Jarmo LIntunen

Vasemmistoliiton puoluehallituksen päätös ohjeistaa kansanedustaja Jyrki Yrttiahon puolueosastoa erottamaan hänet puolueesta on synnyttänyt puolueessa keskustelua menettelytavan oikeutuksesta.

Puolueen sisäisessä keskustelussa asia saa helposti merkitystään dramaattisempia piirteitä, sillä onhan Yrttiaho aikoja sitten linjansa valinnut. Viime päivien tapahtumat ovatkin johdonmukainen jatko hänen omille valinnoilleen. Vasemmistoliiton toimintaan Yrittiaho ei ole konkreettisesti osallistunut pitkiin aikoihin muutoin kuin arvostelemalla sen politiikkaa ja esimerkiksi eduskunnassa esiintymällä yhdessä opposition kanssa puoluettaan vastaan.

Kukaan ei ole rajoittanut Yrttiahon sanomisen vapautta. Itse hän on myös valinnut fooruminsa, jossa esiintyy. Ei Yrttiaho SKP:n edustajakokouksessa ollut vasemmistoliiton valitsemana tervehdyksen esittäjänä, vaan omasta halustaan tai ehkä pyydettynä vasenryhmän edustajana.

Tämä oli se viimeinen pisara, joka sai maljan läikkymään yli.

Kokeneena politiikkona Yrttiaho on varmaan itse osannut ennakoida, mihin hänen harjoittamansa oppositiotoiminta saattaa johtaa. Puolueen rivijäsenenä hänellä on ollut samanlaiset vaikutusmahdollisuudet puolueessaan kuin kaikilla muillakin.

Jokaisen puolueen, on se sitten hallituksessa tai oppositiossa, täytyy kestää kovakin sisäinen kritiikki. Kaikista asioista ei voi eikä tarvitsekaan olla yhtä mieltä. Yhteiset päätökset syntyvät kuitenkin avoimen keskustelun kautta. Keskustelun rajoittaminen tai estäminen rampauttaa minkä tahansa puolueen.

ILMOITUS

Yrttiaho itse tietää motiivinsa ja sen, oliko tervehdyskäynti SKP:n kokouksessa vasemmistoliiton puoluekokouksen aikana tietoinen provokaatio. Ehkä hän halusi kokeilla rajoja. Puoluehallituksen päätöksessä ei kuitenkaan ollut kyse pelkästään yhdestä puheesta toisen puolueen kokouksessa, vaan taustalla on pitkä tapahtumien ketju. Tämä oli se viimeinen pisara, joka sai maljan läikkymään yli.

Kansanedustajilta, kuten myös puoluehallituksen jäseniltä edellytetään muita puolueen jäseniä enemmän harkintaa, missä foorumeilla esiintyy ja mitä puhuu. Missään puolueessa ei pitkään katsota hyvällä sitä, jos vähemmistöön jääneet yrittävät väen väkisin taivuttaa suuren enemmistön omaan tahtoonsa.

Siitä voidaan aina keskustella, toimiko puoluehallitus nyt kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ja pitikö päätökset tehdä juuri nyt, heti hyvähenkisen puoluekokouksen jälkeen. Tietysti puoluehallitus olisi voinut antaa Yrttiaholle vain vakavan varoituksenkin, mutta olisiko se muuttanut mitään?

Päätösten aika ja puolueen kannalta epänormaaliksi muuttuneen tilanteen muuttaminen olisi ollut käsillä joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Tällaisessa tilanteessa parempi ratkaisu on kertarähinä kuin jatkuva rutina. Samalla sinetöityynee se, että Yrittiaho joutuu hakemaan uuden puolueen, jos aikoo parin vuoden päästä uusia kansanedustajan paikkansa.