Jarmo Lintunen

Professori Mikko Lahtinen luottaa yhteiskunnan perustasoon

– Minun uusi vasemmistoni on toimintaa, joka on vastarintaa ja vastarinnan organisoimista kansalaisyhteiskunnassa, tässä meidän jokapäiväisessä elämässämme, kun olemassa oleva järjestelmä alkaa pahemman kerran prakata, professori Mikko Lahtinen määrittelee.

Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen laitoksen professori Mikko Lahtinen, tohtori sekä valtio-opissa että aate- ja oppihistoriassa, pohtii mieluusti vasemmiston poliittista asemaa ja tulevaisuutta. Vasemmistopuolueiden nykymeno ei kuitenkaan saa häntä vakuuttumaan niiden menestyksestä tulevaisuudessa.

Nykyiset vasemmistopuolueet eivät Lahtisen mukaan juuri erotu muista puolueista.

– Vasemmistopuolueet ovat muodostuneet ylhäältä painaviksi puolueapparaateiksi, kuten muutkin eduskuntapuolueet. Niistä on tullut itseisarvoja. Niiden itseisarvoisuudesta johtuu, että ennakkoluuloton kyky ajatella yhteiskunnan muutosta ohi puolueen menestyksen, eli tämän vaali- ja parlamenttipolitiikan, on äärimmäisen heikko ja epämotivoitunut.

– Puolueet eivät ole enää yhteiskunnallisten pyrkimysten ilmauksia ja vaatimuksia valtion suuntaan. Työväenliikkeelle se on erityisen traagista, koska ne ovat olleet vahvasti työväenluokan itseorganisoitumisen tulosta. Jos puhutaan eliittien puolueista, se ei ole traagista.

Lahtinen puhuu myönteisesti vanhan työväenliikkeen yhteisöllisistä saavutuksista. Hän kuitenkin sanoo, ettei haikaile niiden aikojen perään. Ne ovat olleet ja menneet.

ILMOITUS

– Minun uusi vasemmistoni on toimintaa, joka on vastarintaa ja vastarinnan organisoimista kansalaisyhteiskunnassa, tässä meidän jokapäiväisessä elämässämme, kun olemassa oleva järjestelmä alkaa pahemman kerran prakata.

– Minulle on tästä näkökulmasta aivan toisarvoinen kysymys, mikä on Vasemmistoliiton tai Sdp:n tulevaisuus. On äärimmäisen tylsää, että puolueissa mietitään puolueiden tulevaisuutta. Pitäisi innostua politiikasta ja luoda siihen uusia sisältöjä.

– Kun Vasemmistoliiton kannatus on alle kymmenen prosenttia ja sen huolen ja murheen kanssa jatkossakin eletään, niin ei mikään muutu.

Uutta puhetta
hegemoniasta

Lahtinen on tutkinut paljon kansainvälistä vasemmistolaisuutta ja marxilaisuutta. Hän on yksi pätevimmistä italialaisen marxilaisen Antonio Gramscin (1891–1937) teorioiden tuntijoista. Gramsci on tunnettu hegemonia-käsitteen kehittelijä.

Gramscin mukaan hegemonia on yhteiskunnissa ajatuksellista ja kulttuurista valtaa, johtajuutta, joka näkyy keskeisesti politiikassa ja taloudessa. Pelkistäen hegemonia siis tarkoittaa poliittisen johtamisen ja vaikuttamisen tapoja, joista tulee yhteiskunnan yleinen ”ideologia”.

Vasemmistolaisilla on ollut tapana puhua porvarillisesta hegemoniasta – ja haaveilla sen kumoamisesta.

Lahtinen istuttaa hegemonia-käsitettä tähän päivään. Hän puhuu markkinaliberalismin mukaisesta nykykapitalismin hegemoniasta, joka läpäisee käytännöillään sekä ihmisten yhteiskunnallisen että henkilökohtaisen elämän.

Elävä politiikka, perustason ihmisten politiikka, on Lahtisen mukaan hukassa tässä markkinaliberalismin globaalisti hallitsemassa maailmassa.

– Politiikka pitäisi uudelleen ulottaa jokapäiväisen elämän käytäntöihin ja niissä muodostuviin ajattelutapoihin. Hegemonia käsitteenäkin viittaa jokapäiväiseen elämään, paitsi arkiajattelun hallitseviin muotoihin, niin myös jokapäiväisen elämän arkikäytäntöihin. Siis meidän arkeemme.

Yhteiskunnallisten pakkojen tuottama individualismi on Lahtisen mukaan nihistänyt yhteisen poliittisen toiminnan.

– Työelämä yksilöllistää meidät. Se individualisoi sillä tavalla, että ihmisten on hyvin vaikea löytää yhteisen toiminnan lähtökohtia. Kukin katsoo olevansa vastuussa lähinnä itsestään. Tällaiset individualistisen ajattelun olemassaolon kamppailuthan meitä aika paljon hallitsevat. Toimitaan yksin ja kilpaillaan koko ajan toisiamme vastaan.

