1800-luvulla rotuopit, joiden varjolla selitettiin ”elinkelvottoman ihmisaineksen” hävittäminen luonnonlaiksi, jotta uusi ehompi tulevaisuus olisi mahdollinen.

Natsit ammensivat tästä Euroopan 1800-luvun perinteestä, eivätkä itse keksineet juuri mitään uutta tai ihmeellistä.

Arendtin mukaan politiikka on aitoa vapaata toimintaa yhteisessä arkimaailmassa, jossa järjenkäytön ja omantunnon kuuleminen antavat toimintavapauden.

Ideologiat ja massakulttuuri kahlitsevat ja eristävät ihmiset aidosta vapaasta yhteiselämästä yksinäisiksi, toisilleen vihamielisiksi ja ennakkoluuloisiksi, kaikkea ja kaikkia epäileviksi erakoiksi.

Läheisilleen hyvää uneksivat olennot

Massakulttuurin kautta porvaristo propagoi joukoille hyödyn ja kilpailun ideologiaansa, jossa vain toisten tappio antaa voittajalle ilon, jättäen huomioimatta, että jokainen toisista ihmisistä saatu voitto on maksettava takaisin kärsimyksellä, joka aina palaa takaisin muistuttamaan saavutetusta voitosta.

Yrjö Kallisen (1886–1976) tavoin Arendt ajattelee, että ihminen, joka rääkkää ja tappaa toisia, on pohjimmiltaan hyvään uskova ja läheisilleen hyvää uneksiva olento. Hän vain tavoittelee hyvää harha-arvojen sokaisemana.

Monet keskitysleirien johtajat olivat huolehtivaisia perheenisiä samoin kuin tuhoamisleirien rutiinitöitä tekevät työntekijät täyttivät omasta mielestään vain heille uskotut tehtävät ja velvollisuudet.

Vuonna 1963 ilmestynyt Arendtin raportti pahan arkipäiväisyydestä kuvasi Argentiinasta löydettyä juutalaisten joukkotuhoamisen pääorganisaattori Adolf Eichmannia (1906–62) vastaan 1961 järjestettyä oikeudenkäyntiä Israelissa.

Varsinkin juutalaispiireissä herätti suurta kohua Arendtin väite, että Eichmannilta, kuten natseilta yleensä puuttui moraalista mielikuvitusta. He eivät osanneet pohtia tarkoin, mitä olivat varsinaisesti tekemässä. Siksi he eivät kyenneet kyseenalaistamaan heille annettuja tehtäviä.

Perinteisestä muukalaispelosta eli ksenofobiasta 1800-luvulla kehitellyt rotuopit eroavat siinä, että ne peitellään ”tieteellisesti” luonnonlain omaisiksi totuuksiksi. Siinä piilee niiden hyytävä vaarallisuus.

Valitettavasti Arendtin Totalitarismin synty tuntuu 62 vuotta ilmestymisensä jälkeen liiankin ajankohtaiselta.

Näinä levottomina, tasapainottoman kauhun ja talouslaman aikoina tämä teos pitäisi lukea avoimin silmin meidän kaikkien.

Tässä jos missä pätee ikuinen totuus: Ellemme tunne historiaamme, olemme tuomittuja toistamaan sen pahimmat virheet!

Hannah Arendt: Totalitarismin synty. Suom. Matti Kinnunen, 731 s. Vastapaino 2013

Hannah Arendt

Syntyi 14. lokakuuta 1906 saksanjuutalaiseen perheeseen, varttui Königsbergissä, nykyisessä Kaliningradissa.

Opiskeli Saksassa Heideggerin, Husserlin ja Jaspersin oppilaana.

Muutti 1933 lyhyen vangitsemisen jälkeen Ranskaan, jossa osallistui useiden juutalaisjärjestöjen toimintaan.

Onnistui 1941 täpärästi paeta Yhdysvaltoihin, jossa myöhemmin toimi professorina Chicagossa ja New Yorkissa.

Teoksissaan hän tutki muun muassa valtaa, auktoriteettia ja totalitarismia.

Kuoli 4. joulukuuta 1975 New Yorkissa.