Lehtikuva/ Jarno Mela

Viimeinen sana

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) esitti hiljattain vastikkeellista sosiaaliturvaa. Kriitikot huomauttivat, että sellainen on jo olemassa. Sitä kutsutaan työksi ja vastiketta palkaksi. Ehkä Risikko tarkoittikin, että Suomen yli 300 000 työttömälle olisi kyettävä tarjoamaan tolkullista työtä ja työstä tolkun palkkaa?

Työtä kuitenkin säädellään laeilla ja työntekijää voi riistää vain niiden puitteissa. Lakeja voi kiertää kutsumalla työtä harjoitteluksi, valmennukseksi, työpajatoiminnaksi tai vaikkapa vastikkeelliseksi sosiaaliturvaksi. Joten mitäpä työttömille oikeita töitä järjestämään, kun he voivat hikoilla voittoa omistajille valtion maksaessa viulut.

Mitä siitäkään, jos toiminta olisi täysin hyödytöntä. Onhan tärkeää, että itse vihreällä oksalla kököttävät saavat kokea tyydytystä katsellessaan yksiä kaivamassa ojaa ja toisia täyttämässä perästä. Ihmisiä lunastamassa olemassaolon oikeutustaan nöyryyttävillä tempuilla.

Tehostamisen tuloksena syntynyt työttömien armeija takaa, että työssäolijoilla ei ole varaa valittaa työoloistaan, ehdoistaan ja palkoistaan. Porvaria harmittaa vain, että ilmaisreservikin syö.

Parempi tehdä jotain kuin ei mitään, sanotaan. Sillä aina joku muu tietää työtöntä paremmin, mikä tälle on hyväksi. Työttömiin ei suhtauduta täysivaltaisina, tasavertaisina aikuisina ihmisinä, vaan laiskoina ja latvakakkosina holhottavina. Rassukoina, joille pitää keksiä jotain pikku puuhaa tai loisina, jotka sietäisi pakottaa orjatyöhön ase ohimolla.

Tätä ei tietenkään, erään puolueen nuoriso-osastoa lukuun ottamatta, sanota ääneen, vaan kyykytys puetaan hyväntahtoiseen kannustamiseen. Minäpä kerron uutisen. Suurin osa meistä, joista aina ollaan kovin huolissaan, ei halveksi mitään niin kuin niljakasta ”vain sinun parhaaksesi” -puhetta, jolla oikeutetaan rakenteellinen väkivalta.

ILMOITUS

Sikäli kun kannustamisen etymologia on vieras, tehkää netissä kuvahaku sanalla ”kannukset”. Ehkä kyseisen toiminnan todellinen luonne avautuu.

Työttömyys on rakenteellinen ongelma. Rakenteellinen ongelma tarkoittaa, että järjestelmä toimii näin. Sen kuuluukin toimia juuri näin. Tehostamisen tuloksena syntynyt työttömien armeija takaa, että työssäolijoilla ei ole varaa valittaa työoloistaan, ehdoistaan ja palkoistaan. Porvaria harmittaa vain, että ilmaisreservikin syö.

Leivänsyrjään kiinni päässeiden katkeruus työttömiä kohtaan varmistetaan ruoskimalla duunarit niin näännyksiin, että ajatuskin sohvallamakoilusta saa raivon partaalle. Silti sekä työssäolijoita että työttömiä – todellisuudessa kahtiajako on vain tilastollinen – riistää sama logiikka. Katkeroituneilta raatajilta unohtuu, että työttömyys on kaukana lomailusta.

Työpaikkoja on tilastojen mukaan auki noin 30 000. Näihin on laskettu kaikki puhelinmyynnit, pätkät, vuokrakeikat ja kippokaupat. Yhtä työpaikkaa kohti on karkeasti laskettuna 10 työtöntä. Yhtä vähänkin säällistä työpaikkaa kohti on helposti useita satoja hakijoita.

Näin luvuin fraasi ”kyllä tekevälle aina töitä löytyy” on silkkaa henkistä väkivaltaa. Töitä varmasti löytyy niin, vielä kun löytyisi palkanmaksajia.

Syksyn budjettiriihessä on uhattu maksattaa rakenteelliset uudistukset jälleen työntekijöillä. Missä viipyy keskustelu pääomien rakenteellisista uudistuksista?

On surullista, että tarvitaan oikeistolaisten 1800-luvulle tuoksahtavia avauksia osoittamaan, miksi keskustelu perustulosta on yhä tärkeää. Vaikka kansalaisaloite tyrmättiin, on tarve perustulolle, jos mahdollista, yhä polttavampi.

Mitä konkreettisin ja rationaalisin arjen ongelmista ponnistava hanke leimattiin hippien haihatteluksi. Keskeinen ja edistyksellinen uudistus kuitattiin näpertelynä. On häpeällistä, että esimerkiksi ay-liike suurelta osin asettui jyrkästi perustuloa vastaan.

Olemme jälleen tilanteessa, jossa omien aloitteiden ajamisen sijaan yritetään hätäisesti pelastautua vastapuolen mustimmilta fantasioilta. Vaan minkäs teet, kun orjuuteen fiksoituneet vasemmistolaisetkin käyttävät yhteisiä varoja mieluummin byrokratiaan, luukutukseen ja kyttäykseen kuin kansalaisten vallan, vapauden ja toimeliaisuuden lisäämiseen.

Ontto moralismi on kauhea ase. Refleksinomainen ylistyslaulu raatamiselle kajahtaa omienkin joukoista ilmoille aina, kun joku uskaltaa ehdottaa työn tai varallisuuden tasaisempaa jakoa. Aivan kuin työväenliikettä tarvittaisiin vahtimaan työläisten moraalia ja kuria! Niistä kyllä pitävät muut huolen, voin luvata.

Perustulo olisi monelle painajainen, koska se tekisi ihmisistä enemmän omien elämiensä herroja. Sillä eihän nyt, herra paratkoon, ihminen voi itse päättää elämästään. Mitään kauheampaa emme osaa kuvitellakaan.

Kommentit