Lehtikuva/ Kimmo Rauatmaa

Viimeinen sana

Talvivaara on ollut otsikoissa kyllästymiseen saakka. Silti vaikuttaa, ettei kenelläkään ole lopullista tietoa siitä, mitkä kaivosyhtiön vastuuttoman pelleilyn todelliset vaikutukset ja kustannukset ovat. Yhtiö itse vakuuttaa, ettei sen toiminnasta ole ympäristölle ja ihmisille mitään haittaa. Mukavahan sitä olisi uskoa, mutta näissä asioissa ei usko yksin riitä.

Kipsisakka-altaiden vuodot, niiden seurauksena vesistöihin päätyneet raskasmetallit ja kaivoksen ympäristöön levitetty syövyttävä kalkki, tolkuton rikkihapon käyttö ja uraanin toistaiseksi tuntemattomat kemialliset vaikutukset vesistöissä, muutamia mainitakseni. Alle nelikymppisen työntekijän kuolema.

Talvivaarassa voi tapahtua mitä tahansa. Jos raja-arvot ylittyvät, niitä rukataan yhtiölle mieluisammiksi. Jos nekin ylittyvät, niin siinähän ylittyvät. Vaihtelun vuoksi voidaan syyttää vaikka majavia. Talvivaara on kuin kaivosten Silvio Berlusconi – ja tämä ei ole kohteliaisuus. Kuraa voi lentää miten paljon hyvänsä, mutta siellä se vain jököttää ja jatkaa sikailuaan. Myös kritiikinsietokyky vaikuttaa olevan samaa luokkaa.

Toivon vielä näkeväni sen päivän, etteivät Itä- ja Pohjois-Suomi ole yhtä suuryritysten hiekkalaatikkoa ja leikkikentää.

Näillä kahdella on kuitenkin yksi merkittävä ero. Nimittäin Berlusconi saatiin, ainakin itselleni yllättävästi, tuomittua. Talvivaaraan taas ei lain koura tunnu yltävän. Poliisille on kuitenkin vastikään toimitettu tutkintapyyntö nimikkeellä jatkettu törkeä ympäristörikos. Jätän lohkaisematta, millä jatkettu.

ILMOITUS

Yksi syy siihen, ettei Talvivaaran koko karmeus ole vielä tullut laajalti ymmärretyksi lienee se, että ongelmien runsauden ja suuruuden vuoksi niitä on vaikea hahmottaa. Osa menettelyistä kuulostaa kerta kaikkiaan uskomattomilta.

Yksinkertainen esimerkki: Talvivaara on saanut kevään ajan luvan kanssa juoksuttaa vesistöihin jätevettä, joka esimerkiksi sulfaattipitoisuudeltaan ylittää kalojen lisääntymiselle haitallisen rajan 120-kertaisesti ja ihmiselle vaarallisen rajan 24-kertaisesti. Vaasan hallinto-oikeus kumosi luvan torstaina 27. kesäkuuta – siis kun kolme miljoonaa kuutiota oli jo lorotettu.

Uutispuuro puuduttaa ja ristiriitainen informaatio hämmentää. Samaan aikaan, kun kansalaisen on hankala saada asiasta minkäänlaista kokonaiskuvaa, hän ihmettelee kalavetensä vaahtoa tai tutulta uimarannalta saatua ihottumaa. Talvivaaran päästöt on huomattu käytännössä jo ennen kohuttuja kipsisakka-altaiden vuotojakin.

Usein kuvaillaan, että napikkain ovat kaivosta vastustavat etelän viherhippiaktivistit ja pohjoisen jörrikät, jotka viis veisaavat ympäristön saastumisesta, kunhan työpaikkoja riittää. Kuten niin kovin usein, on kaksinapainen stereotyyppinen osapuolijako kaukana totuudesta. Kyllä vihreän päälle ymmärretään muuallakin kuin Helsingissä.

Monen maalla asuvan työntekijän kaikki vapaa-ajan harrastukset sijoittuvat luontoon. Metsästys, kalastus, marjastus, sienestys ja veneily, muutamia mainitakseni, eivät saastuneilla alueilla onnistu. Tai veneily kenties onnistuu, muttei se järin nautinnollista ole. Entä millainen lie saastuneen alueen matkailuarvo?

Moni on huolissaan myös elinkeinostaan. Siirtyykö uraani lehmien maitoon? Mitä kalastaja tekee kalojen kadottua? Ja jos niitä tulisikin, uskaltaisiko syödä?

Jostain muualta katsoen syrjäseudulla sijaitsevan kaivoksen ongelmia on helppo vähätellä. Kuitenkin Kainuu ja Pohjois-Savo ovat paitsi useiden ihmisten kotiseutuja, myös luonnoltaan ja kulttuuriarvoltaan ainutlaatuisia. Tällä hetkellä jäteveden loppusijoituspaikkana toimiva Vuoksen vesistö on Suomen suurin vesistö, joten vähättelyyn ei luulisi olevan varaa kenelläkään.

Vähättelyä tai kauhistelua, vastuuta Talvivaarasta ei kanna kukaan. Ei yksikään ministeri eikä viranomainen. Kun valtiosta tuli Talvivaaran suurin yksittäinen omistaja, sanottiin sen tuovan vaikutusvaltaa yhtiön asioihin. Joku ilkeämielinen tosin voisi kysyä, eikö valtaa sitten olekaan vai eikö sitä ole vain haluttu käyttää.

Toivon vielä näkeväni sen päivän, etteivät Itä- ja Pohjois-Suomi ole yhtä suuryritysten hiekkalaatikkoa ja leikkikenttää. Sitä odotellessa ehdotan, että Talvivaara muuttaa nimensä kuvaavammaksi. Parempi nimi yhtiölle olisi Talvi-, kevät-, kesä- ja syksyvaara.