Helmikuun lopussa esittivät Ruben Stiller, Katja Boxberg ja Taneli Heikka televisiossa totuuskomissiota tuomitsemaan 1970-luvun vasemmistolaisia virheitä. Ohjelmassa he jo tuomitsivat muun muassa Itä-Saksan tunnustamisen.
Totuuskomissiovaatimus voidaan nähdä tämän päivän politikointina, vaikkapa presidenttipelinä. Jos komissio kuitenkin perustetaan, on pöydälle nostettava politiikan koko kenttä, ei vain idänsuhteet. Tunnustamisensa aikoihin 1970-luvulla Itä-Saksa täytti kaikki itsenäisen valtion edellytykset aivan kuten kuin silloinen Länsi-Saksakin. Edellytykset täyttyivät monin verroin paremmin kuin viime vuonna itsenäistetyllä Kosovolla.
Kylmän sodan aikaisessa niin sanotussa Saksan-kysymyksessä lännellä oli ollut ulkopolitiikassamme jo vuosia veto-oikeus, joka tällä ”harppi-Saksan” tunnustamisella mitätöitiin. Suomi toteutti puolueettomuutta, eikö muka?
1970-luvulla tunnustaminen raivostutti maamme länteen sitoutuneen oikeiston. Jälkiviisaasti voi kuitenkin kysyä, millainen poliittinen virhe tai epäoikeudenmukaisuus oli oikeistoltamme vastustaa esimerkiksi Kiinan kansantasavallan YK-jäsenyyttä, puolustella USA:n sotaa Vietnamissa, olla puhumatta Salazarin Portugalin siirtomaasodista tai vastustaa yliopistojen ja työpaikkojen demokratisoinnin ituja.