Kansallisteatteri Willensauna: Tennessee Williams, Lasinen eläintarha. Suom.: Juha Siltanen. Ohjaus: Liisa Mustonen. Lavastus ja puvut: Tellervo Syrjäkari. Valot: Ilkka Niskanen. Äänet: Maura Korhonen. Rooleissa: Katariina Kaitue, Ulla Raitio (Teak), Antti Holma, Henrik Hammarberg (Teak).
Tennessee Williamsin Lasinen eläintarha on herkullinen teksti. Se antaa näyttelijöille mahdollisuuden revitellä. Näin voidaan mennä kaameasti pieleen. Nyt ei mennä.
Willensaunan Lasinen eläintarha on pieni helmi. Se on Teatterikorkeakoulun lopputyö ohjaajalle ja kahdelle näyttelijälle. Kaikki ovat pitäneet mahdottomimmat taiteelliset ambitionsa kurissa. Tekstin on annettu puhua ja se puhuu erinomaisten näyttelijätöitten kautta.
Liisa Mustosen ohjauksessa on ehkä vähän turhaa tehostetta, mutta minä pidin varjoleikeistä ja hiipivästä puolinassista, jossa halutessa voi nähdä Williamsin näytelmän sanattomia syövereitä.
Ongelmana on, että sisko Lauralla ei tässä tapauksessa ole jalkatukea eikä yleisö oikein ymmärrä miksi hänestä puhutaan raajarikkona.
Lauran loistava esittäjä Teakin lopputyötä tekevä Ulla Raitio toki tuo esiin hahmon henkisen horjumisen. Mielenterveydeltään tyttö on invalidi.
Kaamea äiti
perhehelvetin keskus
Lasinen eläintarha on Williamsin ensimmäinen suuri menestys. Se perustuu hyvin pitkälle hänen omaan elämäänsä. Kuvaan kuuluu kaamea äiti, jota Katariina Kaitue esittää virtuoosimaisesti.
Siinä on lapsilleen muka uhrautunut, väärän miehen valinnut, sekava, kuihtunut etelän kaunotar paljaimmillaan.
Äiti kuitenkin yrittää. Hän pakottaa Tom-pojan tuomaan työpaikaltaan, kenkätehtaan varastosta, jonkun nuoren miehen päivälliselle ”herravieraaksi” Lauralle. Huonostihan se kaikki päättyy.
Lauran elämän keskipiste on lasieläinten kokoelma. Kaunein on yksisarvinen.
Yksisarvisen symboliikka taisi jo näytelmän julkaisun ajankohtana 1944 olla vanhahtava, mutta toisaalta Laurakaan ei ole mikään tavallinen tyttö. Eikä hänen veljensä Tom ole mikään tavallinen poika.
Antti Holman hienosti rakennettu Tom on surumieleinen poika, joka rakastaa sisartaan, muttei voi tätä auttaa. Hän ei pääse äitinsä vallan alta muuten kuin karkaamalla pois aivan kuten hänen isänsä teki.
Williams on kirjoittanut Tomin omaksi kuvakseen. Ei hänkään koskaan päässyt yli syyllisyydestä, jota tunsi jättäessään mieleltään horjuvan sisaren äidin käsiin.
Henrik Hammarberg (Teak) ”herravieras” Jiminä tuo Tomin perheeseen tuulahduksen todellisuudesta. Hän pyrkii eteenpäin, hän rakastaa puhua itsestään. Lauran hauraus kuitenkin koskettaa häntä aavistuksen verran, vaikka hän ei tajuakaan mitä rikkoo.
Hammarbergissä on karismaa, siitä pojasta kuullaan vielä!
Suomennos
hyväilee korvaa
Juha Siltanen on suomentanut Lasisen eläintarhan upeasti, aivan kuin teksti olisi alun perin kirjoitettukin suomeksi. Sellaisen tunteen saa harvoin käännösnäytelmiä katsoessa.
Näyttelijät ovat erinomaisia. Vielä ei voi sanoa onko Mustonen mainio henkilöohjaaja vai onko hän vain antanut taitaville näyttelijöille vapaat kädet. Vähän kai molempia.
Valojen käyttö häiritsi minua etenkin alussa. Videotykin kuvavilinä pakotti sulkemaan silmät. Musiikki myötäilee esitystä mukavasti, mutta lavastuksen verhoratkaisut toisessa näytöksessä ovat korneja.
Näyttämö jaetaan valkoisilla, rätin oloisilla verhoilla osiin. Tylsää, sekavaa ja rumaa.
On verhoilla symboliarvonsa, mutta näytelmän verhotut pohjavirrat tulevat kyllä esiin näyttelijätyössä, ei siinä lavastuksellisia riepuja tarvita.
Silti kaiken kaikkiaan; Lasinen eläintarha on Liisa Mustosen ja näyttelijöiden voitto. Williams olisi pitänyt tästä!