Asko Mäki kirjoitti Viikkolehdessä 2.11.otsikolla ”Vanhat joutavat syrjään?” vasemmistoliiton sukupolvenvaihdoksesta hieman myrtyneeseen sävyyn.
Mäen luennassa Arhinmäen kirjeestä oli tullut hyvin ikävän sävyinen. Kirjeessään Arhinmäki esittää sinänsä tappiollisessa kuntavaalituloksessa olleen yhtenä myönteisenä seikkana se, että uudet sukupolvet menestyivät hyvin vaaleissa. Tästä kukaan ei toivottavasti ole ainakaan pahoillaan.
On selvää, että vasemmistoliitolla on jossain vaiheessa edessään sukupolvenvaihdos, kuten on useimmille muillekin puolueille käynyt. Puolueessamme on ollut paljon aktiivisia julkisessa keskustelussa näkyviä nuoria, joilla ei vielä ole ollut poliittista kokemusta ja luottamuspaikkoja, ja samaan aikaan suuri osa päättäjistä on ollut eläkeiän kynnyksellä.
Kokemusta tarvitaan yhtä paljon kuin nuorta energiaa.
Se että sukupolvenvaihdos onnistuu, on mielestäni hyvä asia, eikä tarkoita, että kukaan haluaisi päästä kenestäkään ennenaikaisesti eroon. Kokemusta tarvitaan aivan yhtä paljon kuin nuorta energiaa.
Kun Arhinmäki kirjoittaa monen pitkän työn tehneen valtuutetun jääneen näissä vaaleissa pois, en näe siinä arvotusta, että näin pitäisi olla, vaan ainoastaan tosiasian toteamisen. Seurattuani Arhinmäen poliittista toimintaa läheltä kunnallispolitiikassa voin vain todeta hänen tärkeimpinä poliittisina yhteistyökumppaneinaan olleen koko ajan kaiken ikäisiä vasemmistoliittolaisia, nuorista eläkeläisiin. Valtuutettujen määrän pieneneminenhän liittyy osittain kuntaliitoksiin, osittain perussuomalaisten nousuun, ei dramaattiseen vaalitappioon tai sukupolvenvaihdokseen.
Helsingissä olemme menestyneet juuri siksi, että meillä puolueen sisäiset vastakkainasettelut on korvattu vahvalla yhteishengellä. Nykyisestä seitsemästä valtuutetusta ehdolle eivät enää lähteneet konkarit Kati Peltola, Outi Ojala ja Tea Vikstedt, jotka edustavat aivan iästään riippumatta erilaisia poliittisia tyylejä ja usein kantojakin. Nyt meillä on yhdeksän valtuutettua, joista uusia on viisi, ja ryhmässä ovat eri ikäryhmät edelleen hyvin edustettuina. Politiikassa kyse on poliittisista kannoista ja toiminnasta, ei iästä.
Jokaisen poliittisen liikkeen täytyy pystyä kasvattamaan toimintaansa uusia sukupolvia, jos liike haluaa säilyä hengissä. Vain moni-ikäinen liike on pysyvästi elinvoimainen ja kerää kannatusta eri ikäryhmistä. Uudet energiset puoluetoimijat ovat tarpeen, eivät uhka, olivat he sitten nuoria, keski-ikäisiä tai eläkeläisiä.
Kaikkinainen ikäsyrjintä on vastoin vasemmistolaista aatetta, ja Helsingin eteenpäinmeno viimeisissä vaaleissa on perustunut juuri siihen, että varttuneet ja kokemattomammat, työläiset ja yliopistoväki, teolliset duunarit ja pätkä- ja silpputyöläiset, kaupungin työntekijät ja taiteilijat ovat avoimesti ja toisiaan kannustaen yhdistäneet voimiaan oikeudenmukaisen, ekologisesti kestävän ja myös vähäosaisen tarpeisiin vastaavan valtion ja kaupungin puolesta. Sitä on tehty toreilla, seminaareissa, piirin johdossa ja vaalikampajoissa.
Meille liittyy uusia jäseniä kaikista ikäryhmistä, vaikkakin kaikkein eniten nuoremmista polvista. Yhteistyöllä ja toimimalla toistemme puolesta olemme pystyneet korvaamaan muihin puolueisiin verrattuna pienemmän rahamäärän. Voimme suositella yhteiseen hiileen puhaltamista koko Vasemmistolle.