– Suurin osa ihmisistä on olosuhteiden armoilla. Ainoa pakopaikka on perhe ja vapaa aika, tai viina ja muut päihteet.

Talouden asettama
pakko politiikassa

Ei ole turhaa puhetta Lahtisen mukaan se, että globaali talous asettaa omia pakkojaan yhteiskuntaelämälle ja politiikalle, myös paikallisella perustasolla.

– Kun puhutaan, että politiikka on joutunut tekemään tilaa globaalille taloudelle, niin se on ihan helkkarin totta. Ei ole mikään abstrakti totuus että politiikka on menettänyt sijaansa taloudelle. Me eletään sellaisessa taloudellisessa järjestelmässä kansallisesti ja globaalisti, että politiikalla on hyvin rajattu sananvalta. Tai sitten se on hyvin pakkoliittoutunutta talouden kanssa.

– Jos nämä yhteiskunnalliset suhteet eivät muutu, siis ne tavat, joilla organisoimme tuotantoa ja jokapäiväistä elämäämme, niin on loppujen lopuksi melko sama, onko siellä hallitusvallassa nykyiset oppositiopuolueet vai tämä keskusta–oikeisto-koalitio. Hallituspolitiikan todellinen muutos edellyttää syvää yhteiskunnallista muutosta.

Lahtinen sanoo 1990-luvun laman jälkeisiä sosiaalidemokraattisia hallituksia yllättävän ”uusliberalistisiksi ratkaisuiksi”.

– Ne eivät eronneet olennaisesti porvarijohtoisista hallituksista. Miksi ne eivät eronneet? Koska nyt politiikka on sellaista päällysrakenteen toimintaa, jossa joutuu koko ajan reagoimaan sellaiseen yhteiskuntaan, jota hallitsevat liberaalikapitalistiset voimat.

– En usko, että Vasemmistoliitto ja demarit voisivat toimia juurikaan toisin, jos ne muodostaisivat yhdessä hallituksen, vaikka se olisi hyvin toimiva vasemmistovetoinen hallitus.

– Pelivara nykyisissä oloissa on pieni. Mikään poliittinen voima vallitsevissa poliittisissa oloissa ei voi olennaisesti toimia toisin.

Kapitalismista epä-
demokraattisempi?

Muutoksen odottaminen ei ole Lahtisen mukaan haaveilua.

– Todellisen muutoksen tuottaa nykyisen taloudellis-poliittisen järjestelmän syvenevien kriisien kautta avautuva pakko organisoida yhteiskunnat uudelleen.

– Finanssikriisin oireet ovat jo alkaneet iskeä silmille.

Lahtinen sanoo, että kriisit ovat aina avanneet mahdollisuuksia suuriin muutoksiin. Hän varoittaa kuitenkin romantisoimasta kriisejä.

– Ne ovat rajuja paikkoja. Ne tietävät sitä, että yhä useammat ihmiset kokevat, että elämältä viedään perusta ja turva. Näissä tilanteissa pitäisi miettiä, onko mitään kokoavaa voimaa, joka voisi saada ihmiset pyrkimään eri tavoin muuttamaan näitä yhteiskuntia.

Lahtinen näkee kaksi mahdollisuutta globaalin talouskriisin lääkkeeksi.

Kapitalismi saattaa kehittyä entistä epädemokraattisemmaksi ylhäältä, suurten ja vahvojen johdettavaksi.

– Kapitalismin täytyy kuitenkin muuttua toisenlaiseksi. Nykyistä autoritaarisemmat järjestelyt saattavat tulla tilalle, jotta saadaan tämä kapitalismi jatkossakin pyörimään.

Toinen mahdollisuus on, että siirrytään johonkin toiseen järjestelmään. Sitä Lahtinen hahmottelee varovaisesti.

– Siinä yhteiskunnan enemmistöllä ja maailman valtioiden enemmistöillä pitäisi olla enemmän sananvaltaa omiin asioihin. Sehän se suurin haaste on.

Lahtinen sanoo, että muutos tulee, kun alkaa kehittyä yhä enemmän erilaista vastarintaa kriisissä olevaa järjestelmää vastaan.

Kriiseissä ihmisistä nousee aito kapina.

Edustuksellisen
demokratian kriisi

Lahtisen mukaan edustuksellinen demokratia on kriisissä.

– Ongelmat johtuvat siitä, että politiikka ja edustuksellinen demokratia ovat hyvin valtiollistuneita ja ammattimaistuneita päätöksenteon muotoja.

– Meillähän kansanedustajatkin edustavat valtiota. Joka puolueen kansanedustajat esiintyvät ikään kuin he kertoisivat meille, mitä valtiossa on taas ajateltu meidän hyväksi. Ei ne ole mitään kansanedustajia.

Lahtinen puhuu, että aktiivinen kansalaisyhteiskunta ei ole osana yhdenkään puolueen toimintaa. Puolueet hakevat siltä vain tukea ja kannatusta.

