Itsekkyyttä ei äkkinäinen liittäisi vasemmistolaisuuteen. Vasemmistolaisenhan kuuluu ajatella kaikkien parasta ja toimia epäitsekkäästi. Vai miten se meni?

Itse ainakin ärsyynnyn siitä, jos joku ajattelee puolestani, mikä minulle on parasta. Monet kiihkouskovaiset luulevat tietävänsä, mitä muut tarvitsevat elämäänsä. Miten kukaan muiden puolesta ajattelija eroaa jumalantuputtajista? Sori, mutta jos keskittyy vaatimaan ja haluamaan asioita vain toisten puolesta, on jeesustelija.

Puhuessani itsekkyydestä en tarkoita wahlroosilaista itsekkyyttä, joka on huippuunsa kehitettyä loismaisuutta ja julmuutta, ideologista psykopatiaa. Mielestäni vain vasemmistolaiselle olisi välillä tervettä sanoa ääneen ”koska minä haluan”. Omien halujen kierrättäminen muiden kautta on raukkamaista, halusi sitten kuinka hyviä ja kauniita asioita tahansa.

Tasa-arvoisesta maailmasta unelmoivia syytetään utopisteiksi, mutta hullumpi utopia on kuvitella itsensä wahlroosiksi.

Joten, jos haluaa elää sosialistisessa yhteiskunnassa, pitää seisoa halunsa takana. Tästä tulemmekin siihen, mikä ero on altruistisella paapojavasurilla ja rehellisellä vasurilla. Molemmat kaiketi haluavat yhteiskunnasta vapaamman ja tasa-arvoisemman.

Ero on siinä, että ensin mainittu ajattelee vaikkapa päihdeongelmaisia, vanhuksia, paperittomia, sairaita ja köyhiä merkittyinä ryhminään. Hän ehkä suhtautuu heihin empaattisesti, mutta asettuu itse yläpuolelle. Tässä mielessä sääli todellakin on sairautta.

ILMOITUS

Miksi jälkimmäinen sitten olisi kiinnostunut huono-osaisista? Siksi, koska hänelle köyhä ei ole köyhä eikä juoppo ole juoppo, vaan vertainen. Siksi, koska hän ymmärtää, että voisi olla ja ehkäpä jonain päivänä onkin jotain luetelluista. Tai ehkäpä hän on ollutkin.

Ajatus on päinvastainen valtaideologian kanssa. Jengi ajattelee wahlrooseista ja lottovoittajista aitoamerikkalaiseen tapaan: Minä voisin olla hänen paikallaan. Sama ei jostain syystä tule mieleen yhdenkään asunnottoman, pitkäaikaistyöttömän tai vangin kohdalla. Tasa-arvoisesta maailmasta unelmoivia syytetään utopisteiksi, mutta väittäisin kyllä, että hullumpi utopia on kuvitella itsensä wahlroosiksi.

Sitä paitsi, miksi tyytyä vain suurimpien vääryyksien oikaisuun, kun voi luoda jotain aivan uutta ja innostavaa? Jos sosialisti on sellainen, jonka mielestä vain kaikkein kurjimmassa asemassa olevia pitää jotenkin ylhäältä käsin jeesiä, Jyrki Katainenkin on sosialisti – ainakin puheissaan.

Nähdäkseni solidaarisuus syntyy juuri sen tunnustamisesta, että pohjimmiltaan ihmiset ovat hyvin samankaltaisia haluineen ja huolineen. Itsekkyys ja epäitsekkyys eivät ole yksiselitteisiä vastapooleja. Joten jos röyhkeästi puolustaa ihmistä itsessään, puolustaa sitä myös muissa.

Kirjoittaja on tiedotusopin opiskelija.