Jussi Joentausta

Jo kaksikymmentä vuotta kasassa ollut heavymetal-yhtye Amorphis on toiminut Kalevalan sanan saattajana vuodesta 1994.

Tapahtuipa kerran 1990-luvulla, että Amorphis päätti kokeilla levyllisen verran miten kävisi jos kääntäisi Kalevalaa englanniksi.

– Meillä oli folkvivahteita musiikissa, sitä kautta tuli idea käyttää Kalevalan tekstejä. Sovitettaessa huomattiin, että meidän musiikin ja sen tekstin rinnakkaisolo oli aika saumatonta, toteaa yhtyeen perustajajäsen Esa Holopainen.

Syntyi Tales from the Thousand Lakes.

Esa Holopaiselle kansalliseepos on innoituksen lähde. Inspiraatio syntyy Kalevalan ja kansanmusiikkipoljennon yhdistymisestä.

Inspiraatio syntyy Suomessa huokuvasta kansallisromantiikasta ja luonnosta. Etenkin eri vuodenajat ovat toimineen kappaleiden innoittajana.

ILMOITUS

Kalevalla on merkitystä myös muusikon omassa elämässä.

– Omalla musiikillisella uralla se on ollut hyvinkin vaikuttava tekijä. Vaikka en availe Kalevalaa myhäillen ja rupea lukemaan sieltä runoja, niin en voi väittää ettei sillä olisi mitään merkitystä.

– Onhan se iso rikkaus. On juteltu paljon ulkomaalaisten artistien ja toimittajien kanssa ja huomattu, että harvassa maassa on näin rikasta perimää tallennettuna.

Amorphis-yhtyeen uusin levy Skyforger kertoo Ilmarisen tarinana. Esa Holopaisen koko haastattelu löytyy 26.2. 2010 ilmestyneestä Viikkolehdestä.

Kommentit