– Puoluedemokratia on nykymuodossaan demokratian irvikuva. Puolueiden vaalidemokratia on sitä, että demokraattisuuden ongelmaksi nähdään vain äänestysprosentti

Politiikka on Lahtisen mukaan hyvin selkeästi sektoroitu ylätasolle ammattipolitiikkojen ja niitä lähellä olevien hallinnollisten ja muiden eliittien toiminnaksi.

– Kansalaisyhteiskunta on niin Vasemmistoliiton kuin Sdp:nkin ohjelmissa vain puoluedemokratian laajentuma.

Lahtinen näkee uudelleen aktivoituvan osan ammattiyhdistysliikkeestä, yliopistoväen, opiskelijat, vasemmistovihreät ja erilaisen vaihtoehtoliikeväen voimina, jotka pystyvät ja haluavat nousta vastarintaan nykymenolle.

– Hegemoniaproblematiikan kiertämätön kysymys on, voivatko erilaiset vastarinnat jollakin tavalla muodostua laajemmaksi liittoumaksi. Jos eivät voi, niin maailma muuttuu edelleenkin nykyisillä tavoilla, koska maailma muuttuu kuitenkin koko ajan. Kysymys mihin ja minkälaiseksi, ei ole mitään utopiaa vaan äärirealistinen kysymys.

Edustuksellinen demokratia ei ole huono idea. Se on Lahtisen mielestä nyt vain huonosti viljeltyä.

– En manaa edustuksellista demokratiaa hautaan, vaan näen, että senkin uudistumisen ja eläväksi tulemisen kannalta on olennaista, että ihmiset alkavat organisoitua uudella tavalla.

– Pointtini on, että loppujen lopuksi edustuksellisenkin demokratian elinehto on se, että ihmiset ovat kansalaisyhteiskunnassa poliittisesti aktiivisia. Tavallisissa ihmisissä on demokratian tulevaisuus.

Muutosvoimat yhteen

Lahtinen uskoo, että nykyinen kapitalismin kriisi ja ihmisten kokemat pakot aktivoivat vaihtoehtoiseen toimintaan.

Lahtinen sanoo, että kannatuksestaan huolehtivan pikku-Sdp:n roolista luopumisessa saattaisi olla Vasemmistoliiton nousun avaimet.

– Se saattaisi tuottaa yllättävän rohkaisevia seuraamuksia verrattuna nykyiseen. Vasemmistoliitolla olisi etunaan se, että se voisi radikaalina etujoukkona vetää puoleensa monia yhteiskunnan kriittisiä ihmisiä, esimerkiksi aina edelleenkin tärkeätä yliopistoväkeä.

– Vihreät ovat olleet nyt pitkään vallitseva voima yliopistoilla. Mutta se on aika heikoilla nyt. Uusi yliopistolaki ja Lex Nokia ja muut vievät hallituksessa olevilta vihreiltä uskottavuutta ja aiheuttavat hajanaisuutta.

Lahtinen näkee, että vihreissä olisi juuri nyt paljon otollista väkeä, joka voisi lähteä muualle aitoon poliittiseen toimintaa.

– Vihreissä tilanne on käsittääkseni paljon huonompi kuin mitä päälle päin näyttää. Se on ihan hajallaan se puolue. Pluralismi on ollut sen voima, koska siellä on ollut muihin puolueisiin nähden enemmän tilaa. Kyllä se on nyt ongelmakin, koska hallitusvastuun myötä vihreiden edustuskelpoinen jengi hakeutuu kokoomuksen kylkeen.

Perussuomalaisissakin on Lahtisen mukaan aidosta politiikan teosta kiinnostuneita radikaaleja ihmisiä.

– Minua itseäni kiinnostaa liike, löytääkö eri puolueissa olevat muutosvoimat toisensa.

Lahtinen korostaa, että Vasemmistoliiton mahdollisuus olla vastarintaa organisoiva voima ei avaudu itsestään. Sen eteen pitää tehdä töitä.

Lahtisen mielestä Vasemmistoliitto voisi muodostua eri yhteiskunnallisten etujoukkojen puolueeksi, joka uudistaa politiikan tekemisen ja toimimisen tapoja.

Ay-liikkeeseen Lahtinen puhaltaisi eteläeurooppalaista anarkismia ja syndikalismia. Nyt ay-sektori on poliittisesti läyhä.

– Ongelma on se, että ay-liike on edelleenkin itseymmärrykseltään epäpoliittinen liike. Sen poliittisuus on vain sitä, että se veljeilee puolueiden kanssa. Poliittinen toiminta voisi kuitenkin organisoitua nimenomaan ay-liikkeen kautta ja työpaikkatasolla.

Lahtinen mainitsee Kemijärven massaliikkeen ja Tehyn työtaistelun oivallisina poliittisen toiminnan vireytymisinä ay-liikkeessä.

– Näen, että tavalliset ihmiset alkavat itse organisoida järjen käyttöä ja siihen perustuvaa kriittistä toimintaa eri paikoissa eri tavoin. Luotan että sellaisen aika on tulossa. Muutoin on peli pian menetetty ja demokratian aika lopullisesti ohi.